1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Kivun ja nautinnon nuorallatanssia

Kengät lipsuvat liukkaalla kalliolla. Mutaa roiskuu ympäriinsä, ja kanervikko raapii paljaita sääriä. Juoksijan irvistys kielii rasituksesta mutta silmien loisto hurmiosta. Polkujuoksu on jos ei nyt ihan extremeä niin ainakin koukuttava vaihtoehto tasamaalla tapahtuvalle lenkkeilylle. Mutta miksi ihmeessä poluilla pinkominen on nyt niin trendikästä?

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Kello on hädin tuskin kuusi iltapäivällä, mutta Laura Lakiolla on vaikeuksia pysyä hereillä.

Hänestä tuntuu kuin joku vetäisi silmäluomia rullaverhon tavoin alaspäin. Viereiset sammalmättäät näyttävät samettisen pehmeiltä. Voi kuinka helpottavaa olisi kellistää päänsä niiden päälle!

Hän hieraisee silmiään ja puristaa kofeiinilla terästettyä geeliä suuhunsa. Hämärä on jo kietonut ympäröivän havumetsän otteeseensa. Aurinko laskisi puolen tunnin kuluttua. Nyt pitää pysyä skarppina.

Lakio sytyttää otsalamppunsa. Kirkas valokeila pyyhkii edessä kiemurtelevaa polkua. On kulunut 11 tuntia ja 60 kilometriä siitä, kun hän aloitti aamun sarastaessa elämänsä pisimmän polkujuoksukisan Kolin kansallispuistossa. Jäljellä on vielä 26 pitkää kilometriä.

Matkalla keksi monta syytä miksi tämä on typerää, mutta en vakavissaan miettinyt keskeyttämistä.

Tieto siitä, että maali sulkeutuu kello 23 pakottaa Lakion pysymään liikkeessä. Jalkoja särkee, mutta onneksi vatsavaivat ovat hellittäneet. Pari syväkyykkyä pusikossa siihen tosin tarvittiin.

Mononen ja Ansio
Janne Mononen ja Henri AnsioKuva: Juha Saastamoinen

Ryläyksen vaikeakulkuisella osuudella Lakio säpsähtää. Jokin ulvoo, eikä edes kovin kaukana. Susi vai koira? Hän ei ole varma. Lähdöstä asti mukana olleen Timo Ketolan läsnäolo kuitenkin rauhoittaa.

Ylös ja alas, ylös ja alas. Päättäväisesti kaksikko tekee taivalta mäkisellä ja raskaalla reitillä. He tietävät olevansa kisan viimeiset, mutta sillä ei ole väliä. Tärkeintä on voittaa olkapäällä korvaan kuiskuttava kiusanhenki, joka tuon tuostakin kehottaa antamaan periksi.

He ovat keskellä korpea omasta tahdostaan. Nauttimassa, vaikka juuri nyt ei ehkä siltä tunnukaan.

Tätä polkujuoksu on. Nuorallatanssia kivun ja nautinnon kanssa. Se on kuin tatuoinnin ottaminen: kauniin lopputuloksen eteen on oltava valmis vuodattamaan hikeä ja verta.

Metsässä juokseminen ei kuitenkaan ole uusi asia. Sitä on tehty jo vuosisatoja. Miksi poluille on palattu juuri nyt? Miksi se on fyysisyydestään huolimatta myös kaunista? Sen selvittämiseksi on mentävä kymmenen vuotta ajassa taaksepäin.

Marathon of dangers

Espoolaisen fysioterapeutin Pekka Sorjosen nokialainen soi tutulla vakiomelodialla. Eletään joulukuun alkua vuonna 2005.

Sorjosen lieksalainen ystävä Mika Okkonen kuulostaa innostuneelta. Hän on ollut juoksemassa Kolilla, Herajärven vaaramaisemissa. Kokemus on ollut järisyttävä.

– Mika kertoi upeista vaaramaisemista ja suorastaan aneli minua mukaansa. Sattumoisin meillä oli perheen kanssa aikomus mennä muutenkin Lieksaan viikon päästä, joten päätös oli helppo, Sorjonen muistelee.

Ja niin Sorjonen ajoi yli 500 kilometriä lapsuuden maisemiin Pohjois-Karjalaan. Siellä Pielisen rannoilla hän oli aikoinaan vaeltanut, melonut ja kalastanut, mutta nyt edessä oli neitsytjuoksu kansallispuiston poluilla.

