Suora

  • Arizona State - Long Beach State

Carl Lewis neuvoi Jussi Kanervoa: "Keep things simple"

On aivan selvää, että Jussi Kanervo on tällä hetkellä maailmanluokan huippuvalmennuksessa.

urheilu
Jussi Kanervo
Tomi Hänninen

Yhdysvalloissa yliopistossa opiskeleva aituri Jussi Kanervo on päässyt kovaan juoksukouluun. Jokainen harjoitus on kuin pieni kilpailu ja kentän laidalla vilisee maailmanluokan yleisurheilutähtiä silmät tarkkana.

Lahjakas juoksijanuorukainen Jussi Kanervo teki pari vuotta sitten tiukan päätöksen ja lähti hakemaan harjoitusoppia pika- ja aitajuoksun ihmemaasta Yhdysvalloista. Se onnistui, sillä mies teki viime kesänä ennätyksensä ja pääsi Zürichin EM-kisoihin. Mutta samalla matka vaihtui pika-aidoista pitkiin aitoihin.

Joko voit sanoa että 400 metrin aidat on sinun ykköslajisi?

- Kyllä, vastaa pika-aitojen kolminkertainen Suomen mestari Jussi Kanervo yksiselitteisesti.

Viisi vuotta sitten Kanervo nappasi 110 metrin aidoissa pronssimitalin nuorten olympialaisista Shanghaista. Matalammilla aidoilla juostu tulos13,53 oli myös uusi

17-vuotiaiden Suomen ennätys. Kaikki merkit viittasivat siihen, että Kanervosta oli kasvamassa huippunimi pika-aidoissa.

Hän voitti 110 metrin aidoissa ensi kertaa aikuisten sarjan SM-kultaa jo 19-vuotiaana. Nyt mestaruuksia on kolme. Nykyinen Kanervon ennätystulos 13,88 syntyi kaksi vuotta sitten Jämsässä.

Mutta Kanervon kehitys 110 metrin aidoissa ei mennyt eteenpäin ihan toivotulla tavalla.

Ehkä juuri siksi Etelä-Carolinan yliopiston aitajuoksuvalmentaja Curtis Frye sai motivoitua Kanervon uuteen lajiin, eli 400 metrin aitoihin.

- Myös hän, mutta fakta on se, että juoksin 110 aidat jo 19-vuotiaana 13,94, eikä aika ole tippunut siitä, kun 0,06 sekuntia ja tuntuu että kaikkea on kokeiltu, pohtii Kanervo.

- Todennäköisesti hamaan loppuun saakka pidän 110 metrin aitoja kuningaslajina ja katson ylöspäin kaikkia jotka siinä menestyy, mutta jos se ei ole meikäläiselle, niin sitten se ei ole meikäläiselle, kertoo Kanervo Yle Urheilulle.

Curtis Frye ei muuten ole ihan kuka tahansa valmentaja, sillä hän on valmentanut mm. sellaisia nimiä kun Allen Johnson (110m A olympiavoittaja, monikertainen MM-kultamitalisti), Terence Trammell (110m A kaksinkertainen MM-mitalisti), Lashinda Demus (400m A MM-kultamitalisti, olympiahopeamitalisti), Dennis Mitchell (100m olympiapronssimitalisti) ja Marion Jones (moninkertainen MM-mitalisti).

On aivan selvää, että Kanervo on tällä hetkellä maailmanluokan huippuvalmennuksessa.

Yliopistossa satsataan urheiluun

Kanervolla on kohta 2 lukukautta takana Etelä-Carolinan yliopistossa, Columbiassa Yhdysvalloissa. Hän on tyytyväinen päätökseensä lähteä ison veden taakse.

- Kyllä olen, enkä vaihtaisi päivääkään pois. Ei ole joka päivä ruusuilla tanssimista, mutta ei taida sellaista paikkaa tällä pallolla olla, etteikö ongelmia löytyisi.Tänä vuonna kaikki on sujunut kuitenkin paremmin kun viime vuonna.

Mikä on pääaineesi opiskelussa?

- Organizational Leading Management in Darla Moore School of Business. Ei ole helppoa, muttei ylitsepääsemättömän vaikeaakaan. Alussa oli hieman ongelmia englannin kanssa, mutta ei enää.

Elämä yliopistossa on pitkälle urheilupainotteista. Tuntuu että suomalaisilla olisi paljon opittavaa jenkkien urheilijoille suunnatusta koulusysteemistä.

- Normaali viikko menee siten että Ma, ti ja ke on koulua aamulla 8-12 ja sen jälkeen juoksutreeni, plus puntti siihen päälle. Joka vkonloppu to-su on kisat jossain päin Amerikkaa. Kisoissa juostaan aina vähintään kolme lajia. Mulla yleensä 110 aidat,

400 aidat, 4 x 400m ja joskus myös 4 x 100m.

Etelä-Carolinan yliopisto on huippu-urheilijan keidas harjoituserämaassa. Tarjolla on fysioterapiaa, hierontaa, lääkäriä, palautuskeskusta, yms. ja kaikki helposti saatavilla.

- Kaikki ne ovat käytössä joka päivä. Budjetti on 5 miljoonaa dollaria per vuosi kaikkiin urheilulajeihin. Lisäksi tänä vuonna tänne tehdään ulko- ja sisäradat, soccerkenttä ja jalkapallohalli. Ne maksaa 51 miljoonaa dollaria. Joten jos ei kule, niin on miehessä vika, kuittaa Kanervo jämäkästi.

”Fiksusti - Ei sata lasissa joka päivä”

Monet suomalaisurheilijat ovat käyneet Yhdysvaltojen yliopisojen ”kovassa koulussa”. Jotkut ovat pärjänneet, mutta monet ovat vetäneet itsensä.jumiin tai kehitys on pysähtynyt.

Tuntuu siltä, että kestääkseen kovan treenin, urheilijalla on oltava valtavan hyvä peruskunto?

- Fiksusti pitää mennä, ei vetää sata lasissa joka päivä. Kevään kisat toimii osana harjoituksia, joten viikolla ei kannata tehdä hirveästi ylimääräistä. Ei vaadi mitään rakettitiedettä onnistuakseen.

Mäkelänrinteen urheilulukion kasvatti, Jussi Kanervo oli jo muun muassa Atte Pettisen valmennuksessa ollessaan, tottunut harjoittelemaan melko kovaa. Yliopiston systeemit kuitenkin yllättivät.

- Mulla oli ihan eri käsitys tästä ennen kun tulin tänne. Tuntuu että Suomessa aina levitellään asioita vähän sinne tänne, tietämättä niiden oikeasta laidasta juuri mitään. Se antaa sitten vääriä ennakkoluuloja, kuten minullakin oli. Onneksi lähdin.

Meininki pikajuoksun ihmemaassa on täysin erilaista kuin pohjolan perukoilla.

Mitkä ovat oleellisimmat muutokset harjoittelussa Suomeen verattuna?

- Sää on ihan eri planeetalta. Määrän ja tehon suhde. Treenaan vähemmän, mutta kovemmalla teholla. Ei lenkkejä tai ”palauttavia” harjoituksia ninkuin Suomessa on tapana.

Ne kuulemma vaan hidastaa ja vie energiaa sekä aikaa. Voimaa tehdään useampia kertoja ja kesto korkeintaan 30 minuuttia.

Huipunimiä pyörii kentän laidalla

Kanervo juoksi halikaudella 60 metrin aidat aikaan 7,84 ja olisi päässyt EM-kisoihin, mutta ei lähtenyt. Päätös oli viisas. Ulkoradoilla hän juoksi jo alkukaudesta uuden hienon ennätyksensä pitkissä aidoissa. Kellot pysähtyivät aikaan 49,78. Kanervo alitti ensi kertaa urallaan 50 sekunnin rajapyykin.

