1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Smulter iloitsee: Dopingpuheet ovat loppuneet

Fredrik Smulter on iloinen siitä, että ihmisten suhtautuminen voima- ja painonnostoon on parantunut. Aina kaikki ei kuitenkaan ole ollut hyvin.

Kuva: EPA

LAUANTAIVIERAS. Kun Fredrik Smulter alkoi harrastaa penkkipunnerrusta 15 vuotta sitten, hänen mukaansa moni luuli Pohjanmaalla, että mies käyttää dopingia.

Kolminkertaisen maailmanmestarin mukaan nyt ihmisten asenteet ovat muuttuneet positiivisemmiksi, mistä hän on puhtaana urheilijana iloinen.

- Enää kotikunnassani Maalahdella ei ole montaa, joka epäilisi, olenko puhdas vai en. Se on muuttunut täysin tai sitten en enää kuule, mitä ihmiset puhuvat. Ennen oli paljon puhetta, että muka käyttäisin, mutta tällaista ei onneksi ole enää, Smulter sanoo.

Noin 30 kertaa testattu mies on iloinen myös siitä, että mediakin on alkanut hyväksyä voima- ja painonnostajat.

- Tätä pitää hyödyntää ja saada lajia eteenpäin, Smulter kertoo.

Hän toteaa huomanneensa uransa aikana, että esimerkiksi jääkiekkoilijat, yleisurheilijat ja panijat ovat hyväksyneet penkkipunnerruksen kilpailijat.

Enää kotikunnassani Maalahdella ei ole montaa, joka epäilisi, olenko puhdas vai en. Se on muuttunut täysin tai sitten en enää kuule, mitä ihmiset puhuvat. Ennen oli paljon puhetta, että muka käyttäisin, mutta tällaista ei onneksi ole enää.

Fredrik Smulter

- He ovat tienneet, kuinka kovia suorituksia lajimme vaatii. Nyt pitäisi vielä saada media ja normaali kansa ymmärtämään, minkälaista treeniä ja sitoutumista tämä laji vaatii.

Smulter sanoo, että se vaatii viikosta ja päivästä toiseen treenaamista ja urheilijan kurinalaista elämää.

- Pitää syödä hyvin, ja juhlimassa ei voi käydä koko ajan. Korkkia ei voi avata perjantai-iltana ja sulkea sunnuntaina aamulla. Se on täysin mahdotonta.

”He varmasti ajattelivat, minkälaisia otuksia olemme”

Smulter kertoo, että hänen uransa aikana on sattunut hauskoja tilanteita. Yksi niistä tapahtui, kun Smulter, Kenneth Sandvik ja Ove Lehto olivat matkalla kilpailuihin Unkarin Budapestiin kymmenen vuotta sitten.

- Kolme noin 150-kiloista miestä istui vierekkäin lentokoneessa, ja meillä oli tosi ahdasta, Smulter aloittaa.

Hänen mukaansa japanilaiset, suomalaiset ja muut eurooppalaiset katsoivat ja puristelivat päitään.

- He varmasti ajattelivat, minkälaisia otuksia olemme, Smulter kertoo.

Japanilaiset kuitenkin uskalsivat lopulta ottaa suomalaisista huippu-urheilijoista valokuvia ja myös kätellä heitä.

- Se oli aika hauska tapaus.