Koli
Vaarojen maraton on kotimaisen polkujuoksun klassikko. Maisemat Kolin vaaroilla ovat henkeä­salpaavat.Kuva: Aapo Laiho

– Se oli 10. joulukuuta siinä yhdeksän maissa kun lähdimme liikkeelle hotelli Kolin läheltä, nykyiseltä Vaarojen maratonin lähtöpaikalta. Ensilumi oli satanut muutamaa päivää aikaisemmin, mutta alhaalla poluilla lunta ei vielä ollut, Mika Okkonen kertoo.

Herajärven kierroksen 40 kilometrin pituinen lenkki oli heille suupala, olihan kyseessä monissa seikkailukisoissa marinoitunut parivaljakko. Toisiinsa he olivat tutustuneet muutama vuosi aikaisemmin Karelian Odyssey -seikkailukisan jälkeisessä banketissa.

Yhteinen lenkki jääkauden aikaisilla valkoisilla kvartsiittikallioilla kävi molemmille paitsi treenistä, myös terapiasta.

– Mies miehelle tarinointia. Avautumista, jota voi tehdä vain toiselle miehelle, Okkonen kiteyttää.

Vähitellen matkanteko kävi raskaammaksi. Vaarojen päällä lunta oli polulla puoleen sääreen asti. Juoksu muuttui hangessa tarpomiseksi.

– Maisemat olivat upeat ja väsymyksestä huolimatta endorfiiniryöppy valtasi meidät. Rupesimme pohtimaan, että tämä fiilis pitää saada muillekin, Okkonen sanoo.

– Päätimme, että tehdään Kolille sellainen kilpailu, joka on saman tien Suomen rankin. Ja laitetaan se vielä sellaiseen vuodenaikaan, että keli on mahdollisimman paska. Oikein kunnon extreme-kisa, Sorjonen säestää.

Mika: On täällä kyllä mukava juosta. Pekka: Niin minäkin sinua.

Noin kuuden tunnin hikisen urakan jälkeen he olivat taas lähtöpisteessä. Mutta matkalla syntynyt idea ei jättänyt miehiä rauhaan. Ensimmäinen Vaarojen maraton (engl. Marathon of Dangers) näki päivänvalon syksyllä 2006.

– Jompikumpi meistä koiranleuoista sen nimen keksi. Kansallispuisto on täynnä vaaroja ja ne puolestaan ovat täynnä vaaroja: jyrkkiä ala- ja ylämäkiä ja liukkaita kallioita. Siitä se nimi tuli, ja hyvä nimi tulikin, Sorjonen hörähtää.

Pallas-Hetta
Pallas-HettaKuva: Aapo Laiho

Juoksukuume

Tietämättään Okkonen ja Sorjonen osuivat kultasuoneen viettäessään keskinäistä retriittiään Kolilla. Ideansa tueksi he saivat kansantaudin nimeltä juoksukuume.

Vuosikymmen sitten juoksulenkkeilyä harrasti noin puoli miljoonaa suomalaista. Heistä kuitenkin vain noin joka seitsemäs osallistui säännöllisesti juoksutapahtumiin.

Mutta muutos oli jo alkanut. Työelämä oli muuttunut hektiseksi ja moni kaipasi irtiottoa arjesta. Laadukkaasti järjestetyt maratonit ja puolimaratonit alkoivat kiinnostaa yhä suurempaa joukkoa. Yhteisöllisyys nosti päätään. Lähtöviivalle ilmaantuvien määrä lähes tuplaantui seuraavien 4–5 vuoden aikana.

Kymmenen vuotta sitten pidettiin älyttömänä että lähdetään maastoon juoksemaan.

2010-luvulle tultaessa jo lähes 640 000 suomalaista veti lenkkareita säännöllisesti jalkoihinsa. Kasvu oli kansallisen liikuntatutkimuksen (2009–2010) mukaan nopeinta kaikki lajit huomioiden.

Graafi
Potentiaalisia harrastajia eniten lisänneet lajit (määrän muutos ja suhteellinen muutos) verrattuna vuosiin 2005–2006. Lähde: Kansallinen liikuntatutkimus 2009–2010.

– Kymmenen vuotta sitten pidettiin älyttömänä että lähdetään maastoon juoksemaan. Mieluummin juostiin maanteillä ja yritettiin parantaa omia ennätyksiä, Sorjonen sanoo.

Tarvittiin esimerkki. Esimerkki, jossa olisi potentiaalia kasvaa isoksi. Aina klassikoksi asti.

Kutsu linnaan

Heikki Hamusen äänestä erottuu väsymys ja stressi. Sähköpostiin ja puhelimeen on tullut viime aikoina paljon huonoja uutisia.

– Joka päivä joku peruuttaa osallistumisensa. Ja sitten täytyy tarjota paikkaa jonotuslistalla seuraavana olevalle. Tätä on jatkunut elokuusta lähtien. Nyt olisi niin paljon muutakin tapahtumaan liittyvää tehtävää, Hamunen huokaa kolme viikkoa ennen H-hetkeä.

Hamunen on toiminut Vaarojen maratonin kilpailupäällikkönä vuodesta 2007, jolloin Okkonen ja Sorjonen pyysivät hänet mukaan.

– Yleisin osallistujamäärä Pohjois-Karjalassa järjestetyissä seikkailu-urheilutapahtumissa oli tuohon aikaan 20-30 henkeä ja siihen tyydyttiin. Visiota Vaarojen maratonin kasvattamisesta minulla ei ollut. Kun toisena vuotena (2007) kisassa oli 50 juoksijaa, ajattelin että näitähän on paljon. Seuraavana vuonna oli jo 109, ja olimme ihan fiiliksissä. Kun vuonna 2009 meni 200 osallistujan raja rikki, niin aloimme nähdä mahdollisuudet 500 juoksijan kansainväliseen tapahtumaan.

Kun toisena vuotena oli 50 juoksijaa, ajattelin että näitähän on paljon. Seuraavana vuonna oli jo 109, ja olimme ihan fiiliksissä.

Vuodesta 2011 lähtien Vaarojen maraton on ollut loppuunmyyty (850 osallistujaa). Suosituimmat matkat 43 ja 86 km täyttyvät minuuteissa. Pettyneitä on satoja. Määrää voisi Hamusen mukaan lisätä, mutta se edellyttäisi myös organisaation kasvattamista.

– Tänä vuonna listalla on noin 80 talkoolaista. Tällä väkimäärällä voimme taata hyvin järjestetyn tapahtuman. Jatkuvuuden kannalta suurin uhkatekijä liittyy juuri organisointiin. Selkääntaputtelijoita on paljon, mutta kun kysytään mukaan talkooporukkaan tai rahallista tukea, niin kummasti väki ympäriltä vähenee.

Graafi
Lähde: Vaarojen maraton

Hamusen ja kumppaneiden tinkimätön uurastus sai tunnustuksen pari vuotta sitten, kun hänelle ja Mika Okkoselle kolahti postilaatikkoon kirje tasavallan presidentin kansliasta. Tampere-talon juhlavastaanotolla Hamusta tituleerattiin – kuinkas muuten – seikkailu-urheilijaksi.

Vihreän kullan maa

Suomalainen luonto on arvostettu brändi maailmalla. Kansainvälisessä tutkimuksessa luontomme on rankattu maailman kolmanneksi kauneimmaksi. Edellemme kiilasivat vain Sveitsi ja Mauritius.

Suomi on Euroopan metsäisin maa. Vihreää kultaa on yhteensä yli 26 miljoonaa hehtaaria. Ja mitä enemmän metsää, sitä enemmän polkuja. Olemmeko siis polkujuoksijan paratiisi?

Ainakin uusia tapahtumia nousee kuin herkkutatteja sateella. Trailrunning.fi-sivuston mukaan tänä vuonna järjestetään jo noin 70 tapahtumaa, tuplasti enemmän kuin viime vuonna.

Metsän tuoksulla on rauhoittava vaikutus ja jo noin 20 minuutin oleskelu metsässä laskee verenpainetta.

– Ihmisen kaipuu luontoon on vahva, kiteyttää entinen suunnistaja ja nykyinen polkujuoksutapahtumien järjestäjä Terho Lahtinen.

Lahtisen mukaan tapahtumat ovat laskeneet kynnystä lähteä poluille, sillä hyvin merkatuilla reiteillä ei tarvitse pelätä eksymistä, mikä yleensä on aloittelijan suurin huoli.

Tapahtumien rinnalle on syntynyt lukuisia Facebook-yhteisöjä, joissa harrastajat järjestävät yhteislenkkejä, jakavat reitti- ja välinevinkkejä ja kertovat kokemuksistaan.

Lahtinen arvioi, että tyypillinen polkujuoksukisaan osallistuva on uutta haastetta kaipaava 30–40-vuotias mies. Myös kolmekymppisten naisten osuus on huomattava.

