1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Rinne on nollapelien ennätysmiestä edellä – Vain yksi torjunta erottaa

Jääkiekon MM-kisojen pisintä nollapeliputkea jahtaava Pekka Rinne on laskettujen torjuntojen määrässä vain hiukan edellä nykyistä ennätyksen haltijaa.

Pekka Rinne on lähellä ennätystä. Kuva: Lehtikuva

Leijonien maalivahti on toistaiseksi pelannut 193 minuuttia ja 41 sekuntia putkeen päästämättä maalia taakseen. MM-kisojen ennätystä pitää hallussa slovakialainen Jan Lasak. Hän piti vuoden 2004 MM-kisoissa maaliinsa puhtaana putkeen 206 minuuttia ja 23 sekuntia.

Torjuntamääriä voidaan vertailla täysin vain puhtaiden nollapelien välillä. Lasak piti myös putkensa aikana maalin koko pelin ajan kolmesti. Hänelle kertyi 48 torjuntaa. Rinne on torjunut tänä vuonna MM-kisoissa toistaiseksi kolmessa pelissä 49 laukausta. Eroa on vain siis yksi torjunta. Tosin Lasak pelasi vain kaksi erää yhdessä nollapeleistä.

MM-kisojen virallisista tilastoista lasketuissa torjunnoissa ei ole siis huomioitu Lasakin ja Rinteen torjuntoja peleissä, joissa he eivät ole pitäneet koko peliä maalia puhtaana.