Froome valmistautuu ratkaisuetappiin – muiden huonosta käytöksestä huolimatta: "Olemme ensisijaisesti ihmisiä, sitten urheilijoita"

Ranskan ympäriajo eli Tour de France lähestyy loppuaan. Voittotaistelu on kovaa, minkä johtajan keltaista paitaa yllään pitävä Chris Froome on saanut huomata.

urheilu
Chris Froome, Tour de France
EPA

Chris Froome on valmis lauantain 20:nteen etappiin Ranskan ympäriajossa Tour de Francessa. Siitäkin huolimatta, että britti myöntää taistelun voitosta olevan kovaa. Käytännässä tämä toiseksi viimeinen etappi ratkaisee koko ympäriajon voittajan.

Johtajan keltainen paita on pysynyt visusti Froomen päällä jo usean etapin ajan. Hänen eronsa seuraavaan, Kolumbian Nairo Quintanaan on 2 minuuttia 32 sekunttia. Tätä eroa Quintana koittaakin kiriä kiinni 110 kilometrin reitillä Modanelta Alpe d'Huezille.

– Jokainen pyöräilijä on hieman varpaillaan ennen (lauantain) etappia. On pienestä kiinni, mitä tulee tapahtumaan, Froome kertoi.

30-vuotiaan urheilijan mukaan ilmassa on hermostuneisuutta. Hän kuitenkin toivoi, ettei kisasta tulisi kovin erilainen kuin vuonna 2013. Silloin Froome nappasi samaisen ympäriajon voiton.

Froome on joutunut Ranskassa melkoisen myllerryksen kohteeksi. Häntä on epäilty moneen otteeseen dopingista, minkä lisäksi perjantain etapilla hänen päälleen syljettiin ja heitettiin katsomosta virtsaa. Lisäksi hänen joukkuetoveriaan tönittiin.

– Totta kai se on hirveää käytöstä. Olemme ensisijaisesti ihmisiä, sitten urheilijoita, Froome kauhisteli.

Hän ei silti anna omien sanojensa mukaan muiden epäurheilijamaisen käytöksen vaikuttaa.

– Ihmisten täytyisi muistaa, että ei pyöräilykisaan voi tulla sylkemään, tönimään toisia tai heittämään virtsaa. Se ei ole hyväksyttävää.

Froomen pahin haastaja Quintana oli niin ikään valmis lopputaisteluun. Hän saavutti Froomea perjantain etapilla 30 sekuntia.

– Taistelemme, ja jos saamme tilaisuuden, käytämme sen hyväksemme, Quintana lupasi.

Toiseksi viimeinen etappi Tour de Francessa on tiukkaa kipuamista. 43 kilometriä matkasta, eli 39 prosenttia, on ylämäkeä.

Lähteet: AFP

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat