1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Suomalaiset pettyivät tekniikkalajeissa – "Kevätlumilla harjoitteluun pitää panostaa enemmän"

Suomen valmennustiimiin kuuluva Jukka Leino oli pettynyt suomalaisten tekniikkalajien laskijoiden suorituksiin Vailin MM-kisoissa. Leinon mukaan parempaan oli mahdollisuudet.

Joonas Räsänen Kuva: EPA

Suomen alppijoukkueen taival päättyi Vailin MM-kisoissa Joonas Räsäsen keskeytykseen pujottelukisassa. Valmennustiimiin kuuluva Jukka Leino oli tyytyväinen Räsäsen kehitykseen kauden aikana, mutta töitä riittää vielä.

- Kisassa Joonaksen väliajat olivat ihan ok, mutta pujottelussakin pitää päästä kaksi kertaa alas asti, Leino totesi Yle Urheilun haastattelussa.

Tekniikkalajeissa Suomen parhaaksi sijoitukseksi jäi Marcus Sandellin 14. sija suurpujottelussa. Tämä oli kohtuullinen sijoitus, mutta ei sitä, mitä Sandellilta odotettiin.

- Totta kai pitää olla pettynyt. Minimitavoite esimerkiksi Samu Torsilla oli 15 joukkoon ja sijoitus oli 21:s. Sandellilta odotettiin jopa top 5 -sijoitusta, Leino sanoi.

- Kärki suurpujottelussa on tiukassa ja siellä on kolme kaveria ihan omalla planeetalla tällä hetkellä. 14. sija ei kuitenkaan tyydytä meitä. Merle Soppela oli pujottelussa suhteellisen pirteä 21. sijallaan, mutta ilman virheitä sielläkin olisi ollut muutama sija otettavissa.

Lepo unohtui talvella

Leinon mielestä resepti menestykseen on yksinkertainen: harjoittelu. Pitää harjoitella enemmän, mutta pitää myös osata levätä.

- Vedimme talvella ehkä liikaakin ja unohdimme levätä. Se näkyi herkkyydessä. Nämä ovat niitä asioita, joita pitää analysoida ja pitää olla rehellinen itselleen, mitä on tullut tehtyä ja mitä pitää tehdä toisin.

Leinon mielestä suomalaislaskijoilla on olosuhteet kunnossa, mutta määrän harjoittelu asettaa omat haasteensa, etenkin lumella.

- Kevätlumilla harjoitteluun meidän täytyy panostaa enemmän. Meidän pitää laskea enemmän keväällä ja venyttää kautta, Leino totesi.