Suora

  • Urheilua Yle Puheessa: Miesten Superpesiksen 4.finaali
  • Maantiepyöräilyn MM: Naisten kilpailu
  • Futsalia: GFT Prinsessat - Ilves
  • Urheilua Yle Puheessa: Jalkapallon Suomen cup: SJK - HJK ja Jääkiekkokierros
  • Jalkapallon Suomen cup: SJK - HJK
  • Urheiluruutu
  • Maantiepyöräilyn MM: Naisten kilpailu
  • Urheiluruutu

Pupupöksystä Susilauman johtajaksi – vihattu ja rakastettu Henrik Dettmann

"Dettmann on ihmisenä sellainen ToMu – todella mukava tai todella mulkku", totesi maajoukkuepelaaja Saku Pehkonen valmentajastaan 1990-luvun alussa. Oli Dettmannista sitten kumpaa mieltä tahansa, kukaan ei voi kiistää hänen saavutuksiaan. Esimerkiksi miesten maajoukkue on esiintynyt viimeisten viiden vuoden aikana peräti neljästi arvokisoissa.

urheilu

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Näin vihreän kullan maasta katsottuna, paikan tekee kuitenkin mielenkiintoiseksi muuan sukupuu. Sen alaoksilla muikistelee komeanenäinen, nahkatukkainen ja teräväkatseinen Henrik Dettmann. Mies, joka on kylvänyt siemenen tämän päivän koripallobuumille. Valmentaja, joka on kasvattanut Suomi-koriksen taimea rakkaudella, jo neljän vuosikymmenen ajan.

Tällä hetkellä taimesta on kuoriutumassa vankkarunkoinen puu. Näin kai voi sanoa, kun miesten maajoukkue on esiintynyt viimeisten viiden vuoden aikana peräti neljästi arvokisoissa.

Tarina omenapuusta löytyy tällä viikolla julkaistusta Dettmann ja johtamisen taito -kirjasta. Saska Saarikosken kirjoittama teos avaa mielenkiintoisella tavalla Suomen menestyksekkäimmän koripallovalmentajan laumanjohtamisfilosofiaa, mutta ennen kaikkea Dettmannin omaa menneisyyttä, sekä suomalaisen koripalloilun lähihistoriaa.

Vavokaa, vavokaa – näin se alkoi

Henrik Dettmann

Ensimmäinen kilpailuni päättyi veriseen tappion. Kaksoissisareni Carin puski itsensä maailmaan kaksitoista minuuttia ennen minua. Siitäkö johtuu, että minusta tuli huono häviäjä?

Helsingissä Haagassa kasvanut Lars Henrik Dettmann oli perheensä kuopus, ja sai aimo annoksen sisarrakkautta pienestä pitäen. Mamman Lilla Kungen, kuten sisarukset häntä nimittivät, kärsi nuoruudessaan normaaleista teini-iän komplekseista; Isosta nenästään, heikosta suomen kielen taidostaan, (perheen äidinkieli on ruotsi) sekä ärräviasta.

Pihalla oli yksi iso poika, jota kutsuttiin Pupuksi. Jostain syystä pelkäsin häntä kovasti. Kerran kun juoksin häntä pakoon, varoitin muita ”vavokaa, vavokaa, Pupu tulee!” Sen jälkeen minulle lälläteltiin pihalla loputtomasti. Tässä tilanteessa urheilu oli minulle tärkeää. Kun pihalla pelattiin jalkapalloa, tarvittiin niitäkin, jotka eivät osanneet kunnolla ärrää. Pelikentällä ratkaisee se, mitä osaa. Onneksi osoittauduin aika hyväksi jalkapallossa.

Jalkapallo ei kuitenkaan suomalaisen koripallon onneksi vienyt miestä mukanaan. Niin hyviä Dettmannin esitykset eivät POHUn paidassa olleet. Elämänkumppaniksi valikoitui toinen maailman pelatuimmista pallopeleistä.

– En tiedä oliko se koripallo vai valmennus, joka lopulta määritti tieni. Se oli varmaan lajin haasteellisuus, joka minua kiehtoi? Pelissä on niin paljon opittavaa ja mahdollisuuksia. Jalkapallon valmennus ei käynyt edes mielessä. Ei vain tullut sellaista fiilistä, että osaisin valmentaa sitä. Vaikka eipä minulla ollut periaatteessa edellytyksiä koripallo­valmennuk­seenkaan, kun olin sen verta huono pelaamaan, Dettmann virnistää Yle Urheilun haastattelussa.

Niinpä. Myös koripallossa Henkan omat taidot jäivät (onneksi) rajallisiksi. Alimittainen sentteri tunnettiin hook-heitoistaan, mutta levypallopelissä 186 senttiä oli markka-aikaankin liian vähän. Teinipojan palolla lajiin rakastunut nuorukainen teki kuitenkin vaikutuksen innokkuudellaan koripallomies Erkki Koivisto-Rajalaan. Koivarin kolmen markan palkkatarjouksen houkuttelemana 15-vuotias Dettmann aloitti valmennusuransa Pohjois-Haagan Namikan minipojissa. Menestystä ja mitaleita junnusarjoissa alkoi tipahdella heti lähivuosina.

Oman tekemiseni perusta on aina ollut vahva sisäinen draivi. Lapsesta asti olen ollut ihminen, joka tarttuu toimeen ja panee asian kuntoon. Kopioin häpeilemättä harjoitteita vanhemmilta valmentajilta (esimerkiksi Jukka Mantere) ja tilasin lehtiä Yhdysvalloista. Juniorivuosien mittaan opin pelaajilta luultavasti enemmän, kuin he minulta.

Todella mukava – vai todella mulkku?

Suuria luuloja itsestään Dettmannilla ei valmennusuransa alussa ollut. Ennakkoluuloja häntä kohtaan on kuitenkin riittänyt sekä lajin sisä- että ulkopuolella. Menestyksestä huolimatta. Suomen mestaruuksia Dettmannilla on Helsingin Namikassa apuvalmentajana kaksi, ja päävalmentajana kolme. Stadilaisten dynastia päättyi vuoden 1992 mestaruuteen.

Eero Saarinen oli tuonut Namikaan äärimmäisen vaativan valmennustyylin, johon minä olin vielä lisännyt pari kierrosta. Pelaajat joutuivat rääkissä todella koville, eivätkä kaikki sitä jaksaneet. Vain kaksi pelaajaa veti läpi koko dynastian, kaikki kolmen mestaruutta. Näin jälkeenpäin on helppo sanoa, että olisin tarvinnut valmentajana uudenlaisia, fiksumpia motivointikeinoja, mutta niitä ei työkalupakissani vielä silloin ollut. Saku Pehkonen heitti jossain vaiheessa puolileikillään, että tuo Dettmann on ihmisenä sellainen ToMu – todella mukava tai todella mulkku. Minusta alkoi ikävä kyllä nousta esiin jälkimmäinen.

Kovalla hermopaineella menestystä jahdannut Dettmann ei nöyristellyt edes tuomareita. Kerran hän repi oman käden oikeutta tuomarin kaulassa keikkuvan pillin narusta, 11 ottelun toimitsijakiellon arvoisesti. Seuraavalla kaudella tuomarien uhkailu ja vertaaminen Irakin diktaattoriin, toivat puoli vuotta katsomokomennusta.

Näin jälkikäteen on helppo sanoa, missä asiat menivät pieleen. Valmentamisesta oli tullut minulle henkilökohtainen egoprojekti. Olin kadottanut rakkauden koripalloon ja rakastunut menestykseen. Olin pahasti eksyksissä.

Suden voima on lauma, ja lauman voima susi. Dettmann nimeää ensimmäiseksi ”Susijengikseen” Namikan nuoren mestarijoukkueen vuodelta 92. Silloin tapahtui asioita, jotka ohjasivat eksyneen suden takaisin lauman pariin. Suurin yksittäinen syyllinen muutokseen oli pelintekijä Petri Niiranen, susi uroslampaan vaatteissa.

Hän oli särmikäs ja vahva luonne, pässi kuten minäkin. Välimme katkesivat, kun minulle selvisi, että hän oli jäänyt pois aamuharjoituksista valheellisen syyn perusteella. Hyllytin hänet joukkueesta. Siihen aikaan olin niin mustavalkoinen, etten olisi välttämättä kyennyt korjaamaan tilannetta, ellei Niiranen olisi itse ottanut ensimmäistä askelta. Hän tunnusti mokanneensa ja palasi joukkueeseen. Yhteenotto lähensi meitä.

Samalla alkoi muutos koko Dettmannin valmennusfilosofiassa. Keskiöön nousi Susijengin tämänkin päivän tavaramerkki, joukkuepeli, jossa ei ole sijaa henkilökohtaista menestystä saalistaville tähdille.

Pete sanoi, että voittaminen on tärkeää, mutta vielä tärkeämpää on pelata sellaisessa joukkueessa, jonka jokainen pelaaja rakastaa intohimoisesti koripalloa. Ajattelin, että sellaista joukkuetta minäkin haluaisin valmentaa. Tavoitteeksi ei aseteta menestystä, vaan pelaajien kehittyminen. Kysymys ei ole minusta, vaan pelistä ja pelaajista.

Ennen Ranskan EM-turnausta Susijengin suurin tähti Petteri Koponen kertoi lehdistölle ottaneensa yhteen Dettmannin kanssa. Valmentajaa asian saama huomio lähinnä naurattaa.

– Joka vuosihan me otamme Petterin kanssa yhteen. Se osoittaa, että me molemmat välitämme lopputuloksesta. Pelaajat protestoivat, jos heidän tuloksentekoaan häiritään. Tai jos heitä ei arvosteta. Itse suutun, jos pelaaja asettaa mielestäni itsensä joukkueen yläpuolelle. Minun joukkueessani se ei ole mahdollista, Dettmann muistuttaa.

Dettmann
Ilmeisesti nenäni on valokuvaajien mielestä vastustamattoman komea.

Ulkomailla – isän lailla

Koripallon lomassa Dettmann rakensi nuorempana uraa myös pankkialalla. Ulkomaatkin kiinnostivat sellukauppiaan poikaa. Isä Lars kuoli haimasyövän uuvuttamana, pian Namikan ensimmäisen mestaruuden jälkeen. Henkka oli silloin vasta 29-vuotias.

Hän näki, ettei pojan valmennusharrastus sentään ollut pelkkää ajanhaaskausta. Olisi myös ollut hauskaa, että isä olisi saanut nähdä miten koripallo vei minutkin ulkomaille. Isä myi maailmalla suomalaista paperia, minä taas valmennusosaamista.

Maailmalle matka lopulta veikin, muun muassa Saksan maajoukkueen päävalmentajaksi. Sitä ennen Dettmann ehti kuitenkin tehdä ensimmäisen pätkätyönsä Suomen maajoukkueen valmentajana.

Dettmann johdatti ensimmäisellä valtakaudellaan Suomen EM-kisoihin vuonna 1995. Yllättäen valmentaja kelpuutti mukaan myös nuoret lahjakkuudet Jyri Lehtosen ja Hanno Möttölän. Ja päästi heidät myös pelaamaan.

Se ei riemastuttanut kokeneempaa kaartia. Pienikin paha mieli syö helposti joukkueen energiaa. Vilkuilin jo toisella silmällä kohti tulevaisuutta, mutta meillä oli turnaus pelattavana. Jälkikäteen ajatellen pidin joukkueen nuorentamisessa turhaa kiirettä.

Suomi hävisi turnauksen kaikki ottelunsa, eikä siitä alkanut suomalaisen koripalloilun uusi kulta-aika, kuten Dettmann toivoi. Sen sijaan tie kohti pronssi-kautta aukeni valmentajalle itselleen. Paluu esi-isien maille Saksaan sai alkunsa, kun Mannschaft (Saksan maajoukkue) vieraili Suomessa EM-kisojen alla.

Voitimme saksalaiset ensimmäisessä pelissä. Se oli selvästi suuri järkytys vieraillemme. Saksan lehdissä ylistettiin Suomen pelitapaa, jossa ahdistelimme isoja miehiä koko joukkueen hyvällä liikkumisella.

Pelataanko Suomessa muutakin kuin jääkiekkoa? Kyseltiin saman maan lehdissä, kun Dettmannin pesti alkoi 1997. Näpäytyksen epäilijät saivat viimeistään vuonna 2002, kun Saksa voitti Dettmannin ja nuoren Dirk Nowitzkin johdolla MM-pronssia. Siitäkin huolimatta, että turnauksen alla suomalaisvalmentajan ja Saksan koripalloliiton välit katkesivat.

Lähtöpäivää edeltäväksi illaksi sovittu peli Kreikkaa vastaan oli urheilullisesti turha, mutta liitto halusi katsojilta rahat pois. Lentomme lähti seuraavana aamuna 05.30. Pelin jälkeen illallinen venyi, ja yksi liiton miehistä istui pelaajien kanssa yötä, koska hänen mielestään ei kannattanut mennä nukkumaan. Seuraavana päivänä myöhästyimme vielä Frankfurtissa jatkolennolta, ja jouduimme odottamaan kentällä kuusi tuntia. Samalla selvisi, että olisimme voineet lähteä alun perinkin myöhäisemmällä koneella, mutta liitto halusi säästää 6 000 euroa. Paljonkohan euroja paloi illanistujaisissa?

Yhä edelleen Dettmann tunnetaan valmentajana, joka pitää huolen siitä, että myös pelin ulkoiset asiat ovat pelimatkoilla kunnossa. Matka ei saa rasittaa pelaajia liikaa, hotellin on oltava rauhallinen ja ruoan urheilijoille sopivaa. Suomen Koripalloliitto on tämän viime vuosina hyväksynyt. Vuonna 2007 B-sarjan nousukarsinnassa tilanne oli toinen, pitkän varjoissavaelluksen ja liiton heikon taloustilanteen takia.

Edessä oli suomalaisen koripalloilun tärkeimmät pelit kymmeneen vuoteen. Oli pakko nousta mutasarjasta. Romania oli vienyt kotipelinsä syrjäiseen vuoristoon. Liikenneyhteydet olivat niin kehnot, että olisimme palanneet kotipeliimme vasta vuorokausi ennen ottelun alkua. Lentokoneen vuokra oli 20 000 euroa. Hanno Möttölä laittoi hatun kiertämään pukukopissa ja pelaajat laittoivat siihen päivärahansa, Hanno ja Teemu Rannikko selvästi enemmän. Liittokaan ei kehdannut pihistellä, vaan hoiti loput.

Suomi hävisi vieraissa seitsemällä pisteellä. Puolikuntoinen kapteeni Möttölä piti kuitenkin kotiottelun alla joukkueelle sellaisen herätyspuheen, että Susijengi johti kotikentällään parhaimmillaan yli 60 pisteellä. Nousu varmistui.

Eriarvoinen kohtelu on asia, joka saa Dettmannin helposti kiihdyksiin. Ranskan EM-kisoissa Lilleen siirryttäessä, tasapuolisuus eri maajoukkueiden kesken unohtui FIBA:lta (kansainvälinen koripalloliitto). Sillä aikaa kun Ranska palautteli pelirasitustaan kylpylähotellissa, pötkötti Suomen joukkue karussa lentokenttähotellissa kaupungin laitamilla. Palataan vuoteen 2002, kun Dettmann sai maistaa karvaasti sen, miltä tuntuu asettua pelaajien puolelle.

Saksan liiton johtajat päättivät lyödä viisaat päänsä yhteen, ja ostaa Frankfurtissa osalle pelaajista bisneslipun. Yritin varoittaa, ettei niin voi toimia. Kun pelaajat kuulivat paikkajaosta, he kieltäytyivät nousemasta koneeseen. Liiton edustajat komensivat minua pitämään pelaajille ankaran puhuttelun, mutta siihen en suostunut. Välikohtaus aiheutti vakavan välirikon minun ja Saksan liiton välille.

Tikkari, jota saa kadehtia

Tapauksella oli varmasti vaikutuksensa siihen, että pesti Saksassa päättyi vuotta myöhemmin. Hyvä puoli asiassa on se, että tämän jälkeen Dettmann on paneutunut suomalaisen koripalloilun kehittämiseen.

Termi Susijengi syntyi 2000-luvulla sanoista; Sisu, Urheilullisuus, Suomalaisuus ja Ilo. Dettmann on kuitenkin rakentanut suomalaista peli-identiteettiä niin pitkään, että hän on saanut siirtää ajatuksiaan isiltä pojille. Kuten Pekka Markkaselta Laurille, tai Gerald Leeltä Juniorille.

– Piirit ovat pienet, mutta koen pelin ja suomalaisen koripallon vahvuudeksi sen, että laji kulkee suvussa. Meillä on yhteinen historia, kieli ja ymmärrys. Isät tietävät mikä on minun motiivini tässä asiassa, ja että minuun voi luottaa. Haluan kehittää pojista parempia koripalloilijoita, ja toivottavasti myös hyviä ihmisiä. Urheilussa oppii oppimaan, olemaan muiden kanssa, sekä kilpailemaan. Maailma on nykyään sellainen paikka, jossa on osattava kilpailla ja myös hävitä.

Häviötä Dettmann toki itse yhä edelleen inhoaa, mutta uutta perspektiiviä siihenkin on tuonut perhe. Vaimo Mirka on entinen Tšekin maajoukkuekoripalloilija, ja 14-vuotta Henkkaa nuorempi. Perheeseen kuuluvat myös kaksi pientä tytärtä.

– Petteri Petersenille terveisiä taivaaseen; nyt tiedän mitä elämä on. Lapset ovat tehneet minusta myös paremman valmentajan. Pinna on venynyt, muun muassa kontrollifriikiksi ja neuroottisen siistiksi tunnustautuva Dettmann naurahtaa.

Kun Henrik Dettmann on hermostunut, jauhaa hän pelikentän laidalla kiivaasti purukumia. Usein piparmintun makuista. Veljentytär onkin kysynyt, että onko Henkalla joka päivä karkkipäivä? Ainakaan yhdestä tikkarista Dettmann ei ole valmis luopumaan.

Arvokisaputken ja fanibuumin myötä suomalaisten kiinnostus koripalloilua kohtaan on noussut hurjasti. Tämä on tuonut mukanaan myös aivan uusia asiantuntijoita pelikentän äärelle. Moni heistä jauhaa sosiaalisessa mediassa aivan jotain muutakin kuin purkkaa. Onko Dettmann antanut jo kaikkensa maajoukkueelle? Olisiko syytä erota?

– On tietysti kiva, että ihmiset osallistuvat keskusteluun. Siitähän urheilu elää. Sen minä sanon aina kaikille, että minulla on niin hyvä duuni, että kannattaa yrittää ottaa pois. Ja saa olla kateellinen. Olen tehnyt elinikäisen sopimuksen koripallon kanssa, ja tällä hetkellä viestikapula on minulla. Lähden toki siinä vaiheessa, kun joku muu on valmis ottamaan kapulan vastaan, Dettmann lupaa.

Kursivoidut kohdat ovat lainauksia WSOY:n kirjasta Dettmann ja johtamisen taito.

Suosittelemme

Tuoreimmat