Suora

  • Huuhkajia ja panelistijuoruja
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Outolintu aiheutti hämmennystä Palanderissa - "Mikä helkatin spede se oli?"

Omintakeisella tyylillään laskenut USA:n Bode Miller jää alppihiihtohistoriaan yhtenä lajin suurimmista urheilijoista.

urheilu
Bode Miller Vailin MM-kisojen super-G:ssä.
Bode Millerin MM-kisat päättyivät katolleen.EPA

Bode Miller lähti tavoittelemaan alppihiihdon MM-kisoista Vailista vielä viimeistä kruunua arvokisamitaleita pursuavaan palkintokaappiinsa. Toisin kuitenkin kävi.

Konkari kaatui pahasti supersuurpujottelukisassa, ja suksi viilsi hänen pohkeeseensa syvän haavan. Niinpä Miller joutui vetäytymään kisoista, ja samalla 37-vuotias yhdysvaltalainen ilmoitti, että kilpaura oli hänen osaltaan hyvin todennäköisesti ohi.

Miller voitti lopulta urallaan 11 olympia- ja MM-mitalia, ja osoitti olevansa todellinen moniosaaja. Hän on yksi harvoista laskijoista, joka on voittanut maailmancupin osakilpailun kaikissa viidessä alppihiihdon lajissa.

Yle Urheilun asiantuntijan ja Millerin entisen kilpakumppanin, Kalle Palanderin, mukaan yhdysvaltalainen oli uransa alkuvaiheessa melkoinen outolintu.

- Kukaan ei oikein tiennyt, mikä helkatin spede se oli. Miller laski ihan karsealla yrityksellä, tuurilla ja aivan liian suoraan koko ajan. Kaikki vähän naureskeli sille, että koskakohan se taas laskee ulos, Palander muisteli.

Millerin uran alkuajat olivatkin melkoista romurallia, mutta jossain vaiheessa kilpakumppanit saivat havaita, että nuori rämäpää nousi hallitsemaan tuloslistan kärkeä.

- Yht’äkkiä Miller alkoi pysyä radalla. Kaikki huomasivat, että perkele se on niin nopea, emmekä enää pärjää sille. Se oli ihan kauhea tilanne, kun Miller oli niin hyvä, sillä omalla röyhkeällä tyylillään, Palander tunnusti.

Vaikka Miller ei saanut uralleen viimeistä kruunua Vailin MM-kisoissa, jää hän alppihiihdon historiankirjoihin yhtenä menestyksekkäimpänä sekä värikkäimpänä urheilijana.

On hyvin kuvaavaa, että jos Millerin uran piti päättyä johonkin, niin se olisi ulosajo. Näin ympyrä tavallaan sulkeutui.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat