1. yle.fi
  2. Yle Urheilu
  3. urheilu

Realilta näyttävä kannanotto – Ronaldo otti kovia kokeneen pakolaispojan siipiensä suojaan

Cristiano Ronaldo ja Real Madrid tekevät oman osansa pakolaisten auttamiseksi.

Zaid Mohsen käveli lauantaina Santiago Bernabeun nurmelle suosionosoitusten kera. Kuva: EPA

Real Madrid lahjoitti kaksi viikkoa sitten miljoona euroa pakolaisten auttamiseksi Espanjanssa. Mahtiseuran tempaukset pakolaisten hyväksi saivat jatkoa lauantai-iltana Madridissa, kun joukkue marssi Santiago Bernabeun nurmelle yllään t-paidat, joissa kehotettiin ihmisiä tukemaan pakolaisia.

Realin ykköstähti Cristiano Ronaldo ilmaisi oman tukensa pakolaisille kävelemällä ennen Granada-ottelua kentälle käsikkäin syyrialaispojan Zaid Mohsenin kanssa. (siirryt toiseen palveluun)

Real oli kutsunut Zaidin, hänen veljensä Mohammadin ja isänsä Osama Abdulin lauantain otteluun. Syyrian sotaa pakoon lähtenyt Mohsenin perhe saapui Madridiin tällä viikolla, ja Espanjan jalkapalloliitto on tarjonnut heille apuaan.

Mohsenin perheen tilanne nousi julkisuuteen syyskuun alussa, kun julkisuuteen levisi kuvia ja videoita (siirryt toiseen palveluun) siitä, kuinka unkarilaisjournalisti kaatoi Osama Abdulin ja Zaidin pakolaiskaaoksen keskellä.

Real Madrid voitti lauantain kotittelussaan Granadan Karim Benzeman osumalla 1-0 ja nousi Espanjan liigan kärkeen.