Suomalainen olympialegenda pääsi "ihan kovaan porukkaan"

Tyttärensä soutuleiriltä Italiasta tavoitettu Pertti Karppinen kuuli saamastaan suuresta ansiorististä vasta Yle Urheilun haastattelussa.

urheilu
Pertti Karppinen
Pertti Karppinen. (Arkistokuva)Yle

Olympialegenda Pertti Karppiselle myönnettiin perjantaina Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun suuri ansioristi. Tieto Tasavallan presidentin Sauli Niinistön tuoreesta päätöksestä ei ollut vielä perjantaipäivällä kiirinyt Italiaan, sillä Karppinen sai kuulla tuoreesta valinnasta Yle Urheilulta kesken tyttärensä soutuleirin. Soutulegenda toimii leirillä huoltojoukoissa.

- Kyllä se tietysti hienolta tuntuu, kun soutu on kuitenkin pieni laji. Ihan kiva, että tämänkin lajin harrastajat on huomioitu, Karppinen kertoi puhelimitse.

Kolminkertainen soudun olympiavoittaja nousee harvalukuiseen ja arvovaltaiseen joukkoon, sillä suuri ansioristi voi olla kerrallaan vain 12 elossa olevalla suomalaisella. Tällä hetkellä sitä pitävät hallussaan muun muassa Marja-Liisa Kirvesniemi, Lasse Viren ja Peter Tallberg.

- Ihan kova porukka. Ainakin ne muut, en minä itsestäni tiedä, Karppinen pohti.

Karppinen voitti olympiakultansa kolmissa kisoissa peräkkäin, Montrealissa 1976, Moskovassa 1980 ja Los Angelesissa 1984. Hän on venäläisen Vjatseslav Ivanovin ohella ainoa yksikkösoudussa kolmissa olympiakisoissa kultaa voittanut urheilija. Karppisen palkintokaapista löytyy myös kaksi MM-kultaa, kolme MM-hopeaa ja yksi MM-pronssi.

Vaikka tuntuu pahalta, niin pitää pystyä vetämään kovaa ja pitämään tekniikka koossa. Se ei ole yksistään repimistä vaan myös tekniikkaa.

Pertti Karppinen

Soutamisen lainalaisuudet yhä samoja

Kalusto on noista päivistä muuttunut huomattavasti, kun niin sanotut kirvesairot ovat korvanneet puuairot ja myös veneissä on nähty suuria muutoksia. Nopeammista veneistä ja airoista huolimatta soudun lainalaisuudet ovat edelleen samat.

- Vaikka tuntuu pahalta, niin pitää pystyä vetämään kovaa ja pitämään tekniikka koossa. Se ei ole yksistään repimistä vaan myös tekniikkaa. Voiman suunta pitää olla oikea. Kun veto on rento, myös verenkierto huoltaa lihakset paremmin. Huipulle kun mennään, niin se on muiden lajien tavoin hienosäätöä, Karppinen puntaroi.

Karppisen kolmannesta olympiakullasta on jo yli 30 vuotta, mutta legenda toimii yhä aktiivisesti lajin parissa kiitos tyttäriensä. Soutuveneen sijaan kulkuvälineeksi valikoituu yhä useammin moottorivene, mutta soutulaite ja kuntosali pitävät Karppisen yhä myös hyvässä fyysisessä kunnossa.

- Aina sitä haluaa olla mukana, kun vielä on mahdollisuus. Tämä on niin hieno laji ja harrastus. Molemmat lapset ovat urheilijoita, niin on selvää, että seuraan heidän touhujaan aktiivisesti ja autan muitakin aina välillä.

Katso Karppisen olympiakultasoudut Yle Areenasta.

Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun suuret ansioristit vuodesta 1936

myöntämisvuosi

Matti Ahde

1995

Carl-Olaf Homén

1994

Tapani Ilkka

2001

Marja-Liisa Kirvesniemi

2010

Veikko Puputti

2009

Siiri Rantanen

2009

Peter Tallberg

1997

Kalevi Tuominen

2003

Jukka Uunila

1983

Pirjo-Liisa Vilenius

2003

Lasse Virén

2010

Pertti Karppinen

2015

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat