SaiPalla löytyy keinot JYPin kaatamiseen

Flunssa-aalto jätti SaiPan ja tervehtynyt miehistö kellisti sarjakolmosen JYPin. Lappeenrantalaiset voittivat myös marraskuussa Jyväskylässä, silloin tosin jatkoajalla. Nyt vieraat niittasivat ottelun jo varsinaisella peliajalla lukemin 2-3.

Ville Hämäläinen Kuva: Tomi Hänninen

**JYVÄSKYLÄ. **SaiPan sankariksi nousi Ville Hämäläinen, joka ei maalikarkeloissa ole kauheasti juhlinut tällä kaudella. Hämäläisen maalisaldo ennen eilistä oli kolme, mutta nyt mies nosti kaksi kertaa kiekon ylänurkkaan.

- JYP teki siinä heti kärkeen maalin ja meidän ketjulle tärähti siitä miikka. Se oli vähän huono startti, mutta sitten pääsimme ensimmäisessä erässä hyvin pelin päälle. Olisimme siinä muutaman maalin enemmän pystyneet tekemään.

Hämäläisen ensimmäinen osuma tuli toisen erän alkuun. Syöttäjää ei maaliin merkitty. JYPin nelosen sentteri Henri Kanninen laittoi karmean harhasyötön omassa päässä ja Hämäläinen kiitti.

- Kaverille varmaan kävi pikku fiba siinä. Tuli suoraan lapaan ja pääsin siitä aika hyvälle paikalle. Kutikin lähti suurinpiirtein sinne minne yritin, sanoi Ville Hämäläinen.

JYPin peliä syö se, että joukkueen parhaan ketjun keskushyökkääjä Anssi Löfman on sivussa. Löfman on kuitenkin toipumassa pikaisesti ja on todennäköisesti mukana jo viikonloppuna.

Hyvä alku pääsi varmaan vähän huijaamaan. 60 minuuttia olimme koko ajan perässä SaiPaa.

Juuso Pulli

Loisto-otteita viime peleissä esittänyt puolustaja Juuso Pulli näytti taas luistelunopeuttaan, kun hän JYPin vastahyökkäyksessä ehti ensimmäisenä päädystä kimmonneeseen kiekkoon ja pääsi laittamaan kiekon tyhjiin.

- Hyvä alku pääsi varmaan vähän huijaamaan. 60 minuuttia olimme koko ajan perässä SaiPaa. Paljon tuli syöttövirheitä. SaiPa voitti tänään meidät meidän omilla aseillamme, myönsi Juuso Pulli.

- SaiPa on yhtälailla kovaa kamppaileva joukkue kuin mekin. Samalla lailla tulee tiukkaa painetta ja kovaa keskialueen vääntöä.

Vaihtokaupassa Bluesista SaiPaan tullut Valtteri Virkkunen sai maalitilinsä auki. SaiPan ratkaisijat tulivatkin erittäin yllättävältä taholta, kun maaleja iskivät kolmos- ja nelosketjut. Ville Kohon ja David McIntyren kärkiketjut pysyivät JYPin pihdeissä.

Pasi Hautala