1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Jäädytetyt pelinumerot – JYP #30 Risto Kurkinen

Risto Kurkinen on yksi JYPin historian kovimmista pistenikkareista. Tällä hetkellä Kurkinen valmentaa JYPin A-junioreita. Kuuntele Jäädytetyt pelinumerot -sarjan ensimmäinen osa Areenasta.

Kuva: Yle

**JÄÄDYTETYT PELINUMEROT. **Risto Kurkisen peliura alkoi 70-luvun alkupuolella, kun Jyväskylän Hippokselle valmistui uusi tekojää. Tuolloin Kurkinen liittyi JYPiin ja haki ensimmäisiä askelmerkkejä jääkiekon parissa.

- 70-luvun puolivälin tienoilla alkoi tuntua siltä, että minusta saattaisi tulla kiekkoilija. Siihen asti se oli vain sellaista hauskanpitoa, Kurkinen muistelee.

Itsestään selvää sen sijaan oli alusta asti, että Kurkisesta tulee hyökkääjä. Puolustustehtävät eivät nuorta kiekkoilijaa kiinnostaneet. Kurkinen muistetaankin erityisesti maalintekijänä.

- Itse en koskaan suunnitellut tulevani kovaksi maalintekijäksi. Sen ajan valmentajat painottivat enemmän syöttämistä ja toiselle maalipaikan pelaamista. Itse asiassa pelasin keskushyökkääjänä aika pitkään. Siinä vaan kävi niin, että maalinteosta tuli se juttu.

Kurkinen pelasi JYPin edustusjoukkueessa ensimmäisen kerran kaudella 1981-82. Seuraavalla kaudella hän pääsi U20-maajoukkueeseen ja teki ykkösdivisioonassa 35 ottelussa 28 maalia. JYPin viimeinen kausi divisioonassa alkoi syksyllä 1984, seuraavana keväänä joukkue nousi liigaan. 1984-85 –kaudella Kurkisen tahti oli todella hurja, 44 pelissä 45 maalia.

- Olihan se hienoa aikaa. Jäähalli oli suhteellisen uusi ja innokasta porukkaa oli koko joukkue täynnä. Nousu liigaan tuli oikeastaan aika helposti, koska silloin ”divarin” runkosarjan voittaja nousi suoraan.

Liigaan noustuaan JYP ei jäänyt vierestä katselemaan muiden joukkueiden menoa. JYP-ilmiö rumpuryhmineen nousi puheenaiheeksi ympäri maan.

- Oli hienoa huomata, että sama meininki jatkui myös korkeimmalla sarjatasolla. Saatiin saman tien liigaan mukaan se hyvä fiilis, mikä oli jo divarissa luotu.

Kurkinen varattiin NHL:ään 1987. Varauksen teki Pittsburgh Penguins neljännellä kierroksella. Yhtään NHL-peliä Kurkiselle ei kuitenkaan kertynyt.

- Harjoitusotteluita pelasin viisi kappaletta mielestäni ihan hyvin. Olin siinä ringissä mukana pitkään ja pääsin sarjapeliin aitioon asti. Kentälle ei kuitenkaan käskyä tullut. Eipä siellä hirveästi selitelty, että mistä se johtui.

Lopulta Kurkinen pelasi kauden IHL:ssä Muskegon Lumberjacksissa.  Tämän jälkeen Kurkiselle kertyi pelikausia sekä Suomessa, Ruotsissa että Itävallassa. Peliuran jälkeen hänestä tuli valmentaja.

- Kyllä se alkoi jo peliuran loppupuolella mietityttämään, että mitäs sitten. Koulut jäi nuorempana käymättä. Aika luontevalta tuntui lähteä valmentajaksi, kun paljon oli aikaa lajin parissa viettänyt eikä minkäänlaista kyllästymistä ollut tullut.

"On tullut maailmaa remuttua"

Tällä hetkellä Kurkinen toimii JYPin A-nuorten päävalmentajana, mutta onpa hän valmentanut kiekkoilijoita myös Unkarissa.

- On tullut maailmaa remuttua siellä täällä ja niinpä yksi ruotsalainen kaveri otti jossain vaiheessa yhteyttä ja kysyi, kiinnostaisiko lähteä Unkariin. Sattui sellaiseen kohtaan, ettei ollut mitään ihmeellistä menossa. Ajattelin, että mikäs siinä ja lähdin. Mielenkiintoinen keikka kaikin puolin se oli.

Kurkinen on nähnyt kiekon muutoksen vuosien varrella, sekä pelaajana että nyt nuorten valmentajana. Peruspiirteet ovat kuitenkin säilyneet.

- Kyllä minä yritän katsoa pelaajista, että löytyykö heistä jotain ”spesiaalia” joko luovuuden tai taidon puolelta. Sitä mukaa yritän auttaa nuoria löytämään erityispiirteitä, ja jos niitä löytyy, uskomaan niihin.

Kurkinen myöntää, että kaipaa joskus peliaikoja. Ei kuitenkaan juhlittuna sankarina olemista.

- Pelaaminenhan tässä hommassa on parasta ja muistot ovat hienoja. Joskus on mukava naureskella vanhoille videoille.

Risto Kurkisen pelinumero 30 on ollut jo tovin Jyväskylässä Hippoksen jäähallin katossa. Kukaan muu ei sillä numerolla JYPin edustusjoukkueessa enää pelaa.

- Onhan se arvokas tunne. Siitä olen ylpeä, että omat suoritukset on arvostettu niin korkealle. Kun se jäädytettiin, olin JYPissä apuvalmentajana. Ennen peliä sain tietää, vaikka sitä yritettiin pitää salassa. Siihen aikaan ei ollut mitään sen hienompia seremonioita, ennen peliä joukkueet siniviivoilla ja minä kaukalon toisella puolella juhlapuheita kuuntelemassa.

Kuuntele Jäädytetyt pelinumerot -sarjan ensimmäinen jakso Areenasta. (siirryt toiseen palveluun)