Ruotsalaista judohistoriaa - Grand Slamin ykköstila sinetöi olympiamatkan

Martin Pacek teki maansa judohistoraa ja voitti ensimmäisenä ruotsalaisena Grand Slam -kilpailun.

urheilu
Martin Pacek sinisessä judopuvussa
Martin Pacek sinisessä judopuvussa. ArkistokuvaEPA

Venäjän Tjumenissä käytyjen Grand Slam -kisojen sarjavoitto miesten 100-kiloisten sarjassa takasi samalla Martin Pacekille helpottavan paikan Rion ensi vuoden kesäolympialaisiin.

- Aivan mahtavaa. En ole vielä pystynyt oikein sulattelemaan asiaa. Pääsy olympialaisiin on pohja sille, että urheilija voi tavoitella sen jälkeen jotain suurta omassa lajissaan, Pacek toteaa SVT:lle.

Tjumenin finaalissa 28-vuotias ruotsalainen otti revanssin Latvian Jevgenijs Borodavkosta, jolle hävisi vielä Bakun EM-kisojen puolivälierissä alle kuukausi sitten.

Pacek nousee ykköstilallaan seuraavalla judon maailmanlistalla satakiloisten sarjassa viiden joukkoon. Ruotsin miesten judomaajoukkue on saanut rahallista tukea ja pystynyt harjoittelemaan sen voimin ammattimaisesti viime aikoina.

Suomen judon keulakuva Jaana Sundberg, 32, on sijoittunut kahdessa viime Grand Slam -kisassa viidenneksi. Vuonna 2013 Sundberg voitti kaksi Grand Slam -turnausta. Tämän hetken olympiarankingissä Sundberg on 52-kiloisissa sijalla 23.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat