Suora

  • Elävä arkisto esittää
  • Mikä ihmeen lukukoira?

Jokerien unelmastartti kääntyi musertavaksi tappioksi

Jokerit menetti 2-0-johtonsa. Minskin Dinamo voitti pudotuspeliavauksen jatkoerässä.

urheilu
dinamo minsk juhlii
Minsk juhli Helsingin perjantai-illassa. Arkistokuva.Tomi Hänninen

Jokerien historian ensimmäinen KHL-pudotuspeliottelu houkutteli Ilmalaan lähes täyden hallin edestä kiekkoväkeä. Yleisö sai viihdettä koko rahan edestä, mutta tulos ei ehkä ollut toivottu. Jokerien 2-0-johto nimittäin kääntyi 2-3-tappioksi.

Helsinkiläiset olivat vahvoja erityisesti ensimmäisessä erässä. Verkko heiluikin norjalaismaalivahti Lars Haugenin takana kahdeksan ja puolen minuutin kohdalla. Runkosarjassa vain yhden maalin tehnyt Atte Ohtamaa tykitti sydämensä kyllyydestä siniviivalta ja sai nimiinsä Jokerien ensimmäisen pudotuspelimaalin.

Jokerien toinen osuma syntyi vielä ennen ottelun puoliväliä, toisessa erässä. Kapellimestarina toimi Linus Omark, joka taituroi tiensä valkovenäläisten vieraiden maalille näppärällä mailankäytöllä. Kun Omark pääsi maalin kulmalle, oli loput totutun vaarallisesta Lokomo-ketjusta jo Haugenin edessä, ja sentteri Petr Koukalilla oli helppo työ lyödä kiekko sisään Omarkin syötöstä.

Jäähyt auttoivat Dinamon mukaan

Jokerit näytti jo varmistelevan voittoaan ja vahvasti torjuneen Henrik Karlssonin nollapeliä, mutta 2-0-osuman jälkeen alkanut jäähyily kostautui. Narripaidat ottivat 20 minuutissa neljä rangaistusta, joista viimeisestä Minsk rokotti ylivoimamaalilla. Kädet kattoon sai nostaa Ryan Vesce, joka ohjasi Matt Ellisonin laukauksen Karlssonin edestä.

Karlsson otti ottelun kovimman torjunnan loppuminuuteilla, kun Nick Bailen pääsi laukomaan poikittaissyötöstä, mutta kiekko löysi kuin löysikin tiensä tolpalta toiselle venyttäneen ruotsalaisen hanskaan. Heti seuranneen aloituksen jälkeen Helsingin areena kuitenkin hiljeni, kun Bailen toimitti kiekon maalille ja kovan hässäkän keskeltä Charles Linglet tasoitti pelin puolitoista minuuttia ennen päätössummeria.

Jatkoerään Jokerit ryhdistäytyi ja piti kiekon lähes poikkeuksetta Dinamon kenttäpäädyssä. Koukal pääsi pariinkin maalipaikkaan, mutta huimat 47 kertaa torjunut Haugen ei enää antautunut. Sen sijaan toinen maalipaikka Jokerien maalilla johti ratkaisuun. Jokeripuolustaja Topi Jaakolan menetettyä mailansa Bailen, Linglet ja Ellison pelasivat näppärän syöttökuvion, jonka päätteeksi Ellison laukoi 3-2-voittomaalin maalinedustalta, kun jatkoerää oli pelattu 12 minuuttia.

Sarjan toinen ottelu pelataan huomenna lauantaina Helsingissä.

Suosittelemme

Tuoreimmat