1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

"Thank god he plays for Palace" — kuinka Riihilahti valloitti brittien sydämet

Englantiin siirtymisensä jälkeen Aki Riihilahti hiljensi ensitöikseen Anfieldin 44 000 katsojaa. Siitä alkoi värikäs viiden vuoden taival brittikentillä. Yle Urheilu muistelee Riihilahden Englannin valloitusta.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

"Thank god he plays for Palace"

Kuinka Aki Riihilahti valloitti brittikentät ja fanien sydämet

Aki Riihilahti

"Riihilahti, fucking bastard. But thank god he plays for Palace", luki eräässä englantilaisessa lehdessä, kun Aki Riihilahti oli iskenyt maalin Englannin verkkoon MM-karsinnoissa Anfieldillä. Kommentti oli Rolling Stones -yhtyeen basistin Bill Wymanin.

Riihilahti on koko elämänsä ajan – myös siviilissä – tehnyt suuren vaikutuksen ihmisiin. Ei siis ole ihme, että vannoutunut Crystal Palacen kannattaja Wyman ja muut seuran fanit rakastavat edelleen vaaleahiuksista suomalaista.

Aki Riihilahti
Anfieldin reilut 44­000 katsojaa ihmettelevät mitä tapahtui. Aki Riihilahti on tehnyt maalin. Vierellä kova nippu maajoukkuepelaajia: Sami Hyypiä, Joonas Kolkka, Jari Litmanen, Hannu Tihinen ja Jonatan Johansson. Kuva: AFP & Lehtikuva

Englanti–Suomi-ottelu pelattiin maaliskuussa 2001. Riihilahti oli juuri siirtynyt englantilaisseura Crystal Palaceen, joten startti uralle briteissä onnistui täydellisesti. Hän oli ehtinyt olla vain muutamassa Palacen harjoituksessa ennen MM-karsintapeliä.

"Englannissa pelaaja tarvitsee hyvän startin"

Hektiset ensimmäiset päivät olivat kuitenkin vasta alkusoittoa tulevalle. Vuosiin 2001–2006 mahtui yhtä jos toista tarinaa, pelaajaa, valmentajaa, maalia, loukkaantumista, ylä- ja alamäkeä. Viiden Palace-vuoden aikana keskikenttäjyrä taisteli itsensä ikonin asemaan.

– Englantilaiset elävät paikallisessa kulttuurissaan ja sen ymmärtäminen ja kanssakäyminen on tärkeää. Minulla on aina ollut aikaa ihmisille. Englantilaisen fanin sielunmaisemassa tärkeintä on, että olet valmis antamaan kaikkesi oman seuran puolesta. Se on paljon tärkeämpää kuin yksittäinen suoritus. Jos annat kaikkesi kentällä ja kohtaat ihmiset, niin on aivan sama mistä tulet. Olet varmasti heidän suosiossaan. Siinä vaiheessa, kun hypit pois taklauksien edestä, alat sooloilemaan tai olet omasta mielestäsi tähti, niin silloin on vaikeaa. Pelaajien ja fanien yhteiselossa hyvät jätkät ovat hyviä, hyvät pelaajat sen sijaan voivat olla suosittuja tai sitten ei.

Rumble in the jungle

Aki Riihilahti
Aki Riihilahti ja Andy Johnson olivat joukkuetovereita Crystal Palacessa neljän vuoden ajan. Kuva: AFP & Lehtikuva

Tuolta tulee uusi Maradona, hän on seuraava Zidane, onko tuo kaveri uusi Messi? Näitä lauseita kuulee aivan liikaa nykypäivänä jalkapallomaailmassa, kun taitavia pelaajia nousee esiin. Miksi pelaajia pitää verrata muihin? Riihilahden kohdalla ei onneksi oikeastaan koskaan kuultu vertailuja. Aki Riihilahti on Aki Riihilahti. Hän ei ole kopio kenestäkään muusta. Hän on Aki tai Ägä.

Hän nousi rajallisilla taidoilla huipputasolle – raastoi ja taisteli itsensä monesta kuopasta takaisin kentälle.

Riihilahti on stereotyyppi pelaajasta, joka on asenteensa ja fyysisyytensä takia kruununjalokivi omalle joukkueelle, mutta äärimmäisen kettumainen vastustaja. Jokainen joukkue tarvitsee vähintään yhden sellaisen pelaajan. Periksiantamaton asenne auttaa brittikentillä enemmän kuin muualla, joten Riihilahden vahvuudet tulivat hyvin esiin.

Koska Riihilahti-nimi ei oikein väänny brittien suuhun, keksivät fanit muita kannustushuutoja. Yksi lauluista on saanut innoituksen Muhammad Alin ja George Foremanin kuuluisasta vuoden 1974 nyrkkeilyottelusta, jolloin Alin kannattajat huusivat "Ali boma ye", eli Ali tapa hänet. Palacen kannattajat huusivat puolestaan "Aki boma ye".

"Olen otettu, että näin vääryydellä olen saanut isolta mestarilta kannustuslaulun"

Aki Riihilahti ei ollut älyttömän taitava jalkapalloilija, mutta hän oli maaginen niissä muutamissa asioissa, joita hänen pelipaikallaan tarvitsee. Hän tiesi, mitä hänen kannattaa tehdä ja osaa arvostaa saavutuksiaan.

– Mietin jalkapalloa eri tavalla kuin monet muut. Ymmärrän pelin numeroina. Analysoin jokaisen pelin jälkeen, kuinka monta syöttöä annoin eteenpäin, kuinka monta omille, kuinka monta kaksinkamppailua voitin, kuinka monessa vastahyökkäyksessä olin mukana, kuinka paljon oma joukkueeni voitti, kun olin kentällä. Jos jotain osaan tehdä, niin tulosta. Tyylistä en voi sanoa mitään. Olen täysin vakuuttunut, että olen ollut jokaisessa seurassa hyvä tekemään tulosta.

– Jalkapallossa on paljon osa-alueita, joissa minusta ei ole mitään käyttöä, mutta se ei olekaan pointti. Yritän toitottaa kaikille erikoispelaamista, älkää yrittäkö olla yleispelaajia. Pelin sisällä oli paljon juttuja, joita pohdin. Positiivisen transition suunta ja nopeus, vastahyökkäyksen katkaisemisprosentti. Niissä olin hyvä, sen tiedän. En missään nimessä ollut stara, mutta onnistuin maksimoimaan omat avut.

"I almost punched you in the face"

Aki Riihilahti
Valioliiga odottaa. Riihilahti juhlii fanien kanssa nousua Cardiffin Millenium-stadionilla 17.5.2004. Kuva: AFP & Lehtikuva

Riihilahden Crystal Palace -vuosien makoisimmat hetket osuivat valioliigakauteen ja sitä edeltäneeseen sarjanousuun. Oli toukokuu 2004 ja lontoolaisseura oli viime hetkillä varmistanut pääsynsä nousukarsintaan toiseksi ylimmällä sarjatasolla. Välierissä vastaan asettui Sunderland, joka oli tuolloin suuri ennakkosuosikki. Mahdollisuus nousta Valioliigaan on usealle pelaajalle uran kovin juttu, joten tunteet olivat pinnassa. Tyylilleen uskollisena, Riihilahti ei säästellyt kroppaansa.

– On yksi pelaaja, jonka kanssa olen melkein joutunut pukukoppikäytävällä fyysisesti tappeluun. Se oli nousukarsintojen välierissä Sunderlandia vastaan. Heillä oli yksi pitkän valioliiga- ja maajoukkueuran tehnyt pelaaja, jonka kanssa otettiin yhteen joka ikisessä tilanteessa fyysisesti ja verbaalisesti. Se meinasi vähän kärjistyä.

Tarinaan saatiin hauska jatko niinkin pitkän ajan kuin 11 vuoden jälkeen, kun HJK kohtasi Liverpoolin 1.8.2015.

– Liverpool otti mukaan yhden seuran legendan Helsinkiin. Olimme johtajan lounaalla lauantaiaamuna ja eräs henkilö katsoi minua pitkään. Sitten hän sanoi yhtäkkiä "Oh my god, you played in..., oh my god I almost punched you in the face!"

Henkilö oli Jason McAteer. Seuroinaan muun muassa Liverpool 1995–1999 ja Sunderland 2001–2004. Riihilahti muuten pääsi McAteerin ihon alle, sillä irlantilainen epäonnistui rangaistuspotkukisassa Crystal Palacea vastaan nousukarsinnan välierässä. Nousufinaalissa Palace kaatoi West Hamin.

– Oli siellä muidenkin kanssa yhteenottoja, mutta se kuului peliin. Olen kohdannut monia sellaisia pelaajia, joita en arvostanut, mutta pelin jälkeen ei koskaan ollut mitään ongelmaa. En koskaan halunnut vahingoittaa ketään. Kovaa pelaaminen on täysin eri asia kuin se, että yrität vahingoittaa tai olet epäreilu. Siinä on tosi iso ero.

Kolikon kääntöpuoli

Aki Riihilahti
Erimielisyyksiä erotuomarin kanssa? Kuva: AFP & Lehtikuva

Jos nousujuhlat ja onnistumiset ovat kuvaannollisesti tehtyjä maaleja, niin kyllä omissakin soi välillä. Urheilijan pahin painajainen on loukkaantuminen ja vammat tulivat myös Riihilahdelle tutuiksi. Henkinen ja fyysinen uudelleenrakennus on raskas prosessi – erityisesti huipputasolla. Englannin kentillä Riihilahti sai kokea tämän useaan kertaan.

– Pelaajat jätetään siellä oman onnensa nojaan. Joukkueessa on 40 pelaajaa. Jos et itse tee työtä, ei sitä kukaan muukaan tee sinulle. Loukkaantumisten jälkeen en jättänyt kiveäkään kääntämättä, jotta pääsisin takaisin kuntoon. Koin, että olin etuoikeutettu saadessani tuollaisen mahdollisuuden huikeassa jalkapallokulttuurissa ja valitsin itselleni aina uusia tapoja kuntoutua, uusia kuntovalmentajia tai muuta. Se on aina myös kova mentaalinen prosessi.

– Englannissa peli on erilaista kuin muualla. Se on vähemmän taktista. Suunnanmuutosten määrä on iso ja kun olen suunnanmuutospelaaja, niin vaatimustaso oli iso kropalle. Pienet asiat piti tehdä enemmän kuin hyvin pelien ympärillä. Voitin juuri ne pienet prosentit, joita muut eivät halunnut tehdä. Karrikoidusti voisi sanoa, että muut lähtivät shoppailemaan tai muuta, mutta minä olin todella tylsä.

Kuinka yksinäistä valioliigapelaajan elämä on?

– Se on todella yksinäistä. Varsinkin, kun minun on pakko tehdä asiat ilman kompromisseja. Se vaatii silloin elämäntyylin, joka ei välttämättä ole kaikille miellyttävä. Jos ei onnistu siinä mentaalisesti, niin ei pärjää. Aina kun tuli loukkaantuminen tai uusi valmentaja, niin huomasin, etten ollutkaan enää sillä isolla liitutaululla, jossa oli pelaajien nimet.

– Joka kerta, kun Palaceen tuli uusi valmentaja, pyydettiin minut ensimmäisen viikon aikana valmentajan huoneeseen ja sanottiin "olet kiva jätkä ja kaikki puhuvat sinusta hyvää, muttet kuulu minun suunnitelmiini". Siellä ei ollut yhden yhtä valmentajaa, jonka kanssa en olisi käynyt tätä keskustelua. Silti nousin joka ikisen valmentajan alaisuudessa avauskokoonpanon pelaajaksi. En saanut mitään helpolla vaan jouduin taistelemaan. Kun tuollaisesta nousee, niin sitä pitää suurena saavutuksena ja tulee henkisesti vahvaksi. Vastoinkäymiset kuuluivat asiaan, mutta nousin monta kertaa takaisin. Moni ei enää nouse takaisin, moni ei enää toivu. Olen ponkaissut aika syvältäkin, mutta aina kun pääsin kentälle, tiesin itse, ettei kukaan muu halua tätä enempää kuin minä itse.

Riihilahden valioliigavuosi oli erinomainen. Keskikenttäraastaja otti luulot pois monilta kovilta pelimiehiltä. Hän voitti kaksinkamppailuja Manchester Unitedin ja Tottenhamin kaltaisten joukkueiden pelaajia vastaan ja viimeisteli kaudella neljä liigamaalia, muun muassa Arsenalin ja Chelsean verkkoon. Moni valioliigaseura halusi miehen riveihinsä, mutta Palace piti kiinni kannattajien suosikista.

– Tiesin kauden alussa, että olin huippukunnossa. Minulla oli alla pitkä, terve aikakausi ja olin taistellut itselleni hyvän roolin joukkueessa. Tiesin, että kuka tahansa tulee vastaan, niin pärjään. Tuli vielä isompi näyttöhalu, kun vastassa oli Arsenal, Chelsea tai joku muu suurista. Niitä vastaan ei ollut muuta kuin voitettavaa. Se on aika huikea tunne, kun saa kerrankin pelata maailman parhaita vastaan. Valioliiga sopi minulle tosi hyvin ja koin, että silloin pelasin parasta jalkapalloani.

– Otteluruuhka oli kuitenkin kova ja vaatimustaso korkealla. Pelasin kaikki pelit alusta loppuun. Yhdessä vaiheessa kroppa sanoi itsensä irti. Kesken kauden pelasimme Aston Villaa vastaan ja sen jälkeen minulla ei ollut uralla puolta vuotta pidempää jaksoa, jolloin olisin pystynyt pelaamaan terveenä. Enkä oikeastaan koskaan enää pelannut sen jälkeen täysin terveenä. Mutta olin pelannut itseni huipulle. Ihan hyvin pelaajalta, jolle sanottiin, ettei ole tarpeeksi hyvä edes b-junioreiden SM-sarjaan Suomessa.

"Who is your ghost writer?"

Aki Riihilahti
Hiustyyli muuttui, mutta pelityyli ei. Muun muassa Chelsean Frank Lampard sai kokea "Ägän" kovuuden. Kuva: AFP & Lehtikuva

Riihilahti ei ole kovan luokan työntekijä pelkästään jalkapallokentällä vaan hän on aina etsinyt haasteita myös elämän muilta alueilta. Englannin vuosina miehestä tehtiin dokumentti, jossa päästiin seuraamaan ammattilaispelaajan arkea hieman tarkemmin. Englannissa ollessaan Riihilahti osoitti myös taitonsa painetun sanan osastolla. The Times-lehteen kirjoitettu blogi keräsi suurta arvostusta.

– Niitä kiinnosti käsittämättömän paljon tällainen ulkopuolinen, jonka nettisivut olivat suositumpia kuin monen lehden nettisivut. Sain aika monelta lehdeltä tarjouksia ja valitsin The Timesin, koska he suostuivat siihen, ettei tekstejäni editoida. Se oli minulle tärkeää. En halunnut, että joku tekee siitä kliinistä.

– Olin vastikään Liverpoolin johdon kanssa lounaalla ja pressipäällikkö kysyi minulta, kuka oli haamukirjoittajani. Ihmettelin, että eikö teksteistä huomannut, että kirjoitin ne itse.

– Tekstit kertoivat heidän jalkapallokulttuuristaan ulkomaalaisen silmin. Siitä he pitivät, se oli heille tuoretta. Joku voi kääntää sen niin, että onko tämä joku jalkapalloilun Borat, koska seassa oli paljon erikoisuuksia ja britit tykkäävät näistä oudoista jutuista. Kaikkihan näkevät pelin, mutta heille kiinnostavinta on se, että joku kertoo ulkopuolisena, miltä englantilainen futiskulttuuri tuntuu.

Pete The Eagle kokee kovia

Jos nykyään HJK:n toimitusjohtajana toimiva Riihilahti kävelee Lontoossa lähelläkään Palacen kotistadionia Selhurst Parkia, hänet tunnistetaan. Seura jäi taakse jo lähes kymmenen vuotta sitten, mutta fanien arvostus Riihilahtea kohtaan sen kuin kasvaa. Kuten jo tekstin alussa todettiin, hän tekee ihmisiin vaikutuksen.

"Siinä vaiheessa, kun Palacen päävalmentaja Alan Pardew vaihtoi itsensä kentälle, tajusin, etten olekaan enää kentän hitain pelaaja"

Edellisen kerran Palace-kannattajat pääsivät nauttimaan suomalaisen esiintymisestä viime toukokuussa, kun seura järjesti juhlaottelun yli 10 vuotta seuraa edustaneen maalivahdin Julian Speronin kunniaksi. Palace kohtasi Speronin entisen seuran, skotlantilaisen Dundeen. Riihilahti tiesi, miten ottaa yleisönsä, kun pääsi kentälle.

– Julian Speroni sai kutsua juhlaotteluunsa muutaman entisen pelaajan ja kutsui minut. Pelasin vähän aikaa parhaiden kanssa ja täytyy sanoa, että menivät aika kovaa. Otin luulot pois, kun tulin alkulämmittelyyn pelaajatunnelista. Otin täyden spurtin ja vedin liukutaklauksella seuran maskottia Pete The Eaglea. Sain siinä ne aplodit, jotka tarvitsin ja kaikille hyvän muiston. Kyllä täytyy olla kiitollinen, että saa sellaisen vastaanoton näinkin monen vuoden jälkeen.

Aki Riihilahti on kerännyt kirjoituksia kotisivuilleen.