Janne Lahti lopetti Tapparan pyristelyt - "Passivoiduimme liikaa"

Rauman Lukon ja Tampereen Tapparan välinen toinen välieräkamppailu muodostui todelliseksi trilleriksi.

urheilu
Janne Lahti
Janne LahtiTomi Hänninen

Maalit olivat tiukassa ja lopulta pelissä jouduttiin pelaamaan peräti 109 minuuttia ja viisi sekuntia, ennen kuin saatiin ratkaisu ottelulle. Janne Lahti iski illan toisella osumallaan voiton Lukolle.

Ottelu eteni alusta asti erittäin tasaisena. Kummallakin joukkueella oli omat mahdollisuutensa ottelun ratkaisemiseen. Kiitos hyvän puolustuspelaamisen ja hyvien maalivahtien maalin tekeminen oli hankalaa. Lukko meni avauserässä johtoon ja tamperelaiset tulivat tasoihin toisessa erässä.

Tapparan tasoitusmaalin jälkeen pelattiinkin sitten maaleitta aina ottelun ratkaisuun asti.

Äijänsuon hallissa illan kiihkeää kamppailua oli seuraamassa täysi tupa, eli 5000 katsojaa, Raumalla kevään kiekkohuuma alkaa siis hiljalleen nousta.

Tapparan kokenut puolustaja Teemu Aalto harmitteli joukkueensa passivoitumista kolmanteen jatkoerään tultaessa.

- Pitkän kaavan kautta mentiin tänään. Harmittaa tuo viimeinen jatkoerä. Passivoiduttiin liikaa ja Lukko pääsi iskemään voitto-osuman, Aalto sanoi.

- Oltiin aktiivisia aiemmissa jatkoerissä, mutta ei saatu ratkaisua aikaiseksi, Aalto manasi.

Lukon puolustaja Harri Tikkanen myhäili tyytyväisenä voiton jälkeen.

- Tarkkaa puolustamista tänään molemmilta. Hieno päätös meidän kannalta, Tikkanen hehkutti.

- Maalipaikat etenkin jatkoerissä olivat kyllä kortilla, Tikkanen tokaisi.

Mika Heino, Rauma

Suosittelemme

Tuoreimmat