Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Tampereen EM-judokisojen voittajalta uusi tuleminen

Judokonkari Gevrise Emane, 33, näytti Kazakstanissa käydyissä MM-kilpailuissa, että kypsemmälläkin ikää pystyy pärjäämään kamppailulajin ehdottomalla huipulla.

urheilu
Gevrise Emane
Gevrise EmaneEPA

Maailmanmestaruudet vuosina 2007 ja 2011 vienyt *Gevrise Emane *löysi 70-kiloisten naisten sarjassa uuden tulemisen ja venyi Astanassa kolmanteen MM-kultaansa.

Samalla Kamerunissa syntynyt mutta Ranskaa läpi uransa edustanut Emane muistutti olevansa vuoden päästä Rion olympialaisten aikaan edelleen kova tekijä. Emane voitti ensimmäisen Euroopan mestaruuden jo aikoinaan Tampereen EM-kisoissa vuonna 2006.

Finaalissa Espanjan Maria Bernabeu kesti Emanen kyydissä vaivaiset 13 sekuntia. Vuosina 2009-2013 alemmassa 63 kilon sarjassa otellut Emane lähetti loppuottelussa molempien käsien hihaotteella vastustajansa selälleen tatamin pintaan näyttävällä tsuri-komi-goshilla.

Naisten alle 78 kilon sarjassa nähtiin tukku yllätyksiä, kun suurimpiin suosikkeihin lukeutuneet olympiavoittaja** Kayla Harrison** ja hallitseva maailmanmestari Brasilian Mayra Aguiar jäivät jopa puolivälierin ulkopuolelle.

Japanin vasta 20-vuotias Mami Umeki sai palkintokaappiinsa nuorten MM-kullan lisäksi jo tässä vaiheessa aikuisten maailmanmestaruuden. Finaalissa Umeki käsilukotti Slovenian Anamari Velensekin. Japanille MM-kulta oli viides kaikkiaan 11 mahdollisesta.

Mitalitaulukon kakkoseksi nousi perjantaina Etelä-Korea, jolle toisen MM-kullan toi miesten 90 kilon sarjassa yllättäjä Dong-han Gwak. 23-vuotias Aasian mestari ei ollut aiemmin pärjännyt oman mantereen ulkopuoliella.

Gwak kaatoi finaalissa nelinkertaisen MM-mitalistin, Venäjän Kirill Denisovin 7-0-voiton tuoneella käsiheitolla. Pronssia saavuttivat Japanin Mashu Baker *ja kaksinkertainen Euroopan mestari *Varlam Liparteliani, joka kaatui georgialaisten mitalikohtaamisessa 19-vuotiaan, judon seuraavaksi supertähdeksi povatun *Beka Gviniashvilin. *

Suomen judomaajoukkueen MM-kisat päättyivät perjantaina, kun 90-kiloisissa Samuli Viitanen ja Jaakko Alli kokivat ippon-tappiot avauskierroksella. Viitanen hävisi Serbian Aleksandr Kukoljille ajassa 2.14 ja Jaakko Alli ranskalaiselle Alexandre Iddirille ajassa 1.25.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat