Suomalaisen pikaluistelijan kansainvälinen ura päättyi harmittavasti – "He vähän katsoivat, mikä kaveri olen"

Yle Urheilun lauantaivieras Tuomas Nieminen muistelee, kuinka hänen kansainvälinen uransa päättyi hikisen Japanin-reissun jälkeen.

Tuomas Nieminen uransa viimeisessä mc-kisassa Japanissa. Kuva: EPA

LAUANTAIVIERAS. Tuomas Nieminen koki pikaluistelu-urallaan monenlaisia asioita. Niistä yhden hän sanoo muistavansa ikuisesti. Tämä tapahtui lentolakon aikana kaudella 2010–2011.

Niemisen piti lentää Helsingistä Japaniin Obihiroon huolettomasti, mutta lentomatka kesti peräti kolme päivää.

- Minulla piti olla suora lento Helsingistä Tokioon ja siitä eteenpäin. Kun piti lähteä Helsingistä, tuli kauhea lumimyrsky, joten kone oli reilu viisi tuntia myöhässä, ja se lensikin Lontooseen.

Nieminen myöhästyikin Japanin-lennosta ja joutui odottamaan Lontoossa vuorokauden, että pääsi taas liikenteeseen.

- Kun pääsin Tokioon, olin jo myöhästynyt päivän viimeisestä koneesta, joka meni Sapporoon. Jouduinkin jäämään Sapporoon odottamaan seuraavan päivän konetta.

Niemisen hankaluudet jatkuivat, sillä hän sai vasta iltakoneeseen lentopaikan.

- Kun pääsin perille, paikallinen kisajärjestäjä oli odottamassa. Hän kuitenkin totesi, että kaikki kisakuljetukset ovat jo menneet.

Niemisen ainoana vaihtoehtona oli hypätä paikallisbussiin, että hän pääsi perille vielä sen vuorokauden aikana.

Kun en päässyt kolmeen päivään tekemään mitään, se tuntui ihan kauhealta. Homma muuttui nopeasti saadessani ensimmäisen lapseni, ja päivittäinen työ myös sitä helpotti.

Tuomas Nieminen

- Sillä lähdin matkustamaan, ja sen verran oli kielimuuria, että kisajärjestäjä osasi sanoa vain sen, että minun pitää jäädä toisella pysäkillä pois.

Nieminen istui paikallisbussissa japanilaisten keskellä viitisen tuntia.

- He vähän katsoivat, mikä kaveri olen ja mihin olen menossa.

Kommelluksista huolimatta Nieminen ehti kilpailuihin, mutta yhdeksän tunnin aikaeron ja vain yhden päivän valmistautumisen vuoksi ne eivät menneet putkeen.

- Se jäi minun viimeiseksi kilpailuksi maailmancupin tasolla, mikä silloin harmitti älyttömästi, mutta nyt se naurattaa.

Kun Nieminen pääsi vihdoin kotiin, hän osallistui vielä SM-kisoihin, minkä jälkeen lopetti uransa.

- Totesin, että reissaamiseni olivat urheilijana tässä.

"Kun en päässyt kolmeen päivään tekemään mitään, se tuntui ihan kauhealta"

Nykyään kahden lapsen isä toteaa, että aluksi tyhjiötä oli vaikea täyttää, koska elämä oli pyörinyt paljon urheilun ympärillä.

- Kun en päässyt kolmeen päivään tekemään mitään, se tuntui ihan kauhealta. Homma muuttui nopeasti saadessani ensimmäisen lapseni, ja päivittäinen työ myös sitä helpotti. En kuitenkaan ole koskaan lopettanut urheilua, vaan olen edelleen intohimoinen urheilija, sillä aggressioita on päästävä johonkin purkamaan, kuten hiihtolenkille.

Kaikille huippu-urheilijoille uran lopettaminen ei ole ollut yhtä helppoa. Nieminen tähdentää, että siinä tilanteessa pitää oikeasti tietää ja ymmärtää miksi lopettaa.

- Jos jää tyhjän päälle ja mitään ei ole sovittu jatkoa tai tiedä, mitä tekee huomenna, viikon päästä tai kuukauden päästä, se on aina ongelma. Nuorille valmennettavilleni olen yrittänyt sanoa, että koulu pitää myös hoitaa urheilun ohella, koska pitää olla jotain pohjaa, minkä varaan voi tulevaisuutta rakentaa. Urheiluhan ei ole koko elämä, vaan se on yksi osa pitkällä matkalla.

Niemiselle se on iso osa, sillä nyt hän keskittyy lähinnä valmentamiseen, mutta hän tekee kesäisin treeneissä kaikki pyörävedot omien urheilijoidensa kanssa Seinäjoella.

- Pyrin auttamaan heitä myös jäällä, sillä olen vielä sen verran kovassa kunnossa, että pystyn vetämään heille vetoja jäällä ja auttamaan myös Mikaa (Poutala). Aionkin liikkua niin kauan kuin jalat kantavat, mutta suurin kilpailuvietti on jo täytetty, Nieminen toteaa.

Hän hakee uusia kiksejä valmentajana, ja miehestä on hienoa nähdä, kun urheilijat tekevät tosissaan töitä unelmiensa eteen.

- Kun saan yhdessä heidän kanssaan hyviä tuloksia, se tuottaa riittävästi mielihyvää, Seinäjoen Urheilijoissa valmennuspäällikkönä toimiva Nieminen sanoo.

"Aina pitää olla puhelin auki"

Nieminen työskentelee myös Olympiakomiteassa nuorten olympiavalmentajana ja Suomen maajoukkueessa yhtenä valmentajana.

- Aina pitää olla puhelin auki, mutta olen tykännyt ihan älyttömästi. Lähinnä vanhemmat ovat huolissaan tai innoissaan omista urheilijoistaan, miten heillä menee. Sähköposteja on tullut puoli neljän aikaan yölläkin, kun he ovat olleet hädissään, ovatko lennot kunnossa. Niihin en ole siihen aikaan yöllä vastannut, ja muita huolia ei ole ollut, sillä vanhemmat tietävät mitä, miksi, missä ja kuinka teemme asioita.

Niemisellä on Seinäjoella yhdeksän 16–19-vuotiasta junioria valmennettavana. Lisäksi hänellä on etävalmennuksessa Elina Risku ja Mika Poutala.

- Tälläkin kaudella on tullut kovia tuloksia ja jokainen on parantanut älyttömästi omia suorituksiaan, mikä motivoi niin minua kuin urheilijoita. Olisi kunnia-asia, jos minua pyydetään maajoukkueen päävalmentajaksi, sillä korkeampaa titteliä valmentajalla ei periaatteessa voi olla. Mutta vielä ei ole suurta paloa siihen, kun ei ole pyydetty. Tällä hetkellä pääsen vaikuttamaan niin paljon omien urheilijoideni kautta siihen, mitä siellä tehdään.