– On tutkittu, että metsän tuoksulla on rauhoittava vaikutus ja jo noin 20 minuutin oleskelu metsässä laskee verenpainetta. Niin ikään liikunnalla on myönteinen vaikutus henkiseen hyvinvointiin. Polkujuoksussa nämä molemmat yhdistyvät, joten ei ihme, että yhä useampi jää tähän koukkuun, Lahtinen hymyilee.

Lajia tuntemattomalle saattaa tulla mieleen, että satojen osallistujien juoksutapahtuma turmelee luontoa ja metsäpolkuja. Onko huoli aiheeton?

– Metsähallitus on myöntänyt lupia useisiin tapahtumiin kansallispuistoissa, sillä luontoarvot ja alueen muu virkistyskäyttö on pystytty hyvin huomioimaan. Tapahtumajärjestäjät ovat myös ilahduttavasti pyrkineet auttamaan polkujen kestävöinnissä, sanoo Metsähallituksen luontopalvelujen aluepäällikkö Harri Karjalainen.

Vaarojen maraton
Kuva: Aapo Laiho

Final countdown

Laura Lakio on päättänyt suosiolla kävellä viimeisen, kolmen kilometrin pituisen nousun, tuli kuittia tai ei. Siitäkin huolimatta, että maali on sulkeutumassa vain muutamien minuuttien kuluttua.

Ukko-Kolin huipulle 347 metriin nouseva reitti on valaistu ulkotulilla ja kynttilöillä. Hotellin ravintolassa bilebändi on sulkenut mikrofonit hetkeksi, ja kymmenet oman urakkansa päätökseen saaneet ovat kerääntyneet viimeiseen nousuun. Kädet hakkaavat Europen Final Countdownin tahdissa.

Enpä olisi uskonut, että tulee päivä jolloin polkujuoksijat saapuvat maaliin Olympiastadionilla.

On kulunut lähes 16 tuntia siitä, kun Lakio ja Ketola lähtivät matkaan.

– Kesken nousun kuulin jostain pimeydestä tutun äänen huutavan nimeäni. Se oli lapsuuden ystäväni Sanna. Sain siitä voimaa ja kiristin tahtia. Kohta hän tulikin vastaan ja antoi käteeni pienen skumppapullon. Hän tsemppasi, jotta ehtisimme ennen cut-offia. Siitä tulikin elämäni maaliintulo!

Kellon viisareiden näyttäessä 22.56 Lakio ja Ketola ylittävät maalilinjan juhlittuina sankareina. Jos jossakin, niin Vaarojen maratonilla kannattaa tulla maaliin joko ensimmäisenä tai viimeisenä.

Bodom trail
Bodom Trail 2015, maalissa Tomi Halme (vas.), Janne Mononen ja Henri AnsioKuva: Aapo Laiho

– Seuraavat päivät olin henkisesti yhä poluilla. Fokus oli niin siinä juoksussa, että siitä irti pääseminen vei aikansa. Olihan se ihan älytön itsensä voittamisen fiilis, sanoo Lakio, joka tänä syksynä on ilmoittautunut Kolin uudelle ultramatkalle 130 kilometrille.

Juuri näitä tuntemuksia Vaarojen maratonin perustajat tavoittelivat vuosikymmen sitten. Tuskaa ja huumaa samassa paketissa. Resepti on toiminut.

– Maailmassa on varmasti ihmeellisempiäkin asioita tapahtunut, mutta kyllä tässä voi puhua satumaisesta ilmiöstä. Enpä olisi uskonut, että tulee päivä jolloin polkujuoksijat saapuvat maaliin Olympiastadionilla (lokakuussa järjestettävä Helsinki City Trail).

– Joskus tarvitaan jokin, joka avaa silmät ja nyt nämä lukuisat tapahtumat ovat avanneet suomalaisten silmät, että tuonne poluille kannattaa mennä juoksemaan muulloinkin kuin kilpailuissa, Heikki Hamunen pohtii.

Juttua korjattu 28. syyskuuta 2015: Toisin kuin jutun aikaisemmassa versiossa kerrottiin, 130 kilometriä on ultramatka, ei maratonmatka.

Bodom Trail
Viimeiset metrit. Laura Lakio ja Timo Ketola tulivat viime vuonna viimeisenä maaliin Vaarojen maratonin 86 kilometrin matkalta ja saivat juhlallisen vastaanoton. Kuva: Aapo Laiho

Vaarojen maratonin 10-vuotisjuhlakisa järjestetään 3. lokakuuta.