Järkyttävää ylivoimaa MM-kisoissa - puolet mestaruuksista yhdelle kansakunnalle

Judon MM-kilpailuissa joukkuekullat sunnuntaina ottanut Japani päätti Astanassa käydyn arvoturnauksen tavalla, joka lupaa hurjaa dominointia myös Rio de Janeiron olympialaisissa.

urheilu
Japani putsasi mitalipöydän Astanan MM-kilpailuissa
Japani putsasi mitalipöydän myös Astanan MM-kilpailuissa / ArkistokuvaaEPA

Japanilaisjudokat voivat lähestyä vuoden päästä kilpailtavia Rion olympialaisia todella luottavaisin mielin. Kuudestatoista mahdollisesta judon maailmanmestaruudesta peräti puolet, eli kahdeksan kultamitalia matkasi nousevan auringon maahan.

Kolme vuotta sitten judon mahtimaa koki pohjakosketuksen Lontoon olympialaisissa, kun Japani pystyi ainoastaan yhteen kultaan Kaori Matsumoton ansiosta ja sijoittui vasta neljänneksi judon mitalitaulukossa Venäjän, Ranskan ja Etelä-Korean jälkeen.

Shokkikisojen jälkeen Japanissa palattiin lajin alkulähteille ja käärittiin hihat nopeasti ylös. Lontoon jälkeisten MM-kisojen jälkeen maa on voittanut joka kerta judon mitalitaulukon, mutta ei kertaakaan niin rajulla dominassilla, mitä nähtiin tällä viikolla Kazakstanissa.

Japanille on kasvanut uuden sukupolven kilpailukykyinen judoryhmä, joka näytti jo Astanassa osaamisensa. Kuusi japanilaisjudokaa valloitti henkilökohtaisissa sarjoissa maailmanmestaruudet 27 vuoden iässä tai reilusti nuorempana.

Naisten 78 kilon voittaja Mami Umeki, 20, ja miesten 81 kilon ykkönen Takanori Nagase, 21, esittivät muun muassa poikkeuksellisen kypsiä otteita MM-tatamilla ja näyttivät kokeneille, aiemmin menestyneille konkarijudokoille kaapin paikan.

Ainoa asia mikä hiertää Japanissa, on se, ettei judon suurvalta ole voittanut aikoihin judon ehdotonta kuninkuusluokkaa, miesten raskasta sarjaa. Lajin synnyinmaassa on totuttu monena vuosikymmenenä, että miesten raskaassa sarjassa ovat jyllänneet vuoron perään sellaiset judolegendat kuten Yasuhiro Yamashita, Naoya Ogawa ja Shinichi Shinohara.

Teddy Riner on piikki japanilaisten lihassa. Urheilumaailman yksi valovoimaisimmista urheilijoista on voittanut kahdeksan MM-kultaa ensimmäisenä judokana maailmassa ja jättänyt omassa sarjassa muut - myös japanilaiset varjoonsa. Kahtena viime vuotena Japanin Ryu Shichinohe on lentänyt selkä edellä tatamin pintaan MM-finaalissa ranskalaisen käsittelyssä.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat