Georgiassa kasvanut ex-huippu-urheilija sai maahanmuuttajat ja suomalaiset liikkumaan yhdessä

Entinen soudun huippu-urheilija on käyttänyt liikuntaa kotouttamisen keinona. Hän on soittanut niin kauan, että kotiäiditkin ovat lähteneet harrastamaan sauvakävelyä ja keppijumppaa, myös somaliäidit.

urheilu

Georgiasta lähtöisin olevalle Eteri Sarrelle liikunnan edistäminen on sydämen asia.

Pitkäjänteisenä ja monipuolisena liikuttajana hän on saanut maahanmuuttajat ja suomalaiset innostumaan yhdessä liikunnasta jo kahdeksantoista vuoden ajan.

Entinen soudun huippu-urheilija on käyttänyt liikuntaa kotouttamisen keinona. Hän kertoo opastaneensa ihmisiä muun muassa salibandyyn, jalkapalloon, sauvakävelyyn ja vesijumppaan lähinnä Vantaalla.

- Olin kova urheilija, kun olin Neuvostoliiton soutumaajoukkueessa, Sarre selvittää innostuksensa taustoja.

Erityisesti Sarre on houkutellut ja leikkisästi jopa pakottanut naisia ja tyttöjä hyödyllisen liikunnan pariin VFT Vantaan seuratoiminnassa.

Hän on soittanut niin kauan, että kotiäiditkin ovat lähteneet harrastamaan sauvakävelyä ja keppijumppaa, myös somaliäidit, jotka muuten ovat helposti jääneet kotiin. Lämminsydämistä Sarrea onkin helppo lähestyä.

- Työstäni olen saanut diplomeja ja palkintoja. Suomi on hyvä maa, jota rakastan.

Kun hän osaa venäjää, hän yhdistää venäläiset ja ukrainalaiset niin, että he pelaavat sovussa samassa jalkapallojoukkueessa.

- Joukkueessani on ollut monta eri kansallisuutta, ja koko elämä on ollut minulle urheilua.

Hän toimi hetken myös Tikkurilan Palloseurassa.

- Poikani kävi koulun Suomessa ja pelasi salibandy- ja futsaljoukkueessa, jota vedin. Olen tehnyt paljon vapaaehtoistyötä ja saanut pojista hyviä.

Osa Sarren kasvateista onkin jatkanut pelaamista myös aikuisiällä.

Miehen perässä Suomeen

Sarre tuli Suomeen 1990-luvulla, kun hän löysi suomalaisen, Inarissa kasvaneen rakennusmiehen Moskovassa.

- Nyt minulla on ollut vaikeaa, yhden pojan äiti sanoo hiljaa.

Hänen miehensä kuoli vuonna 2013.

- Mieheni oli hyvin suomalainen. Hän oli rakennusmies. Hän oli tosi ammattilainen. Mieheni kannusti minua koko ajan siitä, mitä tein hänen maassaan.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat