Yksin keskellä pystysuoraa seinämää – suomalaismiehen henkeäsalpaava harrastus

Saku Korosuo on kiipeillyt noin 2 500 kertaa viimeisen neljäntoista vuoden aikana seitsemässätoista maassa. Korosuo hakee haasteita bigwall-kiipeilystä, jossa eletään pystysuoralla seinämällä päivien ajan.

urheilu
Kiipeilijä Saku Korosuo.
Saku Korosuo

Itävallassa asuva Saku Korosuo, 36, on erilainen suomalainen.

Hän kiipeilee päätähuimaavia kallioseinämiä parhaimmillaan neljä kertaa viikossa, mikä nostaa kiipeilymäärät jopa kahteensataan vuodessa. Isoja seiniä tämä rohkea mies valloittaa kuitenkin keskimäärin vain joka toinen vuosi.

Tähän mennessä Korosuo on kiipeillyt jyrkkiä kallioita ylös ja alas seitsemässätoista maassa. Suomen ja Itävallan lisäksi hän on harrastanut kiipeilyä muun muassa Sloveniassa, Kroatiassa, Ranskassa, Espanjassa, Saksassa, Ruotsissa, Norjassa, Yhdysvalloissa ja Thaimaassa.

- Esimerkiksi Malesiassa oli niin kuuma, että menin ennemmin Thaimaahan kiipeilemään.

Suomessa Korosuo on kiipeillyt esimerkiksi Valkealan Olhavan 30-40 metrin kallioilla.

Kiipeilykärpänen puraisi Myllypurossa

Kaikki alkoi vuonna 2001, kun Korosuo kävi ensimmäisen kerran kokeilemassa kiipeilyä Helsingin Myllypuron kahdeksan metriä korkealla sisäseinällä.

- Laji kolahti minuun heti, sillä tämän jälkeen kävin ostamassa varusteet. Nyt olen kiipeillyt jatkuvasti neljätoista vuotta, ja ainoastaan vuonna 2011 oli muutaman kuukauden tauko olkapään rasitusvamman vuoksi.

Hurjasta lajista huolimatta hengenvaarallisia tilanteita ei ole sattunut.

- Vaarallisin tilanne oli nelisen vuotta sitten Patagoniassa, kun tuli pieni kivivyöry laskeutumisen yhteydessä.

Bigwall-kiipeilyä.
Saku Korosuo on saanut monia henkeäsalpaavia otoksia kiipeilyreissuillaan.

Syksyn reissu Yosemitessa uran haastavin

Korosuo kertoo, että suurien kallioseinämien kiipeäminen on haasteellista, ja nousut voivat kestää jopa useita päiviä.

- Viimeisin isompi kiipeilyreissuni Yosemitessa syys-lokakuussa kesti viisi viikkoa, josta kuusi päivää oli puhdasta kiipeilyä.

Yosemiten kansallispuistossa Kaliforniassa sijaitsevan tuhatmetrinen El Capitanin kallioilla aikaa kului paljon esimerkiksi tavaroiden kantamiseen, mikä venytti kiipeilypäivät kahteentoista.

- Tämä oli minulle seitsemäs bigwall ja viides, jonka olen kiivennyt yksin. Reitti oli selvästi vaikein bigwall, jonka olen kiivennyt ja suomalaisittain tiukin bigwall mitä on kiivetty yksin.

Tuuli ja mahatauti riesana

The Shield-nimisen reitin alku on käytännössä Salathe Wallin alku, mikä on yksi El Capitanin suosituimmista reiteistä. Lisäksi monet muutkin reitit käyttävät samaa alkua, minkä vuoksi ensimmäiset 10 köydenpituutta reitistä on erittäin ruuhkaisia.

Shieldin Headwall on puolestaan jyrkkä ja sileä seinämä, jonka halkaisee ohut halkeama.

- Paikka on erittäin “ilmava” ja kuulemma El Capitanin tuulisin paikka. El Capitanilla tuulee muutenkin, mutta tuolla tuuli sen verran kovaa, että jouduin suuren osan ajasta kiipeämään köydet mukana. Tämä taas vaikeutti nousua entisestään, kun kannettavaa tuli lähes 10 kiloa lisää. Tuuli tosin tyyntyi iltaisin, ja yöllä oli mukavan rauhallista.

Valitettavasti putosin reitin vaikeimmalla köydenpituudella, ja muutama fiksihaka pudotessa irtosi.

Korosuo yritti kiivetä reitin ilman vasaraa, mutta lähes kaikki vaikeat köydenpituudet, jotka olisi periaatteessa mahdollista kiivetä ilman vasaraa, vaatii jonkin verran fiksikamaa - osa varmistushaoista piti olla valmiiksi paikoillaan.

