1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

151-kiloinen suomalaistähti uhkuu taistelutahtoa – vapise ruotsalainen!

Fredrik Smulter tavoittelee paikkaa penkkipunnerruksen MM-kisoihin tänä viikonloppuna Tammisaaressa. Maalahtelainen on yli 120-kiloisten hallitseva maailmanmestari.

Kuva: Yle / Patric Westerlund

LAUANTAIVIERAS. Suomalainen voimanostaja Fredrik Smulter, 31, nosti maailman ensimmäisenä ihmisenä urheilukilpailussa penkistä 400 kiloa Tanskan MM-kisoissa viime vuonna.

Ruotsalainen Fredrik Svensson heitti hänelle kovan haasteen viime viikonloppuna. Svensson nosti penkkipunnerruksen Ruotsin mestaruuskisoissa 400,5 kiloa, mikä on puoli kiloa enemmän kuin suomalaisen nimissä oleva +120-kiloisten maailmanennätys. Ruotsalaisen tulosta ei kuitenkaan hyväksytä viralliseksi ME-tulokseksi, koska sitä ei tehty kansainvälisessä kilpailussa.

Smulter tietää ruotsalaisen vahvuuden, mutta hän ei vielä ajattele toukokuun Ruotsin Sundsvallin MM-kisoja ihan verenmaku suussa.  Pohjalaisen katse on nyt tiukasti penkkipunnerruksen SM-kisoissa, jotka käydään Tammisaaressa tänä viikonloppuna.

- Se toimii ainoana karsintakilpailuna, ja siksi on elintärkeää, että voitan sen tai tulen toiseksi.

Se toimii ainoana karsintakilpailuna, ja siksi on elintärkeää, että voitan sen tai tulen toiseksi.

Fredrik Smulter

Smulter on suursuosikki, mutta vastaan asettuu kovia nimiä, kuten seitsenkertainen maailmanmestari Kenneth Sandvik ja kerran MM-kultaa juhlinut Ove Lehto.

- Olen heitä vahvempi, sillä minulla on kovempia tuloksia. Se ei kuitenkaan tarkoita yhtään mitään, ennen kuin viimeinen nosto on nostettu, koska he ovat äärimmäisen hyviä kilpailijoita. En saakaan epäonnistua, Smulter tähdentää.

Hän luottaa itseensä ja omaan tekemiseensä.

- Kokemus ja voitontahto vievät minut pitkälle MM-kisoissakin. Olen huipulla ja minun pitää tähdätä voittoon, mutta ensin minun on onnistuttava SM-kisoissa sunnuntaina. En tähtää kilotuloksiin vaan voittoon, Smulter sanoo.

Hän aikoo osallistua myös raakavoimanoston MM-kisoihin, jotka käydään Salossa kesäkuussa.