Suora

  • Elävä arkisto esittää
  • Närbild
  • Erään kirjan elinkaari
  • Rallin MM, mahtava rallikausi 2018
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Näkökulma: Hollantilainen sika säkissä

Englannin Valioliigaseura Manchester United on ajautumassa hiljalleen tilaan, jonka seuraukset saattavat olla katastrofaaliset. Yle Urheilun Joni Piirainen pohtii näkökulmassaan seuran päävalmentajan Louis van Gaalin vaikutusta ongelmien syntyyn.

urheilu
Louis van Gaal.
EPA

Harva olisi uskonut vuosi sitten, mitä hollantilaisvalmentajan Louis van Gaalin tulo merkitsisi Englannin Valioliigaseura Manchester Unitedille. Monet vaaran merkit olivat jo olemassa, mutta edes tämänkaltaiseen satojen miljoonien eurojen sirkukseen saarimaalla tuskin kukaan oli osannut varautua.

Van Gaal tunnetaan äärimmäisenä jääräpäänä, joka oli jo ehtinyt aiheuttaa kaaosta viime vuosien aikana. Mutta miksi oikeastaan van Gaal hankittiin jo muutoinkin varsin sekasortoiseen Unitediin? Seura kun ei ollut alkuunkaan ymmärtänyt sitä todellisuutta, minkälaisten muutosten keskelle se joutuisi pitkäaikaisen ja menestyksekkään valmentajansa Sir Alex Fergusonin lähtiessä seurasta.

David Moyes kävi ranskalaisella viisitillä Unitedissa, mutta ei koskaan saanut täyttä mahdollisuutta johtaa perinteikästä seuraa haluamallansa tavalla. Moyesin hankinnalla ManU tiesi tasan tarkkaan, mitä skotti toisi seuraan, mutta nopean menestyksen toivossa United ei halunnut lopulta sitoutua tyylikkään valmentajan pitkäjänteiseen projektiin.

Hätiin hankittiin van Gaal, jonka teot puhuivat jo puolestaan ja joka asenteeltaan olisi legendaarisen Fergusonin kaltainen. Kentältä oli kuitenkin kuulunut asioita, jotka ilmeisesti eivät koskaan kantautuneet Manchesteriin. Van Gaal teki fantastista työtä Bayern Münchenin peräsimessä voittaen seuralle lukuisia pystejä, mutta ehti laittaa seuran sisäiset asiat siihen tilaan, että Saksassa yhä muistellaan kauhunsekaisin tuntein LvG:n aikaa müncheniläisseurassa.

Van Gaal on ehtinyt suututtaa vuoden aikana Manchesterissä niin seuransa fanit, toimistotyöntekijät kuin ennen kaikkea omat pelaajansa käytöksellään. Vaikka hollantilainen tunnetaan äärimmäisestä kyvystä kehittää nuorista pelaajista huippupelaajia, on hän sitä vastoin kokeneiden pelaajien kanssa joutunut täysin eri linjoille muun muassa roolituksesta kentällä.

Ja jos pelaaminen reservipeleissä ei kiinnosta ovat seuraukset olleet tällä kaudella nähdyn kaltaiset. Kaiken voittanut entinen Barça-maalivahti Victor Valdes sai kokea ensimmäisten joukossa van Gaalin nyöryytyksen, jonka seurauksena Unitedin espanjalaiset kääntyivät manageriansa vastaan. FC Barcelonasta varmalta näyttäneen Pedron siirto kariutui aivan viime hetkillä, koska maanmiehen nöyryytys oli espanjalaiselle liikaa. Tämän jälkeen Pedro pyysi siirtoa kilpailevaan seuraan Chelseaan.

Hollantilainen sai käyttöönsä täksi kaudeksi seuralta lähes pohjattomalta tuntuisen siirtokassan uusia hankintoja varten, mutta neuvottelut pelaajien kanssa ovat lähes muutamaa poikkeuksetta lukuun ottamatta päätyneet umpikujaan. Syynä tähän pidetään seuran varatoimitusjohtajan Ed Woodwardin ylimielistä käyttäytymistä neuvottelutilanteissa. Myöskin van Gaalin pikkupoikamaista kohtelua on kahvahdettu, eikä toivottua imua seuraan tähtipelaajien toimesta ole syntynyt vielä nimeksikään. Katoa on puolestaan tapahtunut toiseen suuntaan.

Kaiken oleellisen epätoivoisista siirtoneuvotteluista kertokoon nuoren Monaco-hyökkääjän Anthony Martialin paniikkihankinta. Lahjakkaaksi kuvailtu pelaaja siirtyy Manchesteriin täydellisen ylihintaisena - lähes 50 miljoonan euron siirtosummalla.

Kaiken oleellisen epätoivoisista siirtoneuvotteluista kertokoon nuoren Monaco-hyökkääjän Anthony Martialin paniikkihankinta. Lahjakkaaksi kuvailtu pelaaja siirtyy Manchesteriin täydellisen ylihintaisena - lähes 50 miljoonan euron siirtosummalla. Seuran ehkä tämän kauden tasapainoisin vähäisistä minuuteista huolimatta ollut Adnan Januzaj lähetettiin lainaan saksalaiseen Borussia Dortmundiin.

Tuorein ja ehkä valitettavin tapaus on United-vahti David de Gean siirtosotku Real Madridiin. Jo varmalta näyttänyt sopimus on kariutumassa yhteen vaivaiseen minuuttiin sekä faxiin. Kiintoisaksi asian myös tekee se, että vaikka kuinka tapauksesta voisi vetää tietynlaisia johtopäätöksiä suuntaan jos toiseenkin, on van Gaalin ja Woodwardin pelleilyn tuloksena ykkösmaalivahdin puute tulevaksi kaudeksi tosi asia. Vai hankittiinko "jalaton" Sergio Romero tosissaan ManUn parhaimman ja tärkeimmän pelaajan korvaajaksi?

Van Gaalin sopimuksesta on vielä kaksi vuotta jäljellä. Toiveikkaimmat elättelevät jo ensi kaudeksi Unitediin uutta käskijää. Kukaan tuskin toivoo enää samanlaista sikaa säkissä.

Suosittelemme

Tuoreimmat