1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Jättisponsorit älähtivät - Blatter sivuun välittömästi!

Kansainvälisen jalkapalloliiton isoimpiin sponsoreihin lukeutuvat Coca-Cola ja McDonald's vaativat yhteen ääneen Fifan puheenjohtaja Sepp Blatteria astumaan sivuun toimestaan välittömästi.

Urheilu
Sepp Blatter
EPA

Maailman kolmanneksi arvokkaimman brändin haltija The Coca-Cola Company sekä maailman toiseksi suurin kansainvälinen pikaruokaketju McDonald’s vaativat ryvettyneen Blatterin eroa samantien.

Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan puheenjohtaja Sepp Blatter, 79, on aiemmin tiedottanut aikovansa jatkaa tehtävässään helmikuuhun asti.

Sveitsiläinen oikeusviranomainen ilmoitti viikko sitten aloittavansa rikostutkinnan Blatteria vastaan. Blatter on kertonut Fifan henkilökunnalle, että hän ei ole tehnyt mitään laitonta tai väärää.

Blatterin lakimiehen laatimassa tiedotteessa todettiin perjantaina, ettei Blatter aio astua syrjään kahden sponsorin vaatimuksesta.

Lähteet: Reuters