Suora

  • Urheiluruutu

Suomalaispakin huiman NHL-syksyn salaisuus: "Opiskelin parhaiden peliä videoilta"

Rasmus Ristolainen nimeää Nashvillen kapteenin Shea Weberin yhdeksi esikuvistaan. Ristolainen on jo rikkonut yhden kauden piste-ennätyksensä NHL:ssä tässä vaiheessa kautta.

urheilu
rasmus ristolainen
AFP / Lehtikuva

Rasmus Ristolainen pelaa loistavaa syksyä NHL:ssä. Torstai-illan hattutemppunsa myötä puolustaja nousi suomalaisten pistepörssin kärkipaikalle.

Ristolainen on kerännyt 29 runkosarjaottelussa tehot 7+14=21. Tällä vauhdilla hänellä olisi kauden lopussa kasassa 19 maalia, 39 syöttöä ja yhteensä 58 pistettä. Noilla lukemilla olisi viime kaudella voitettu suomalaisten NHL-pistepörssi.

Isoja minuutteja illasta toiseen Buffalossa pelaava Ristolainen on ottamassa harppausta NHL:n huippupakkien ryhmään. Mitä 21-vuotias turkulainen on tehnyt kehittymisensä eteen?

- Viimeisen parin vuoden aikana en ole onnistunut saamaan kiekkoja maalille. Viime kesänä tein paljon töitä sen eteen. Toistaiseksi se on toiminut, Ristolainen kommentoi Sabresin nettisivuilla.

- Katsoin kesällä paljon videoita, miten tämän liigan parhaat puolustajat tekevät asioita. Olen yrittänyt laukoa paljon erilaisilla tyyleillä ennen ja jälkeen harjoitusten. Yksi suosikeistani on Shea Weber. Katson hänen otteitaan paljon, suomalaispuolustaja tarkensi.

Ristolainen pelaa kolmatta kauttaan Pohjois-Amerikassa. Hän on jo tässä vaiheessa kautta rikkonut yhden kauden piste-ennätyksensä, joka oli 20 pistettä.

Lähteet: Buffalo Sabres

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat