Serena Williams matkalla kohti historiallisia tekoja - Tshekillä kova haastajakolmikko

Jos Serena Williams voittaa Wimbledonin, hän on kaikkien Grand Slam -turnausten hallitseva mestari.

urheilu
Serena Williams.
Serena Williams.EPA

Serena Williams on jälleen matkalla kohti historiallisia tekoja, kun Wimbledon käynnistyy maanantaina.

Jos Williams voittaa Wimbledonin, se olisi hänelle neljäs perättäinen Grand Slam -turnausvoitto, eli hän olisi kaikkien Grand Slam -turnausten hallitseva mestari. Serena on tehnyt vastaavan tempun kerran aiemmin, vuosina 2002-2003. Silloin siitä käytettiin nimea "Serena Slam".

Lisäksi voitto Wimbledonissa veisi Serenan myös lähelle oikeaa Grand Slamia, eli kaikkien neljän voittamista samana vuonna. Se vaatisi vielä US Openin voiton syyskuun alussa.

- Minulla ei ole paineita kaikkien neljän voittamisesta. Ehkä jos voitan Wimbledonissa, paineet alkavat tuntua, Williams sanoi.

Williams on voittanut 20 Grand Slam -turnausta, mutta jostain syystä Wimbledon on ollut hänelle vaikea kahtena viime vuonna. Ruoho sopii periaatteessa täydellisesti Williamsin pelityylille ja hän onkin voittanut turnauksen viisi kertaa. Kaksi vuotta sitten tie pysähtyi kuitenkin neljännelle kierrokselle ja viime vuonna kolmannelle.

- Se antaa minulla motivaatiota, että hävisin niin aikaisin kahtena viime vuonna, Williams totesi.

Williamsilla on tänäkin vuonna useita vaarallisia haastajia. Puolustavalla mestarilla Petra Kvitovalla ja Maria Sharapovalla on kokemusta Grand Slam -voitoista. Kvitova joutui tosin jäämään sairastumisen vuoksi pois tämän viikon Eastbournen turnauksesta.

Saksalaiset Sabine Lisicki ja Angelique Kerber viihtyvät mainiosti ruoholla. Lisicki pudotti Williamsin kaksi vuotta sitten Wimbledonissa. Pari viikkoa sitten Birminghamissa hän teki uuden WTA-kiertueen ennätyksen syötettyään 27 ässää yhdessä ottelussa. Kerber puolestaan voitti Lisickin samassa Birminghamin turnauksessa ja vei lopulta koko turnauksen nimiinsä.

Tshekillä kova kolmikko - Pliskovalla kova läpimurtokausi

Tshekillä on heittää mukaan todella kova kolmikko. Kvitova on siis puolustava mestari. Lucie Safarova eteni Ranskan avoimissa aina finaaliin asti. Molemmat ovat jopa potentiaalisia mestarikandidaatteja, ja samaan ryhmään voidaan nostaa myös Karolina Pliskova.

23-vuotiaalla Pliskovalla on meneillään todella näyttävä läpimurtokausi. Pliskova oli Birminghamin isossa ruohoturnauksessa finaalissa, jossa Kerberin loistava puolustuspeli oli lopulta niukasti liikaa. Finaalipaikka nosti Tshekin kuitenkin maailmanlistalla jo sijalle 11.

Pliskova on kuin oikeakätinen versio Kvitovasta. Pitkä (185 cm), kovasyöttöinen ja kovalyöntinen pelaaja, joka pääsee kovilla peruslyönneillään hallitsemaan palloja. Pliskovalla on kaikki edellytykset menestyä Wimbledonissa.

Kun Wimbledon maanantaina pyörähtää käyntiin, kaikkien katseet ovat kuitenkin Serena Williamsissa.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat