1. yle.fi
  2. Yle Urheilu
  3. urheilu

Kankkunen neuvotellut Mäkisen kanssa Toyota-yhteistyöstä

Juha Kankkunen haluaa auttaa Tommi Mäkistä tämän siirtyessä Toyotan tallipäälliköksi vuonna 2017.

Kuva: YLE / Niina Ryyppö

Juha Kankkunen on neuvotellut yhteistyöstä Tommi Mäkisen kanssa, kun Mäkinen aloittaa Toyotan tallipäällikkönä vuonna 2017.

Ralliautoilun nelinkertainen maailmanmestari kertoo, että hän pystyy auttamaan Mäkistä teknisissä ja muissa asioissa, sillä Toyota oli talli, jossa hän oli pisimpään MM-urallaan: yhdeksän vuotta kolmessa eri jaksossa.

- Toyota on minulle erittäin tuttu ja rakas talli. Ensimmäinen voittonikin tuli Toyotalla Safarista. Tunnen tallin systeemit ja hommat ja pidän peukkua Tommille ja autan häntä, jos vain pystyn.

Yhteistyöstä on  siis jo käyty alustavia neuvotteluja.

- Katsotaan, mitä kaikkea siihen tulee. Tommi ei pysty yksin pyörittämään tallia, joten siinä pitää olla muitakin ihmisiä, Kankkunen selvittää.