1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Nyt avautuu palkittu KHL-lääkäri - "Huorittelua, iskuja päähän ja karatepotku rintaan"

Silmukka kiristyy Pietari SKA:n ja valmentaja Andrei Nazarovin ympärillä sen jälkeen, kun pahoinpidelty KHL-lääkäri kertoi oman versionsa itänaapurin jääkiekkokaukaloiden ulkopuolisesta skandaalista.

Kuva: Tomi Hänninen

SKA:n uuden päävalmentajan Andrei Nazarovin on kerrottu murjoneen KHL:n Vuoden lääkäriksi valitun Jegor Kozlovin sairaalakuntoon tiistaina. Asiasta uutisoi muun muassa Business Online-sivusto (siirryt toiseen palveluun)

KHL-lääkäri on kertonut torstaina oman näkemyksensä tapahtumaketjusta, josta SKA:lla on täysin toisenlainen versio. Pietarilaisseuran virallisen tiedotteen mukaan lääkäri Jegor Kozlov on erotettu työoikeudellisten seikkojen takia. 

- En aikonut avautua alunperin medialle, mutta SKA julkaiseman tiedotteen jälkeen minulle ei jätetty muita vaihtoehtoja, Kozlov toteaa.

Lääkäri kertoo, että kukaan ei moittinut hänen työtään viime kaudella. SKA voitti kaudella 2014-15 vihdoin himoitun Gagarin Cupin ja koko lääkäritiimi paiski hommia erinomaisesti.  

- Jos olisin tehnyt jotain väärin tai olisin ollut "paha" ihminen, olisin varmaan saanut potkut kauden aikana tai viimeistään heti kauden jälkeen, Kozlov huomattaa. 

Jegor Kozlov kertoo, että hänellä oli 7. heinäkuuta klo 15.30 alkaen kokous, johon osallistui valmentaja Nazarovin lisäksi kaksi SKA:n seurapomoa.

- Nazarov kertoi minulle heti kokouksen aluksi suoraan, ettei hän halua minua tiimiinsä ja että hänellä on oma ehdokas tilalleni. Nazarov vähätteli tekemisiäni, joten listasin hänelle muutamia saavutuksiani.

Sain viisi iskua päähäni. Nazarov otti pari taka-askelta, jonka jälkeen hän potkaisi minua oikealla jalalla, täysillä rintaani

SKA:lta potkut saanut ex-lääkäri Jegor Kozlov

Lääkärin mukaan hänellä on yhä voimassa oleva työsopimus kauden 2015-16 loppuun asti.

- Vastasin Nazaroville, että olen totta kai pettynyt ja ymmärrän tilanteen, mutta minun täytyy miettiä asiaa yön yli sekä keskustella siitä lähipiirin kanssa, Kozlov jatkaa.

Tämä vastaus oli liikaa lääkäriä vastapäätä istuneelle päävalmentaja Nazaroville, joka pomppasi tuolista ylös ja alkoi sättiä lääkäriä.

- Hän siirsi pyötää välistämme ja tokaisi minulle kovaan ääneen: Vai olet sinä huora pettynyt! En olisi uskonut tässä vaiheessakaan, että hän käy minuun käsiksi. Heti kohta sain kuitenkin viisi iskua päähäni. Onnistuin sitomaan hieman hänen käsiään ja hän otti pari taka-askelta, jonka jälkeen hän potkaisi minua oikealla jalalla, täysillä rintaani.

Tämä kaikki tapahtui SKA:n varapuheenjohtaja Vadim Fiskon ja uuden toimitusjohtaja Andrei Totshsitskin silmien edessä

- Tämä kaikki tapahtui SKA:n varapuheenjohtaja Vadim Fiskon ja uuden toimitusjohtaja Andrei Totshsitskin silmien edessä. Saatuani potkun rintaani Fisko alkoi repiä Nazarovia pois minusta, sanoo Jegor Kozlov.

Pahoinpitelyn jälkeen sairaalaan mennyt SKA:n ex-lääkäri ihmettelee, millä perusteilla hänelle on voitu antaa ikävän episodin jälkeen potkut.

- Tästä eteenpäin kommunikoimme oikeudessa, toteaa lopuksi Jegor Kozlov.

Alkuperäinen uutinen venäjäksi täältä (siirryt toiseen palveluun)