Neziri tähtää harvalukuiseen suomalaisnaisten joukkoon

Nooralotta Neziri juoksee tänä iltana 60 metrin aitojen loppukilpailussa EM-hallikisoissa Prahassa.

Nooralotta Neziri Kuva: Lehtikuva

EM-hallikisoja on järjestetty virallisesti vuodesta 1970 lähtien. Vuoteen 1990 saakka kilpailtiin joka vuosi ja siitä eteenpäin joka toinen vuosi. Aikojen saatossa Suomi on saavuttanut EM-halleista yhteensä 30 mitalia.

Suomalaisnaisia ei palkintopallilla ole kuitenkaan nähty kuin kahdesti. Vuonna 1989 Haagin kisoissa Sisko Hanhijoki juoksi pronssia 60 metrillä ja Ringa Ropo ylsi niin ikään pronssille pituushypyssä. Nooralotta Neziristä voi onnistuneella juoksulla tulla historian kolmas suomalainen naismitalisti EM-hallikisoissa.

Mitali vain Suomen ennätyksellä

Aikaisemmin iltapäivällä juostuissa välierissä seitsemän naista alitti kahdeksan sekunnin rajan. Finaaliin riitti aika 8.02.

Kaksi vuotta sitten Göteborgin EM-halleissa mitaliin vaadittiin aika 7.94. Voiton vei sittemmin dopingista kärähtänyt Turkin Nevin Yanit maansa ennätyksellä 7.89. Neziri oli tuolloin kahdeksas ajalla 8.19. Viime kisojen hopeamitalisti Alina Talai juoksi nyt jo välierissä ajan 7.89 ja on voittajasuosikki illan finaalissa.

Neziri on parantanut Suomen ennätystä tällä kaudella neljä kertaa. Edellisen kerran ennätys parani kaksi viikkoa sitten SM-kisoissa lukemiin 7.98. Neziri sivusi ennätystään myös Prahan välierissä, mutta oli siitä huolimatta vasta välierien kuudes. Ennätyksestä on tällä kaudella lähtenyt yhteensä yhdeksän sadasosaa

Suomella kunniakas historia aitajuoksussa

EM-mitali vaatisi Neziriltä siis venymistä. Jos hän siinä onnistuu, ei se suinkaan olisi Suomen ensimmäinen EM-hallien pika-aidoista. Arto Bryggare saavutti vuosina 1977 – 1987 viisi mitalia lyhyellä aitamatkalla.

Vielä 70- ja 80-luvulla suomalaisurheilijat olivat lähes joka kisoissa mitaleilla, kun taas 90-luvulla Suomi saavutti yhteensä vain kolme mitalia. 2000-luvulla on ollut vielä synkempää. Ainoa mitali on Timo Aaltosen kulta miesten kuulantyönnöstä vuoden 2000 kisoista.

EM-kisojen tapahtumien voi seurata suorana lähetyksenä ilman selostusta Yle Areenassa. Naisten 60 metrin aitojen finaali juostaan klo 19.35. Koostelähetys EM-halleista alkaa TV2:lla klo 20.10.