- Valitettavasti putosin reitin vaikeimmalla köydenpituudella, ja muutama fiksihaka pudotessa irtosi. Näin ollen reitti ei ollut enää mahdollinen ilman vasaraa, sillä nyt irronneita varmistuksia ei pystynyt pelkästään käsin painamalla kiinnittämään, Korosuo kertoo.

Miehen kiipeilyreissua vaikeutti myös mahatauti, minkä vuoksi hän joutui pitämään taukoa noin viikon.

Samalla reissulla Korosuo kiipesi yksin myös Washington Columnin South Facen viidessätoista tunnissa, kun reitti kiivetään yleensä kahdessa päivässä.

Bigwall-kiipeilyreitti.
Bigwall-kiipeilyssä edetään varmistuksia hyväksi käyttäen.

Kiipesi ensimmäisenä suomalaisena yksin El Capitanin

Kaksi vuotta aiemmin Korosuo kiipesi ensimmäisenä suomalaisena yksin El Capitanin. Kiipeilyreissu oli haasteellinen, sillä El Capitan kuuluu maailman suurimpiin graniittimonoliitteihin.

Korosuon kiipeämä reitti oli nimeltään Zodiac, ja nousu kesti viisi päivää.

- Yksin kiipeily on fyysisesti ja henkisesti paljon vaikeampaa kuin parin kanssa kiipeily. Kun omassa kiipeilyssäni haen juuri haasteita, tämä on hyvä juttu.

Myös muita hyviä puolia löytyy.

- Voin herätä silloin kuin minua huvittaa ja kiivetä sen verran kuin minua huvittaa. Minun ei tarvitse myöskään keskustella, kuka kiipeää vaaralliset tai hienot köydenpituudet. Samoin reitin kiipeämisen jälkeen tiedän, ettei onnistuminen ole ollut kenestäkään muusta kiinni kuin itsestäni. Isompi duuni, mutta myös isompi palkinto.

Nukkuu kallioseinillä metalliputkien päälle pingotetussa teltassa

Kiipeilyreissuillaan Korosuo joutuu usein nukkumaan kallioseinillä portaledgessä eli metalliputkien päälle pingotetussa teltassa, jonka voi asentaa roikkumaan lähes mihin tahansa.

- Portaledge on hyvin stabiili, ja siinä on erittäin hyvä nukkua. Nukkuessa pidän valjaat päällä ja olen kiinni köydessä. Reisilenkit yleensä avaan yöksi, jos on sellaiset valjaat, joista ne saa avattua. Ainoa ongelma portaledgen kanssa on se, että kovassa tuulessa sitä ei saa yksin avattua. Eli yksin kiivetessä kannattaa varautua siihen, että tarvittaessa kiivetäänkin pari päivää putkeen vaikka väsyneenä.

Joskus kuitenkin yllättää vessahätä. Korosuo tähdentää, että kiipeilyreitit on syytä pitää puhtaana jo seuraavia kiipeilijöitä ajatellen. Hänen mukaansa jyrkällä seinällä voi pikkuhädän hoitaa suoraan alla olevaan metsään, mutta suosituimmilla reiteillä ja loivalla seinällä on parempi pissiä pulloon.

- Kiinteät jätökset hoidetaan biopussiin, ja tämän jälkeen pussi suljetaan mukana kuljetettavaan ilmatiiviiseen ”shit tubeen”.

Bigwall-kiipeily.
Kiipeilijä pystyy lepäämään kesken suorituksen seinämään kiinnitettävän portaledgen avulla.

Ruokaa kaasulla toimivasta roikkuvasta keittimestä

Kiipeilijän pitää kiinnittää erityistä huomiota ruokailuun, että energiaa on riittävästi. Korosuo käyttää kaasulla toimivaa jetboil-keitintä, jonka saa kätevästi roikkumaan.

Hän sanoo syövänsä kallioseinällä aamupalaksi samaa mitä illalla, eli pussipastan tai vastaavan lämpimän ruuan, mikä on nopea valmistaa.

- Laitan usein sekaan tonnikalaa tai jotain lihaa, koska niissä on proteiinia, ja ne tuovat myös makua.

Päivällä Korosuo syö kiipeilyn lomassa proteiinipatukoita, energiageelejä ja salamimakkaroita. Illalla hän popsii esimerkiksi riisi- tai pastasetin ja kuivalihaa.

- Ruoka voi olla isolla seinällä melkein mitä tahansa. Tärkeintä on, että se on hyvää ja sitä on vaivatonta valmistaa. Sillä ei ole oikeastaan merkitystä, onko kuivaruokaa tai sisältääkö ruoka itsessään nestettä. Jos syödään kuivaruokaa, vastaavasti pitää kantaa enemmän vettä.

