Suora

  • Urheiluruutu

Jalonen povaa Nuoriin Leijoniin NHL-apua - Rantasella ja Kapasella sauma

Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen ei sulje pois Mikko Rantasen ja Kasperi Kapasen pelaamista MM-kotikisoissa.

urheilu
Mikko Rantanen lähikuvassa alkulämmittelyssä.
Mikko Rantanen on pelannut NHL-seura Colorado Avalanchessa tällä kaudella kuusi ottelua.AFP / Lehtikuva

Vuoden vaihteessa pelattaviin MM-kotikisoihin valmistatuvan Nuorten Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen on nimennyt kaksi ryhmää marraskuussa pelattaviin harjoitusotteluihin. U20-maajoukkue pelaa harjoitusturnauksessa Tampereella ja Hämeenlinnassa, U19-haastajaryhmä pelaa Tshekkiä vastaan kolme harjoitusottelua vieraissa.

Marraskuun harjoituspeleissä eivät ole mukana Pohjois-Amerikassa kiekkoilevat pelaajat. Jalonen lähtee kartoittamaan apuja rapakon takaa harjoitusturnauksen jälkeen.

- Marraskuun puolivälissä käyn katsomassa muutaman pelin Pohjois-Amerikassa Toronton seudulla, lähinnä OHL:ää. Kartoitus on vielä tiiviisti käynnissä, ja siellä vähän tarkkaillaan muutamaa pelaajaa, Jalonen sanoo.

Pohjois-Amerikan kahdessa korkeimmassa kiekkosarjassa NHL:ssä ja AHL:ssä pelaa kaksi joukkueeseen ehdolla olevaa suomalaisnuorta. Colorado Avalanchessa pelaava Mikko Rantanen ja AHL-seura Toronto Marliesissa tällä hetkellä kiekkoileva Kasperi Kapanen ovat vahvoilla kotikisojen porukkaan, mutta mukaan pääseminen ei ole selviö.

- AHL:stä on isompi sauma tulla kisoihin kuin NHL:stä. Rantasta olen päässyt valmentamaan tämän kauden aikana, ja tiedän hänen olevan motivoitunut tulemaan jos vain seura hänet päästää ja hän on terveenä, Jalonen selvittää.

- Kapanen ei ole ollut vielä mukanamme, enkä osaa sanoa hänen motiivistaan. Hänenkin tilanteensa kyllä selviää aikanaan.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat