Afrikan mestaruusturnauksessa lähti lapasesta – "Kuin sotatanner"

Päiväntasaajan Guinean kannattajat olivat tyytymättömiä välierän tuomaritoimintaan. Ghana eteni finaaliin maalein 3-0.

Kuva: EPA

Afrikan mestaruusturnauksen välierä Ghanan ja Päiväntasaajan Guinean välillä jouduttiin torstai-iltana keskeyttämään väkivaltaisuuksien vuoksi yli puoleksi tunniksi.

Päiväntasaajan Guinean pääkaupungissa Malabossa pelatun ottelun mellakat alkoivat juuri ennen avausjakson päättymistä, ja pelaajat joutuivat väistelemään pulloja ja muita esineitä poistuessaan pukuhuoneisiin.

Hyökkäyksien kohteiksi joutuivat Ghanan pelaajat ja kannattajat. Kotijoukkueen fanit eivät sulattaneet ottelun tuomareiden päätöksiä ja purkivat turhautumistaan väkivallalla.

- Tämä on kuin sotatanner. Barbaarista vandalismia ja väkivaltaa, Ghanan jalkapalloliitto kirjoitti Twitter-tililleen.

Väkivaltaisuudet yritettiin saada kuriin mellakkapoliisien, helikopterin ja kyynelkaasun avulla. Ghana voitti ottelun maalein 3-0 ja eteni turnauksen loppuotteluun Norsunluurannikkoa vastaan.

- Ghanan kolmannen maalin jälkeen fanit rynnivät porttien läpi kentän rajalle maalin taakse. Ottelu jouduttiin keskeyttämään ja Päiväntasaajan Guinean pelaajat pyysivät fanejaan lopettamaan esineiden heittämisen, BBC:n toimittaja Nick Cavell kertoi.

Afrikan mestaruusturnauksen loppuottelu pelataan sunnuntaina Batan kaupungissa.