Tekninen kiipeily on hidasta

Bigwall-kiipeilyssä kiivetään usein 400-1 000 metrin kallioseinämää monta päivää. Korosuon mukaan seinämä on tyypillisesti pystysuora tai vieläkin jyrkempi. Reitit ovat myös kiipeilyllisesti vaikeita, mikä johtuu osittain jo seinämän jyrkkyydestä.

- Bigwall-reiteillä on usein osuuksia, joita ei voi kiivetä vapaasti eli käsillä ja jaloilla, vaan ne kiivetään teknisesti.

Korosuon mukaan tekninen kiipeily onkin hidasta.

- Kun kiivetään pitkään, mukaan tarvitaan veden, ruuan ja makuupussin lisäksi vaatteita huonon kelin varalle, Korosuo selvittää.

Tikkaita pitkin voidaan kiivetä noin puoli metriä ylöspäin, minkä jälkeen voidaan taas asettaa seuraava kiila.

Hän raahaa tavarat erillisellä staattisella köydellä perässään “haulbägissä” eli säkissä, mikä on tyypillisesti 70-150-litrainen. Haulbägejä voi olla useitakin.

Korosuo käyttää teknisessä kiipeilyssä vapaakiipeilyn varmistuksia myös etenemiseen. Hän siis laittaa kalliohalkeamaan metallipalikan, mikä pysyy halkeamassa ainakin sen verran, että se kestää kiipeilijän painon. Varmistus voi olla esimerkiksi kiila, haka, tai jonkinlainen koukku, mihin taas voidaan kiinnittää noin puolentoista metrin pituiset tikkaat.

- Tikkaita pitkin voidaan kiivetä noin puoli metriä ylöspäin, minkä jälkeen voidaan taas asettaa seuraava kiila, Korosuo selvittää.

Hän kuvailee varsinkin vaativaa teknistä kiipeilyä henkisesti raskaaksi, koska varmistusten paikallaan pysymisestä ei ole takeita.

- Mitä vaikeampi on reitti, sitä vaarallisempaa tekninen kiipeily periaatteessa on. Siinä vain pitää luottaa varmistuksiin.

Saku Korosuo bigwall-kiipeilemässä.
Saku Korosuo laskeutumassa bigwall-kiipeilyreissullaan.Saku Korosuo / Tom Evans

”Jos jotain sattuu, apua voi olla vaikea saada”

Bigwall-soolossa kiipeilijät kiipeävät bigwall-reittejä yksin.

- Bigwall-soolossa varmistetaan yleensä köydellä itse itseään. Se ei ole erityisen vaarallista. Suurin ongelma on se, että seinällä ollaan yksin, ja jos jotain sattuu, apua voi olla vaikea saada. Itseä voi olla vaikeaa pelastaa, jos vaikkapa molemmat kädet ovat murtuneet tai lyö päänsä ja on tajuton, Korosuo kertoo.

Hänen mukaansa kiipeilijä voi lisätä turvallisuuttaan, kun hän valitsee reittejä, jotka ovat jyrkkiä. Tällöin putoaminen on turvallisempaa.

- Kiipeilijän kannattaa myös suosia reittejä, joissa on joko ihmisiä lähistöllä tai muuten kiipeilijää voidaan seurata kauempaa. Lähes kaikki reitit El Capitanilla ovat tällaisia, Korosuo sanoo.

Hänen mukaansa bigwall-soolo on huomattavasti hitaampaa kuin perinteinen bigwall-kiipeily, sillä siinä pitää tehdä yksin kahden ihmisen työt.

- Ensin rakennetaan ankkuri, joka kestää vetoa joka suuntaan. Sitten kiivetään köydenpituus yhdellä köydellä itseään varmistaen ja haulausköyttä perässä vetäen. Kun on päästy ylös, kiinnitetään köydet seuraavaan ankkuriin ja laskeudutaan takaisin alas.

Korosuo kertoo, että alemmalla ankkurilla lasketaan haulbägit ankkurista haulausköyden varaan, puretaan alempi ankkuri ja kiivetään toista köyttä pitkin ylös. Samalla otetaan kaikki varmistukset mukaan.

- Kun on päästy ylemmälle ankkurille, aletaan vetää tavaroita ylös eli haulata. Käytännössä useimmiten haulataan niin, että käytetään omaa kehoa vastapainona ja ikään kuin laskeudutaan noin 10 metriä, jolloin säkki nousee 10 metriä. Tämän jälkeen kiivetään takaisin ylös ja tehdään sama uudestaan, kunnes haulbägit ovat ankkurilla. Sitten lähdetään seuraavalle köydenpituudelle.

Saku Korosuo bigwall-kiipeilemässä.
Näyte Saku Korosuon laskeutumisesta bigwall-suorituksen aikana.

Lisätietoja Korosuon kiipeilyreissuista löytyy osoitteesta: http://www.haukkari.net (siirryt toiseen palveluun)

Suosittelemme

Tuoreimmat