1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Roni Nikander vei enduron kuninkuusluokan

Roni Nikander voitti Riihimäellä E3-luokan Suomen mestaruuden. Nikanderin uran yhdeksäs mestaruus tuli varmalla tavalla.

Roni Nikander. Kuva: Riihimäen Kahvakopla

Yhdeksän osakilpailun mittainen enduron SM-sarja saatiin päätökseen sunnuntaina Riihimäellä. Mestaruutta tänä vuonna juhlivat Roni Nikander (E3), Eemil Pohjola (E2) ja Antti Hellsten (E1).

Oman mausteensa E1-luokan viikonlopun osakisan ensimmäiseen päivään toi ammattilaiskuljettaja Eero Remes, joka oli odotetusti avauspäivän nopein. Remes jätti toisen päivän ajamatta, sillä mies lähti jo valmistautumaan MM-sarjan päätösosakilpailuun Ranskaan. Siellä Remeksellä on kovat panokset, hän lähtee päätöskisaan niukassa pistejohdossa.

Roni Nikander voitti Riihimäellä E3-luokan Suomen mestaruuden. Nikanderin uran yhdeksäs mestaruus tuli varmalla tavalla.

Ison luokan mestaruusjahdissa Nikanderin ainoa uhkaaja viikonloppuna oli Marko Tarkkala. Tarkkalan mahdollisuudet olivat ohuet, sillä oikeastaan vain Nikanderin keskeytys olisi voinut uhata Nikanderin kultajuhlia.

Nikander tykitti Riihimäellä alusta asti täysillä. Avauspäivän yleiskilpailussa vain Remes oli Nikanderia nopeampi, Tarkkalan ollessa yleisen kolmas. Nikander takoi kovia aikoja ja teki muutamat yleiskisan pohjat Remeksen nenän edestä. Kisan viimeisellä kierroksella Tarkkalalle tuli kaksi huonoa pätkäaikaa, jotka lopullisesti varmistivat miesten välisen kisan.

Kahden pienemmän luokan mestaruudet olivat ratkenneet jo edellisessä osakilpailussa Jämsässä.  Kultaiset ripustettiin Antti Hellstenin (E1) ja Eemil Pohjolan (E2) kaulaan.

Nuorten kuskien U20-mestaruuden Riihimäellä kuittasi nimiinsä Joni Kaivolainen ennen Antti Hännistä ja Lari Jukolaa.

SM-sarjojen loppupisteet (9/9 kilpailua):

**SM1 **

  1. Antti Hellsten  151
  2. Eero Remes      125
  3. Kim Teikari     101
  4. Jaakko Översti  101
  5. Niko Aitta       92

**SM2 **

  1. Eemil Pohjola   198
  2. Matias Savo     117
  3. Henri Himmanen  102
  4. Henric Stigell   95
  5. Jari Mattilia    85

**SM3 **

  1. Roni Nikander   210
  2. Marko Tarkkala  165
  3. Mika Tamminen   138
  4. Toni Holopainen  67
  5. Jiri Leino       62