1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

HJK:n Riihilahti ei selitellyt: "Mokasimme itse"

HJK:n toimitusjohtaja Aki Riihilahden mukaan jalkapallomaailmassa voi tapahtua mitä tahansa. Riihilahden mukaa keskiviikon kitkerälle tappiolle ei ole tekosyitä.

HJK:n toimitusjohtaja Aki Riihilahti. Kuva: Tomi Hänninen

HJK tie nousi karvaasti pystyyn jalkapallon Mestarien liigan kolmannella karsintakierroksella Kazakstanissa keskiviikkona. HJK:n unelma jatkopaikka mureni 93. minuutilla, kun Astana teki 4-3-voitto-osuman. HJK:n toimitusjohtaja Aki Riihilahden mukaan kaikki oli omissa käsissä. 

HJK:n maalivahti Daniel Örlundia häirittiin ottelussa laserosoittimilla. Riihilahti ei alleviivannut pelin jälkeen Örlundin häirintää.

- Meidän maalivahtia häirittiin koko ajan, mutta en halua nostaa sitä esiin. Katsotaan ihan rauhassa, mikä tilanne oli. Sääntöjen mukaan mennään. Jos löytyy jotain, niin voimme miettiä sitä. Ensin tutkimme kaiken materiaalin, Riihilahti kertoi Yle Urheilulle.

Riihilahden mukaan tappiosta on turha syyttää muita tahoja. 

- Totuus on se, että meillä oli jatkopaikka käsissämme kaksi kertaa, mutta hävisimme. Mokasimme itse. Tietysti harmittaa ja tunneskaala on laaja, kun olimme niin lähellä. Meillä oli hyvä mahdollisuus päästä jatkoon. Olimme todella lähellä unelmaamme, Riihilahti totesi.

- Turha tässä on valittaa tai jossitella. Kaikkeen pitää olla valmis, sillä jalkapallomaailmassa voi tapahtua ihan mitä tahansa. En lähde syyttelemään mitään. 

HJK:n perustoimintaan ei ole tulossa mitään muutoksia.  

- Meidän toimintamme on mitoitettu pitkäjänteisesti sellaiseksi, että joka vuosi onnistumisen edellytykset paranevat. Perustoimintaan ei ole tulossa tämän takia muutoksia. Jatkamme työtä ja teemme kovempaa hommia.