Täyskäännös Räikkönen-huhuissa – jo toinen kieltäytyi lyhyen ajan sisään

17-vuotiasta Max Verstappenia on huhuiltu Kimi Räikkösen korvaajaksi. Jos-isä on kuitenkin eri mieltä.

Kimi Räikkönen. Kuva: EPA

Kimi Räikkösen mahdollinen korvaajaehdokas on ollut kuumin puheenaihe F1-varikoilla vähintään viimeisen kuukauden ajan.

Viime päivät ovat kuitenkin olleet enemmän huhujen kieltämistä kuin myöntämistä.

Uusimpana kieltäjänä on ollut Toro Rosson Max Verstappen. Aiemmin hollantilaislehti De Telegraaf uutisoi lähteisiinsä vedoten, että 17-vuotias Verstappen olisi vakava vaihtoehto Räikkösen korvaajaksi.

Nyt hänen isänsä Jos kieltää kaikki huhut.

– Ferrari ei ole lähestynyt meitä, itsekin entinen F1-kuljettaja Jos Verstappen kertoo lehdelle (siirryt toiseen palveluun).

– Se olisi mukava kohteliaisuus Maxille, ei mitään muuta.  Meillähän on sopimus Red Bullin kanssa.

Jo aiemmin perjantaina myös Red Bullin Daniel Ricciardo kielsi huhut Räikkösen korvaamisesta Ferrarilla. Hän väitti, että ei ole käynyt Ferrarin kanssa mitään suoria neuvotteluja.