Suora

  • Parayleisurheilun MM, seitsemäs kilpailupäivä

Fanin kirje kosketti Mäkäräistä – "On hienoa luoda jotain positiivista hänen elämäänsä"

Kaisa Mäkäräinen on saanut fanipostia koko uransa ajan. Usein Mäkäräinen lähettää faneilleen vain nimikirjoituskortin, mutta joskus kirjeen sisältö koskettaa häntä paljonkin.

urheilu
Kaisa Mäkäräinen
Kaisa MäkäräinenTomi Hänninen

Kaisa Mäkäräinen on sekä ampumahiihdon että suomalaisen naisurheilun keulakuva, mikä on näkynyt viime vuosina myös fanipostin määrässä. Mäkäräinen kertoi Urheiluviikonlopun vieraana, että hän on saanut fanipostia kohta 10 vuoden ajan.

- Alkuun fanipostia tuli vain Saksasta, sitten alkoi tulla Venäjältä, mutta vain yksittäisiä kirjeitä Suomesta. Parin kolmen vuoden ajan myös suomalaiset ovat uskaltaneet lähestyä ja kirjoittaa. Se on lähinnä ollut nimikirjoituksen pyytämistä ja olenkin ohjeistanut nettisivuillani, että kun lähettää vastauskuoren, niin saa myös nimmarikorttini, hän kertoi.

Mäkäräisen mukaan aina silloin tällöin tulee kuitenkin jokin erityinen pyyntö tai kirjesisältö, johon hän haluaa vastata enemmänkin. Näin kävi viime syksynä, jolloin hän sai kirjeen parikymppiseltä, koulukiusatulta opiskelijatytöltä.

- Hän kertoi omasta epävarmuudestaan, opiskelustaan ja siitä, kuinka hän on saanut pikkuhiljaa itsevarmuutta omaan tekemiseensä, kun hän on katsonut viikonloppuisin kisojani telkkarista. Se oli koskettava kirje. On hienoa, että olen pystynyt luomaan esiintymiseni kautta jotain positiivista hänenkin elämäänsä, Mäkäräinen sanoi liikuttuneena.

"Lapset mahtavan tarkkoja yksityiskohdissa"

Mäkäräisen mukaan lapsilta tulee paljon ihanaa postia, muun muassa piirustuksia ja vanhempien avustuksella kirjoitettuja kirjeitä.

- Lapset ovat niin mahtavan tarkkoja huomaamaan yksityiskohtia. Tosi harvoin – tai oikeastaan ei koskaan – minulla on piirustuksessa punaisia suksia, koska on katsottu tarkkaan, minkä värisillä suksilla hiihdän tai minkä väriset sauvani ovat, hän naurahti ja kertoi seuraavaksi keskittyvänsä taas fanipostiin vastaamiseen.

- Viimeksi urakoin kirjeet ennen MM-kisoja. MM-kisojen aikana ja sen jälkeen on tullut toistasataa kirjettä odottamassa vastauksia.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat