1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Mäkelä-Nummelan onni kääntyi – "Ei tarvinnut enää tikistää"

Satu Mäkelä-Nummela saavutti Suomen ampumaurheilun ensimmäisen paikan Rion olympialaisiin. Mäkelä-Nummelan mukaan hänen ei tarvinnut kultaottelussa enää "tikistää", sillä olympiapaikka oli jo varmistunut.

Satu Mäkelä-Nummela Kuva: EPA

Satu Mäkelä-Nummela rikkoi peruskilpailussa 71 kiekkoa. Samaan tulokseen päätyi kolme muutakin naista ja nämä neljä naista uusivat kolmesta finaalipaikasta. Mäkelä-Nummela selvitti tiensä lopulta kuuden parhaan joukkoon. Hän oli semifinaalin ykkönen rikottuaan 13 kiekkoa ja pääsi kultamitaliotteluun Venäjän Tatjana Barsukin kanssa.

Mäkelä-Nummela voitti Barsukin 13-12 ja nappasi siten maailmancupin voiton. Edellisen kerran Mäkelä-Nummela voitti maailmancupin viime vuonna Pekingissä.

– Tätä varten on tehty koko kevään ajan töitä, ja nyt työnteko palkittiin. Huippuhomma, Mäkelä-Nummela riemuitsi Ampumaurheiluliiton tiedotteessa ja viittasi paikkaansa Rio de Janeiron olympialaisissa.

Onni kääntyi

Mäkelä-Nummela oli jo edellisessä maailmancupissa lähellä saavuttaa paikan Rioon. Kun hän joutui neljän naisen uusintaan, kertoi hän toivoneensa, että hänen onnensa nyt kääntyisi.

– Niin se sitten kääntyi. Kun olympiapaikat ratkesivat jo semifinaalissa, ei kultaottelussa enää tarvinnut ”tikistää”. Hyvin me kuitenkin ammuimme. Paremmin ei olisi voinut mennä: kaikki tuli nyt kerralla eli maailmancupin voitto ja olympiapaikka.

Mäkelä-Nummela sanoikin, että onnea tarvitaan aina. Hänen kisapäivänsä ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla, sillä hän meni ensin väärälle radalle. Valmentaja Kevin Kilty puuttui tilanteeseen ja sanoi Mäkelä-Nummelalle, että tätä huudetaan toisella radalla.

– Siitä päivä sitten rupesi paranemaan. Nyt ei muuta kuin ilmoittautumaan sambakursseille!