Yliopisto on täynnä kovia yleisurheilijoita ja pelkästään sisäinen kilpailu joukkueen edustuspaikoista on kova.

- Meitä on neljä aitajuoksijaa, eikä kukaan halua olla viimeinen, joten kyllä. Joka treeni ja kilpailu on sama asia. Aina on pieni kisa päällä.

Treenisessio tai kilpailut Yhdysvalloissa yliopiston kentällä ovat hieman eri asia kun piirinmestaruuskisat Sipoon urheilukentällä tai keväiset harjoitukset tyhjyyttä huokuvalla kolealla Eltsun kentällä.

-Joka päivä on kisa treenikentällä, mikä tuo ihan eri levelin koko hommaan. Lisäksi jos kentän laidalla seisoo joku Carl Lewis, Allen Johnson, Lashinda Demus, Terrence Trammell, Leroy Burrell, Jason Richardson, Justin Gatlin tai vastaava, niin se kummasti laittaa juoksemaan eri lailla.

Kanervo on myös vaihtanut ajatuksia monien maailman huippujuoksijoiden kanssa.

- Carl Lewis oli ihan ehdoton ykkönen. Paljon se sanoi, mutta jutun ydin oli: ”Keep things simple”.

Lewis on yhdeksänkertainen olympiakultamitalisti ja kahdeksankertainen MM-kultamitalisti, joten hänen neuvojaan kannattaa kuunnella.

Kanervoa valmentava Curtis Frye on myös tuonut uudenlaista potkua espoolaisaiturin harjoitteluun. Yksi tärkeimmistä Fryen opeista lienee seuraava lause:

- Line up – eli suomeksi: älä pelkää juosta silloin kun pitää oikeasti juosta, kääntää Kanervo.

Tavoitteena avokisat ja NCAA:n mestaruuskilpailut

Ennen Suomen kesää Kanervolla on vielä Yhdysvalloissa jäljellä hieman opiskelua sekä muutamia kovia kilpailuja. Yksi selkeä tavoite on 22-vuotiaiden EM-kilpailut Tallinnassa, eikä Pekingin MM-kisojen tulosrajakaan ole kuin 28 sadasosan päässä.

- Coachilta kävi käsky että Tallinnaan ja Pekingiin pitää mennä, joten siihen malliin saa pistellä menemään.

Kuinka helpottavaa olisi tehdä MM-kisojen tulosraja 49,50 joYhdysvalloissa?

- Tulee jos tulee. Jos sitä lähtee yrittämään, niin todennäköisesti ei tule, joten kisoihin mennään sillä asenteella että ykkösenä tullaan maaliin, oli aika sitten mikä tahansa.

Kovin pitkää lepokautta ”jenkkilän” yleisurheilukauden jälkeen Kanervo ei ehdi pitämään, sillä viimeiset kisat Yhdysvalloissa ovat kesäkuun puolivälissä ja Tallinnan EM-karkelot pidetään jo Heinäkuun alkupuolella.

- Täällä on kolme kisaa jäljellä. SEC (southeastern conference) championships, NCAA East regionals ja NCAA championships. Kauden pääkisa on kuitenkin NCAA championships, kaikista muista huolimatta. Tavoitteena on olla Top-3 Oregonissa, NCAA championshipeissä, linjaa Kanervo.

Nuorten EM-kisoissa Tallinnassa Kanervo aikoo keskittyä vain 400 metrin aitoihin.

- Ennemmin yhdessä hyvin kun kahdessa keskinkertaisesti.

Kaiken mennessä putkeen, Kanervo menestyy NCAA:n kisoissa, juoksee tällä kaudella alle 49,50, on mukana Pekingissä ja kamppailee kärkisijoista nuorten EM-kisoissa Tallinnassa.

Suosittelemme

Tuoreimmat