Vain viisi maata varmistanut kisapaikan - näistä asetelmista jalkapallon EM-karsintojen huipennukseen

Jalkapallon EM-karsinnat huipentuvat torstaista alkaen. Kaikissa lohkoissa taistellaan vielä tiukasti kisapaikoista ja jatkokarsintapaikoista.

urheilu
Islanti juhlii EM-kisapaikkaansa
Islanti on yksi harvoista maista, joka on varmistanut paikkansa EM-kisoihin.EPA

Jalkapallon EM-karsinnoissa pelataan seuraavien päivien aikana viimeiset ottelut. Pääsääntöisesti joukkueilla on kaksi ottelua jäljellä.

Paikkansa EM-lopputurnauksessa on varmistanut isäntämaa Ranskan lisäksi vasta neljä maata: Itävalta, Tshekki, Englanti ja superyllättäjä Islanti. Peräti 32 maalla on vielä mahdollisuus tarrata kiinni loppuihin vapaana oleviin paikkoihin.

Ranskan EM-lopputurnaukseen pääsee kaikkien yhdeksän karsintalohkon kaksi parasta maata sekä paras lohkokolmonen. Muut lohkokolmoset pelaavat jatkokarsinnassa viimeisistä paikoista.

LOHKO A

Lohko A on ainoa, jossa kaksi suoraa jatkajaa ovat selvillä. Ne ovat Islanti ja Tshekki, jotka molemmat ovat 19 pisteessä. Jatkokarsintapaikassa on kiinni Turkki (12 pistettä), mutta Hollanti (10 pistettä) voi vielä saavuttaa Turkin. Turkki kohtaa Tshekin vieraissa ja Islannin kotonaan. Hollanti vierailee Kazakstanissa ja kohtaa Tshekin kotonaan.

Viimeiset ottelut:
10.10 Islanti - Latvia, Kazakstan - Hollanti, Tshekki - Turkki
13.10 Latvia - Kazakstan, Hollanti - Tshekki, Turkki - Islanti

LOHKO B

Wales ja Belgia eivät ole varmistaneet kisapaikkaa, mutta ovat hyvin lähellä sitä. Walesilla pisteitä on 18, Belgialla 17.

Walesille riittää yksi piste kahdesta viimeisestä ottelusta varmistamaan historiallisen ensimmäisen kisapaikan. Wales kohtaa vieraissa Bosnia ja Hertsegovinan ja kotonaan Andorran. Belgiallekin riittää jatkopaikkaan voitto lauantaina Andorrasta.

Kolmannessa sijassa on kiinni Israel. Bosnia ja Hertsegovina on kaksi pistettä perässä ja vielä nelljä pistettä Israelin takana olevalla Kyproksellakin on teoriassa mahdollisuus jatkokarsintaan.

Viimeiset ottelut:
10.10 Andorra - Belgia, Bosnia ja Hertsegovina - Wales, Israel - Kypros
13.10 Belgia - Israel, Kypros - Bosnia ja Hertsegovina, Wales - Andorra

LOHKO C

Espanja ja Slovakia ovat kiinni jatkopaikoissa. Niiden ainoa uhkaaja on Ukraina, muut ovay kaukana takana. Espanja ja Slovakia varmistavat kisapaikkansa, jos ne voittavat toisenkin jäljellä olevista otteluistaan. Molemmat kohtaavat vielä Luxemburgin. Viimeiset ottelut:
9.10. Makedonia - Ukraina, Slovakia - Valko-Venäjä, Espanja - Luxemburg
12.10 Valko-Venäjä - Makedonia, Luxemburg - Slovakia, Ukraina - Espanja

LOHKO D

Jatkopaikoissa kiinni Saksa (19 pistettä) ja Puola (17). Kolmannessa sijassa on kiinni Irlanti (15) ja kolmatta sijaa kärkkyy vielä Skotlanti (11).

Saksa varmistaa kisapaikan, jos se ei häviä torstaina Irlannille. Puola voi myös varmistaa paikkansa, jos se voittaa vieraissa Skotlannin ja Irlanti ei voita Saksaa. Viimeisissä otteluissa Saksa kohtaa Georgian, Gibraltar Skotlannin ja Puola Irlannin.

Viimeiset ottelut:
8.10. Georgia - Gibraltar, Irlanti - Saksa, Skotlanti - Puola
11.10 Saksa - Georgia, Gibraltar - Skotlanti, Puola - Irlanti

LOHKO E

Englanti on ainoa joukkue karsinnoissa, joka on voittanut kaikki ottelunsa ja on siis varmistanut kisapaikkansa. Toisessa paikassa on kiinni Sveitsi (15 pistettä). Kolme pistettä Sveitsin jäljessä oleva Slovenia (12) on kuitenkin siitä hyvässä tilanteessa, että se on keskinäisissä otteluissa Sveitsiä parempi. Myös Viro (10) ja Liettua (9) ovat vielä taistelussa mukana.

Viimeiset ottelut:
9.10. Englanti - Viro, Slovenia - Liettua, Sveitsi - San Marino
12.10. Viro - Sveitsi, Liettua - Englanti, San Marino - Slovenia LOHKO F

Suomen lohkossa jatkopaikoissa ovat kiinni Pohjois-Irlanti (17) ja Romania (16). Unkarilla on pisteitä 13 ja Suomella 10. Pohjois-Irlanti varmistaa kisapaikan voittamalla jommankumman jäljellä olevista otteluistaan. Unkari on tasapisteissä Romanian edellä.

Suomella on teoriassa mahdollisuus jopa kakkossijaan, jos se ottaa voitot omista otteluistaan, Romania häviää Färsaarille ja Unkari ottaa korkeintaan kaksi pistettä.

Viimeiset ottelut:
8.10. Unkari - Färsaaret, Pohjois-Irlanti - Kreikka, Romania - Suomi
11.10. Färsaaret - Romania, Suomi - Pohjois-Irlanti, Kreikka - Unkari

LOHKO G

Hienot karsinnat pelannut Itävalta on varmistanut kisapaikkansa. Toisena on Venäjä (14), kolmantena Ruotsi (12) ja taistelussa mukana Montenegro (11).

Viimeiset ottelut:
9.10. Liechtenstein - Ruotsi, Moldova - Venäjä, Montenegro - Itävalta
12.10. Itävalta - Liechtenstein, Venäjä - Montenegro, Ruotsi - Moldova

LOHKO H

Italia (18) ja Norja (16) ovat kiinni suorissa jatkopaikoissa. Kroatialla on pisteitä 14 ja Bulgariallakin (8) on vielä teoreettiset mahdollisuudet kolmanteen sijaan.

Italialle riittää yksikin voitto kisapaikkaan. Norja varmistaa paikan, jos se voittaa lauantaina Maltan ja Kroatia ei voita Bulgariaa.

Viimeiset ottelut:
10.10 Azerbaidzhan - Italia, Norja - Malta, Kroatia - Bulgaria
13.10 Bulgaria - Azerbaidzhan, Italia - Norja, Malta - Kroatia

LOHKO I

Ainoassa viiden joukkueen lohkossa Portugali johtaa 15 pisteellä ja sillä on vielä kaksi ottelua jäljellä. Tanska on toisena (12), mutta sillä on van yksi peli jäljellä. Albanialla on 11 pistettä ja kaksi peliä jäljellä. Muut ovat jo ulkona. Portugalile riittä kisapaikan vamistamiseen tasapeli Tanskaa vastaan torstaina.

_*Viimeiset ottelut:
*
_8.10. Albania - Serbia, Portugali - Tanska
11.10. Armenia - Albania, Serbia - Portugali

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat