Hiihtäjillä uusi harjoituskeino - sauvotaan siellä missä on pimeää, kosteaa ja lämmintä

11 kilometriä, 7 prosentin nousujyrkkyys, 20 asteen lämpötila. Pimeää ja kosteaa, maanpinnalle matkaa aivan liikaa. Mistä oikein on kyse? Kaivosjuoksusta tietenkin.

urheilu
Ampumahiihto yleiskuva
1,4 kilometrin syvyydestä nousee Suomen pisin sauvarinne, 7 prosentin nousujyrkkyyden omaava 11 kilometrin nousu.

Pyhäjärveläinen hiihtoseura ei kovin helpolla nuoria lupauksiaan päästä. Hiihtokauteen valmistautuvan seuran nuorilla oli nimittäin edessään sauvarinneharjoitus hieman erikoisemmassa paikassa: Pyhäjärven 55 vuotta sitten avatussa kaivoksessa.

1,4 kilometrin syvyyteen sukeltava, peräti 11 kilometrin pituinen, nousujyrkkyydeltään keskimäärin 7 prosentin nousu on tiettävästi pisin Suomessa. Nousumetrejä tulee nimittäin 1400.

- Kesävarusteissa juostiin ja kova nousu oli. Suomesta ei löydy samanlaista nousua, pitää lähteä jonnekin Keski-Eurooppaan niitä hakemaan. Puolessa matkassa karistin muut kannoilta ja lopussa toiseksi tullut jäi viitisen minuuttia, kertoi Haapajärven kiiloja edustava Risto Uusivirta.

Nopeiten rinteen aikaan tunti ja kahdeksan minuuttia noussut Uusivirta jallitti samalla järjestäjäseuran miehet sopivasti ennen kilpailukauden alkua.

Eksoottinen kokemus

Miltä sitten oikein tuntui huidella menemään sorapintaista kaivostietä syvällä maan uumenissa?

- Koko ajan oli mutkaa, välillä oikealle ja vasemmalle. Välillä seinissä luki missä syvyydessä mennään. Piti olla todella tarkkana, ettei mennyt risteyksissä väärään suuntaan, Uusivirta kertaa.

Eksoottiseksi kokemuksen teki erityisesti se, että kaivoksessa oli ajoittain pilkkopimeää.

- Lopussa oli usvaista ja joutui todella tarkkaan katsomaan etten juossut päin seinää. Missään vaiheessa ei tullut paniikkia.

Pyhäjärven kaivoksessa on juostu ennenkin rinnettä. Kymmenen vuotta sitten voittaja paineli matkan viisi minuuttia 23-vuotiasta Uusivirtaa nopeammin. Korkeanpaikan leiriltä saavutettavaa kuntopiikkiä on turha kaivoksesta odottaa.

- Kaivoksessa on koneellinen ilmanvaihto, joten hengitysilmassa on happea ihan normaalisti. Kaivoksessahan on ruokailu- ja toimistilat, joten siellä voi olla ihan normaalisti. Turvajärjestelyiden vuoksi kypärät pitää esimerkiksi olla päässä, kertoi tapahtumaa järjestänyt Kauko Tikkanen.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat