1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Tekeekö Horoshilov palanderit? "Tällä hetkellä täydellinen"

Aleksander Horoshilov voitti viimeisen maailmancupin ennen MM-kisoja. Venäläinen on noussut korkealle pujottelun maailmanmestaruusveikkauksissa.

Aleksander Horoshilov Kuva: EPA

Aleksander Horoshilov täräytti tammikuun loppupuolella varsinaisen yllätyksen, kun hän laski Schladmingin maailmancupissa klassikkopujottelukisan voittoon. Horoshilovin voitto oli Venäjälle ensimmäinen pujottelun maailmancupissa. Toki vuonna 1981 Aleksander Zhirov voitti Laaxissa, mutta hän edusti tuolloin Neuvostoliittoa.

Alppipiireissä venäläisen voitto ei suinkaan ollut yllätys, sillä moni oli odottanut Horoshilovin nousua kovimpaan kastiin jo pitkään, ja olihan hän jo joulukuussa noussut palkintokorokkeelle Åressa. Lisäksi hän oli saavuttanut kauden aikana seitsemän sijoitusta kymmenen parhaan joukkoon.

Horoshilov osoitti Schladmingissa hermojensa hallintaa, sillä hän pysyi rauhallisena tuhatpäisen itävaltalaisyleisön edessä.

- Olin hyvin vakuuttunut, kun Aleksander ylitti maaliviivan ja juhlisti voittoaan pienellä käden liikkeellä. Jos minä olisin voittanut ensimmäisen maailmancupin osakilpailuni sen jälkeen, kun johdan ensimmäisen kierroksen jälkeen, ja voitan 1,44 sekunnilla, olisin seonnut täysin, kolmanneksi laskenut Felix Neureuther sanoi.

- Hän oli täysin rauhallinen voittonsa jälkeen, ja kunnioitan häntä todella paljon.

"Ei pysty valittamaan mistään"

Rauhallisuus onkin sana, jolla moni kuvailee Aleksander Horoshilovia. Venäläislaskija on tehnyt vaikutuksensa muun muassa Vailin vuoden 1999 pujottelun maailmanmestariin Kalle Palanderiin, joka totesi jo ennen MM-kisoja, että Horoshilov voittaa nyt Vailissa pujottelun maailmanmestaruuden.

Myös Suomen joukkueen Joonas Räsänen pitää Horoshilovia maailman kovimpana pujottelijana. Räsänen sai harjoitella venäläisen kanssa ennen sunnuntain kilpailua ja sai tästä hyvää sparrausapua.

- Horoshilov on sellainen rauhallinen kaveri. Stabiili, tekninen ja tällä hetkellä täydellinen, Räsänen kehui.

- Hän laskee hemmetin hyvin ja on kaiken lisäksi ihan hemmetin mukava kaveri. Ei hänestä pysty mitään valittamaan. Hän on hyvä tyyppi, jolla ei ole menestys noussut hattuun.

Jos maanantaina 31 vuotta täyttävä Horoshilov nousee voittoon tai edes mitaleille, tulee hänestä ensimmäinen venäläinen alppihiihdon MM-mitalisti. Kaksi Neuvostoliiton laskijaa on tätä ennen juhlinut MM-kisoissa mitalia. Vuonna 1956 Jevgenia Sidorova voitti pronssia naisten pujottelussa ja vuonna 1991 Svetalana Gladisheva sai samanvärisen mitalin naisten syöksyssä.

Miesten pujottelu TV2:ssa ja Yle Areenassa kello 19.10 lähtien ja Yle Puheessa kello 19.15 lähtien.