Suora

  • Urheiluruutu

Jatkaako Lapuan Virkiä kultakantaa vai yllättääkö Jyväskylän Kirittäret?

Naisten Superpesiksen kauden huipennus on kahden kovan, mutta toisilleen niin tutun menestyjäjoukkueen taistelu.

urheilu
Itä-Länsi naiset
Tomi Hänninen

Naisten Superpesiksen kauden huipennus on alkamaisillaan. Lauantaina klo 13 hallitseva mestari Lapuan Virkiä kohtaa kotikentällään viime vuoden hopeamitalistin, Jyväskylän Kirittäret.

Nämä kaksi joukkuetta ovat hallinneet naisten Superpesistä liki koko 2000-luvun.

Tällä kaudella näiden kahden kovan kohtaamiset ovat tiukentuneet loppukautta kohden runkosarjassa. Neljästä kohtaamisesta lapualaiset ovat vieneet kolme suhteellisen vähäjuoksuisissa otteluissa.

Kumpi näistä joukkueista sitten on tämän finaaliputken suosikki?

Vastaus löytyy pohjanmaalta, sillä neljä viimeistä Suomen mestaruutta vienyt Lapua on pystynyt kääntämään joukkueiden finaaliottelusarjat itselleen sekä vuonna 2012 että 2014 2-1 tappioasemasta.

- Nälkä on kasvanut ehdottomasti. Jos mietitään vaikka viime kauden finaaleja, niin meillä pelasi paljon sellaisia pelaajia, jotka eivät olleet tottuneet finaaleissa pelaamaan. Sellainen jännitys näkyi otteissa. Olemme ottaneet näistä peleistä hyvät opit ja nälkä on kasvanut sitäkin kautta. Ehdottomasti lähdetään eri sykkeellä pelaamaan, kertoo Jyväskylän Kirittärien Mira Kolehmainen.

Pitääkö nuorilla kantti?

Haastetta ottelusarjaan tuonee se, että Lapua on kokenut tälle kaudelle nuorennusleikkauksen. Pitääkö vasta 19-vuotiaan, tulokaskautta pelaavan lukkari Elli Katteluksen ote tiukkaakin tiukemmassa paikassa kun pelissä on Suomen mestaruus? Entä kulkeeko samaa ikäluokkaa edustavan lyöjäjokeri Janette Lepistön lyönti, vai ovatko paineet liikaa?

Toisaalta sekä Kattelusta että Lepistöä on testattu pitkin runkosarjaa, jonka tuloksena Lapua otti ja piti kärkipaikan. Lisäksi Lepistö kuritti vastustajien ulkokenttiä jo viime vuonna. Tällä vasta toisella pääsarjakaudella tuloksena lyöjäkuningattaren titteli tehoilla 4+79=83.

Kirittärillä puolestaan on vain yksi pelaaja, joka on voittanut Suomen mestaruuden. Kyseessä on konkari Tiina Tolonen.

Pelinjohtajien ennakoissa kaudelle 2015 rankingykköseksi nostetulla Kirittärillä on kuitenkin takanaan mittava mitaliputki – joista viimeisimpänä juuri viime vuonna Lapualle hävitty hopea. Tätä aikaisempina vuosina tuloksena on ollut vuonna 2013 pronssi sekä pari hopeaa. Vuosina 2005-2010 joukkue vei Suomen mestaruuden.

Tässä on historiaa, josta ponnistaa erityisesti Tolosen, mutta myös muiden avainpelaajien voimin.

- Kyllä siitä on apua, seurassa tiedetään miten asiat tehdään oikein. Tiedetään miten mestaruutta lähdetään voittamaan ja tämä tuo henkistä latausta, Kolehmainen jatkaa.

Millä otteilla Jyväskylän Kirittäret sitten aikoo Lapuan Virkiän haastaa? Kuinka viime vuoden romahtaminen estetään?

- Me olemme pelanneet hyvää ulko- ja sisäpeliä. Sillä lähdetään finaaleihin. Odotan tasaista sarjaa, ei välttämättä ole kolmesta pelistä poikki. Viiteen peliin lähdemme valmistautumaan. Katsotaan sitten, kun viimeistä kertaa puhalletaan pilliin kuinka monta peliä on pelattu.

Odotettavissa on siis takuuvarmaa pesäpallojännitystä parhaimmillaan.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat