1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Asiantuntija: Harri Olli hylättiin ylimääräisen sentin takia

Harri Olli olisi todennäköisesti yltänyt toiselle kierrokselle Klingenthalin maailmancupissa. Anssi Koivurannan mukaan linja hyppypukujen kanssa on kauden alussa erittäin tarkka.

Kuva: Lehtikuva

Harri Olli joutui pettymään maailmancupin avauksessa Saksan Klingenthalissa, kun hänet hylättiin 126 metriä kantaneen hypyn jälkeen. Syynä oli sääntöjen vastainen hyppypuku.

Yle Urheilun tuore mäkihyppyasiantuntija Anssi Koivuranta arvelee, että Olli joutui alkukauden tiukan linjan uhriksi. Merkittävää hyötyä hän ei sääntörikkeestä saanut.

- Mitä nopeasti ehdin selvitellä, kyse oli yhdestä sentistä vyötärön kohdalla. Puvussa oli liikaa tilaa. Hän ei varmasti hakenut sitä tahallaan, Koivuranta kertoi Yle Urheilulle.

- Kun on kisakunnossa, maha on vähän pienempi ja siihen tulee helposti ylimääräistä.

Tällä kaudella puvut mitataan ennen ja jälkeen jokaisen hypyn. Koivurannan mukaan riemua voi kuitenkin repiä Ollin komeasta loikasta Klingenthalissa.

- Oli mukava nähdä, miten Olli pystyy hyppäämään. Ilman hylkäystä hän olisi ottanut maailmancupin pisteitä, Koivuranta arvioi.

- Joka kauden alussa linja pukujen kanssa on todella tiukka ja sitten kevättä kohden linja löystyy. Toivotaan, että se nyt pitää.