Koe uusi yle.fi

Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Petra Olli - tyttö joka tähtää aina kultaan

”Kyllä sinä olet ruma”, oli äidin ja isän ensimmäiset kommentit juuri MM-hopeaa voittaneelle Petra Ollille. Kasvot pahasti runneltuina tämä pienisuuri pohjalainen teki suomalaista urheiluhistoriaa. Hän on tyttö, joka tähtää aina kultaan.

urheilu
Joulupukkia on odotettu.
Joulupukkia on odotettu.Petra Ollin perheen kotialbumi

Vantaan Tikkurilan urheilutalo on täyttynyt kotiyleisöstä. On huhtikuun ensimmäinen päivä, vuosi 2014. Vaaleatukkainen tyttö astelee painimatolle. Valmentaja on antanut viimeiset kannustavat taputukset suojatilleen. Nyt on aika taistella. Vastassa on sinisissä painiva saksalainen, Luisa Niemesch.

Ensimmäinen erä sujuu hyvin ja kotiyleisön suosikki saa hetken hengähdystaukoa 1-0 johdossa. Toisessa erässä tilanne kuitenkin muuttuu kun saksalainen pääsee hyökkäämään vaarallisesti ja nousee 2-1 johtoon. Mutta vaaleatukkainen nuori nainen ei luovuta. Mylvivän yleisön edessä hän taittaa vastustajan taaksemenoon ja nousee pisteen johtoon. Viimeisillä sekunneilla nuori suomalainen hyökkää vielä viimeisen kerran. Yleisö räjähtää kannustushuutoihin, sillä ottelun voittaja on selvä. Petra Olli on voittanut kotiyleisön edessä ensimmäisen aikuisten arvokisamitalin, EM-pronssin vasta 19-vuotiaana. Samaan aikaan tuoreen mitalipainijan äiti miettii mielessään, kuinka isoihin saappaisiin tytär onkaan joutunut astumaan.

Ja toden totta, tämä ikimuistoinen päivä nosti Petra Ollin suuren yleisön tietoisuuteen. Urheilukansan sydämiin hän asteli viimeistään silloin kun hän kyynelehtien omisti mitalinsa vain pari kuukautta aiemmin menehtyneelle vaarilleen.

Mutta palataanpa hetki taaksepäin, siihen kuka oikein on tämä suomalaisen naispainin yksinäinen tähti. Hän, joka on sittemmin tehnyt jo hyvin nuorella iällä suomalaista urheiluhistoriaa ja joka on kokenut elämässään myös vaikeita aikoja ja yksinäisyyttä. Hän, joka ei kyyneleiden virratessa todellisuudessa edes omistanut EM-pronssia vaarilleen.

Iltapuurotkin saunan lauteilla

Etelä-Pohjanmaalla sijaitseva Lappajärven kylä oli saanut kauan sitten nimensä meteorin törmättyä nykyisen järven kohtaan. Järven toisella puolella Itäkylässä kasvoi innokas pesäpalloilija painiperheestä, tuleva Petra Maarit Ollin äiti. Isä, pesäpalloilija hänkin, oli Suomen nopeimman suutarin poika ja keskustan kasvatti. Tuleva isoisä oli juossut 1950-luvulla yhden päivän aikana peräti kolme Suomen mestaruutta 100 ja 200 metrillä sekä 200 metrin aidoissa.

– Siihen aikaan se oli kova. Kun juostiin niin aina sanottiin, että “kyllä tuo Petra on vaarin jalat perinyt”. Mutta eipä näillä jaloilla ihan enää pikajuoksijaksi ryhdytä. Äidin veli on paininut Suomen tasolla. Isä ja äiti on pelasivat pesäpalloa. Kaikenlaista urheilutaustaa löytyy, lappajärveläinen kertoo.

Odotettu esikoinen syntyi Päivi ja Pertti Ollin perheeseen 21-vuotta sitten kesäkuun 5. päivänä. Idyllisessä maalaismaisemassa kasvanut suloinen tyttö sai pikkuveljen, nyt 18-vuotiaan Panun kolme vuotta myöhemmin. Sittemmin perhe kasvoi vielä nyt 13-vuotiaalla kuopuksella, Pertulla.

