Suora

  • Topi Raitanen - suunnistuslupaus joka vaihtoi lajia yleisurheiluun
  • Urheiluruutu
  • Rallin MM, mahtava rallikausi 2018
  • Rallin MM, Chile, kisakooste
  • Urheiluruutu

Pitkämäki sai Zeleznyltä tärkeää oppia – "Teron heitto hajotettiin pirsteleiksi"

Tero Pitkämäki haki oppia kaikkien aikojen menestyneimmältä keihäänheittäjältä Jan Zeleznyltä, kun suomalaisheittäjän ura oli aallonpohjassa vuonna 2011. Zeleznyn kanssa menestys jäi vaisuksi, mutta tärkeää oppia tuli sitäkin enemmän, kerrotaan Pasi Reinin Kaaret ja tarinat -kirjassa.

urheilu
Tero Pitkämäki
EPA

Pitkämäen ura kääntyi hetkellisesti orastavaan laskuun vuonna 2011, kun hän jäi loppukilpailun ulkopuolelle Daegun MM-kisoissa 2011.

Pitkämäki ja hänen pitkäaikainen valmentajansa Hannu Kangas halusivat harjoitteluun jotain uutta. Lopulta avuksi löytyi tšekkiläinen keihäslegenda Jan Zelezny.

- Zeleznyyn turvautuminen oli riski, mutta jälkeenpäin oli hyvä, että Teron heitto hajotettiin pirstaleiksi. Seurasin sitä sivusta, ja silmät avautuivat. Yhtäkkiä minulle oli minulle selvää, mitä pitää tehdä, kertoo Hannu Kangas kirjassa.

- Opin häneltä (Zeleznyltä) monta hyvää ajatusta heittämisestä. Esimerkiksi sen, että saatan muuttaa tekniikkaa kisakohtaisesti. Tekniikkakin riippuu päivän vireestä, paljastaa puolestaan Pitkämäki.

Pitkämäen vaikeudet jatkuivat myös Lontoon olympiavuonna 2012. Kaksien arvokisojen kesä oli tuskien taivalta. EM-finaalissa Pitkämäki jäi sijalle 11. vaatimattomalla 75 metrisellä. Olympiakisoissa kultamitalia tarjoiltiin kukkalautasella useammalle heittäjälle, mutta Pitkämäki oli finaalin viides 82,80 metriä kantaneella heitolla.

- Pääsin olympialaisiin mennessä jonkinlaiseen kuntoon. Tunsin, että 85 metriä pitäisi pystyä heittämään. Viidenneksi jääminen oli raju pettymys, kun mestaruus otettiin 85 metrin heitolla. Siinä oli elämääkin suurempi sauma ottaa olympiavoitto, mutta kaikilla suosikeilla taisi olla liikaa puristusta siinä kilpailussa, sanoo Pitkämäki.

Pitkämäen piti sulatella kesän 2012 pettymyksiään kuukauden ajan ennen kuin hän oli valmis tekemään päätöksen uran jatkosta. Pitkämäki ja Kangas päättivät palata perusasioiden pariin uudella näkökulmalla.

- Yksi Zelezny-yhteistyön hedelmistä oli irtautuminen vuodeksi omalta mukavuus alueelta. Sen jälkeen meillä oli selkeä käsitys, mihin suuntaan piti lähteä. Tekniikassakin palasi vanhoja hyviä juttuja mieleen. Se alkoi näkyä onnistumisina jo loppukaudesta 2012, muistelee Pitkämäki.

- Zelezny sanoi, että keihäänheiton tajuaa vasta 40-vuotiaana, mutta silloin on jo liian vanha heittämään, naurahtaa Pitkämäki Kaaret ja tarinat -kirjassa.

Tilaa Tommi Seppälän änärikirje

Yle Urheilun Vancouverissa asuva NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä raportoi viikoittain maailman kovimman kiekkoliigan sisäpiiristä.

Suosittelemme

Tuoreimmat