Suora

  • Uimahyppyjen MM, miesten 3 m:n loppukilpailu
  • Uimahyppyjen MM-kilpailut 18.7.
  • Urheiluruutu
  • Aviopari katoaa
  • Urheiluruutu

Justin Rose jahtaa lapsuuden unelmaa – Nick Faldo saattaa pelata viimeisen Openinsa

Englannin tämän hetkisen ykkösgolffarin isä palkitsi poikaansa suklaapatukoilla hyvistä suorituksista. Rose toivoo voivansa palkita itsensä The Openin jälkeen makoisasti.

urheilu
Justin Rose
EPA

Lapsuuden unelmaansa eli British Openin voittoa jahtaava Justin Rose on Englannin parhaiten sijoitettu golffari joka starttaa torstaina St. Andrewlla pelattavaan kisaan.

Vakuuttavan uran alun jälkeen mies ei ole täysin lunastanut englantilaisten golf-fanien odotuksia.

Maailmanlistan kahdeksantena oleva Rose on tituleerattu Englannin parhaaksi mahdollisuudeksi katkaista 23 -vuoden kuivakausi Openien kärkisijoilla. Edellinen voitto oli Nick Faldonin Muirfieldin voitto vuonna 1992.

Hauskana yhteensattumana Faldo ja Rose tiiaavat yhdessä kilpailuun.

– Voitto merkitsisi todella paljon. Nuoruudessani tämä turnaus oli se, jonka voittamisesta aina unelmoin, Rose kertoi Reutersille lehdistötilaisuudessa tiistaina.

– Isäni tapasi kannustaa minua asettamalla erilaisia tavoitteita, jotta harjoittelu pysyisi minulle kiinnostavana. Kun saavutin tavoitteet hän palkitsi minut suklaapatukalla tai jollain, se oli hauskaa.

Naurahtaen Rose toteaa, että palkitsisi itsensä varmasti suklaapatukalla turnauksen päätteeksi jos voitto olisi takataskussa.

– Joskus peilasin itseäni puutarhan ikkunaan ja leikin, että heijastus olisi lehden kansikuva. Olen kai aina tiennyt miten paljon haluan menestyä tässä lajissa.

Faldon viimeinen Open

Faldo, joka täyttää 58 -vuotta turnauksen aikana, on antanut vinkkejä siihen suuntaan, että kilpailu olisi hänen uransa viimeinen Open. Hän on luonut samalla uraa tv-kommentaattorina.

Veteraani ei osaa kertoa syytä siihen, miksi englantilaiset golffarit pelaavat alavireisesti, vaikka skotlantilaiset, pohjois-irlantilaiset ja irlantilaiset pelaajat menestyvät.

– Ei minulla ole tästä mitään teoriaa. Jos maailmanlistoja katsoo tilanteen ei pitäisi olla tämä. Toivottavasti asiaan saadaan muutos pian, Faldo kertoo AFP:lle.

Golfin British Open alkaa torstaina.

Lähteet: Reuters, AFP

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat