Suora

  • Urheiluruutu
  • Kroatia, ennakkotunnelmia
  • Urheiluruutu
  • Elävä arkisto esittää

Suosikit jatkoon US Openissa

Kakkossijoitet Roger Federer ja Simona Halep selvisivät ongelmitta toiselle kierrokselle.

urheilu
Roger Federer.
EPA

Suosikit pelasivat tiensä toiselle kierrokselle US Openin toisena päivänä. Miesten turnauksessa jatkopaikan lunastivat toiseksi sijoitettu Roger Federer ja kolmanneksi sijoitettu Andy Murray. Naisista toiselle kierrokselle pelasivat toiseksi sijoitettu Simona Halep ja neljänneksi sijoitettu Caroline Wozniacki.

Federer ei antanut argentiinalaisvastustajalleen Leonardo Mayerille mahdollisuuksia voittoon. Federer vei ottelun selvin luvuin 6-1, 6-2 ja 6-2. Toisella kierroksella sveitsiläinen kohtaa belgialaisen Steve Darcisin.

Andy Murray joutui tekemään Federeriä enemmän töitä toisen kierroksen paikkansa eteen. Törkykommenteista ehdollisen rangaistuksen aiemmin kaudella saanut Nick Kyrgios taisteli kahden tappiollisen erän jälkeen kolmannen erän voittoon. Sisuuntunut Murray vei kuitenkin neljännen erän helposti 6-1 ja jatkaa pelejään toisella kierroksella. Britin toisen kierroksen vastustaja on ranskalainen Adrian Mannarino.

Halep ja Wozniacki helposti jatkoon

Naisten turnauksessa uusiseelantilainen Marina Erakovic joutui heittämään pyyhkeen kehään ottelussa toiseksi sijoitettua Simona Halepia vastaan. Halep vei ensimmäisen erän 6-2 ja johti toista 3-0, kun Erakovic luovutti ottelun. Halepin turnaus jatkuu ukrainalaista Katerina Bondarenkoa vastaan.

Caroline Wozniackin avauskierroksen vastustaja, yhdysvaltalainen Jamie Loeb, sinnitteli tanskalaisen kyydissä ensimmäisessä erässä. Wozniacki vei erän kuitenkin 6-2. Toista erää Wozniacki hallitsi täysin ja vei sen puhtaasti 6-0. Seuraavaksi Wozniackin kuntoa testaa Tshekin Petra Cetkovska.

Viidenneksi sijoitettujenkin pelit jatkuvat

Petra Kvitovalla ei ollut ongelmia jatkopaikan lunastamisessa. Viidenneksi sijoitettu tshekki voitti Laura Siegmundin suoraan kahdessa erässä. Saksalainen taipui luvuin 1-6, 1-6. Kvitovan toisen kierroksen vastustaja on USA:n Nicole Gibbs.

Myös miesten turnauksen viidenneksi sijoitettu, Stan Wawrinka, voitti vastustajansa, mutta espanjalainen Albert Ramos-Vinolas ei päästänyt sveitsiläistä helpolla. Ensimmäisen erän Wawrinka vei 7-5. Toinen erä oli jo helpompi ja päättyi Wawrinkan 6-4-voittoon. Kolmannessa erässä espanjalainen taisteli aina katkaisupeliin saakka. Wawrinka oli siinä kuitenkin vahvempi, erä sveitsiläiselle 7-6 ja ottelu siis 3-0.

Safarova ja Simon katsomoon

Päivän suurin yllätys nähtiin naisten turnauksessa, kun kuudenneksi sijoitettu Tshekin Lucie Safarova hävisi ottelunsa ukrainalaista Lesia Tsurenkoa vastaan. Sijoittamaton Tsurenko vei ottelun 6-4, 6-1.

Sijoitetuista pelaajista myös miesten kisan yhdenneksitoista sijoitettu Gilles Simon tuli yllätetyksi. Yhdysvaltojen Donald Young hävisi kaksi ensimmäistä erää 2-6 ja 4-6, mutta kokosi itsensä kolmanteen ja vei ottelun kolme seuraavaa erää luvuin 6-4. Young siis jatkaa pelejään turnauksen toisella kierroksella.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat