1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Jokerit siirsi rahaliikenteensä Sveitsiin

Yle Urheilun saamien tietojen mukaan jääkiekkoseura Jokerit on siirtänyt rahaliikenteensä kokonaisuudessaan Sveitsiin.

Yle Urheilun saamien tietojen mukaan jääkiekkoseura Jokerit on siirtänyt rahaliikenteensä kokonaisuudessaan Sveitsiin.

Jokerien rahaliikenteessä ilmeni toukokuussa ongelmia, joiden takia Nordea-pankki jäädytti seuran maksuliikenteen. Jokerit kommentoi tilannetta tuolloin vähin sanoin. Kesäkuussa pankkiasiaa vielä selviteltiin, mutta esimerkiksi pelaajien palkat saatiin toimitusjohtaja Jukka Kohosen mukaan maksettua.

Yle Urheilun saamien tietojen mukaan Nordea vetäytyi yhteistyöstä Venäjä-pakotteiden takia. Jokerit käytti maksuongelmien aikaan virolaista varatiliä, jonka käyttö on nyt lopetettu ja rahaliikenne ohjattu Sveitsiin.

Maksuongelmat eivät ole ainoa KHL-sarjaa pelaaviin Jokereihin viime aikoina liitetty, jään ulkopuolinen uutinen. Seuran osaomistajiin kuuluvat liikemiehet Gennadi Timtshenko sekä Boris Rotenberg ovat joutuneet Yhdysvaltain hallinnon Venäjän-pakotelistalle.

Muutos 6.8.2015 kello 21.07: Arkadi ja Boris Rotenbergillä ei ole enää osuutta Jokereista, toisin kuin jutussa aiemmin väitettiin.