Päivi Olli muistelee Petran olleen
Päivi Olli muistelee Petran olleen päättäväinen ja välillä jääräpäinenkin. Petra Ollin perheen kotialbumi

– Petrahan oli aivan ihana vauva, nukkui ja söi, nukkui ja söi. Sitten kun hän oppi kävelemään niin hänestä tuli päättäväinen ja jääräpäinen tyttö, nukkui joskus kumisaappaat jalassa kun niin halusi ja söi iltapuurotkin saunan lauteilla. Hän on ollut touhukas ja voimakastahtoinen. Se mitä hän rakastaa niin sen Petra tekee täysillä. Siitä olen ylpeä, että hän tietää mitä tekee ja osaa myös sanoa ei, muistelee äiti Päivi Olli.

Petra Olli Lappajärven rannalla.
Petra Olli Lappajärven rannalla.Petra Ollin perheen kotialbumi

Perheen äiti kauhisteli kun tämä tuleva huippupainija otti matsia sisarustensa kanssa. Ehkä jo tuolloin kouliintui se sisu ja taistelunhalu, jonka hän on sittemmin näyttänyt myös painimatolla.

– Kaikessa pitää kilpailla ja välillä pikkuveli Perttukin itkee. Minä en ole vähään aikaan itkenyt. Se on paha kun kukaan ei halua hävitä. Välillä Perttukin yrittää vääntää niin hirveästi kun se on muutaman kerran käynyt painisalilla. Varsinkin MM-kisojen jälkeen “täältä tulee Kaori Icho ja ollaan olympiafinaalissa”. Yleensä se on vähän höykkyyttänyt minua ja olen antanut vähän höykkyyttääkin, Petra naurahtaa.

Välillä häviämisen karvas kalkki on ollut perheen pienimmällä vaikea sulatella. Päivi Ollin muisteleekin, kuinka lasten kesken tuntui olevan mottona ”sääli on sairautta”.

– 13-vuotiaalla pikkuveljellä oli paha tapa jossain vaiheessa käydä sisaren kimppuun, ihan sama hävisikö vai voittiko. Tuntui ettei mikään riittänyt, mutta ehkä se on oppinut siitä. Kerran kun oltiin Panun kanssa punttisalilla mukamas nostelemassa vähän painoja, sanoin että jos joskus nostat enemmän kun minä penkissä niin sitten olen huonossa jamassa. Nyt se varmaan nostaa kaksi kertaa enemmän ja maastavetoakin 250 kiloa. Nyt ei kannata enää mennä veljelle ryppyilemään, Petra Olli hymyilee.

3199616
Sisarukset Panu, Perttu ja Petra Olli.Petra Ollin perheen kotialbumi

Keihäässä yli 50 metrinen

Ala-asteikäisenä asuinpaikka oli vaihtunut jo ikääntyvien isovanhempien omakotitaloon, jonka isossa pihassa kilpailuhenkisen perheen lapsikatraalla oli tilaa telmiä.

Petra pelasi pesäpalloa serkkutytön kanssa samassa joukkueessa.
Petra pelasi pesäpalloa serkkutytön kanssa samassa joukkueessa.Petra Ollin perheen kotialbumi

Takapihalla komeili järvenranta, siikaa ja kuhaa pienelle urheilijalle kalastavat sukulaiset vastarannalla, urheilukenttä 200 metrin päässä, ja painisalille vain puoli kilometriä.

Lappajärveläisen perinteen ja Övermarkin veljesten esimerkistä Petra vietiin nassikkapainiin 7-vuotiaana. Kesäisin lensi serkkutytön kanssa keihäs ja pelattiin pesäpalloa, talvisin ohjelmassa oli nappulahiihdot. Ensimmäinen näistä meni niinkin hyvin, että syksyllä 2009 Petra Ollin kiskaistessa keihään taivaalle yleisö kohahti pitkän heiton merkiksi. Unelmakaari toi tulostaululle ensimmäistä kertaa yli 50 metrin lukemat.

– Voitin 15-vuotiaana Suomen mestaruuden ja serkkutyttö oli toinen. Samalla voitettiin yhdessä joukkuekultaa. Sanotaanko näin, että ajateltiin lopettaa huipulla.

- Se vaan sitten jotenkin jäi kun tuli painista jonkinlaista menestystä. Ei ollut enää aikaa ja johonkin piti keskittyä. Välillä pitää aina käydä kokeilemassa tuolla kentällä, että josko se keppi lentäisi, mutta ei enää näillä kyynärpäillä jos oikein repäisisi.

Petra Olli voitti 15-vuotiaiden keihäänheiton SM-kultaa yli 50 metrin kaarella.
Petra Olli voitti 15-vuotiaiden keihäänheiton SM-kultaa yli 50 metrin kaarella.Petra Ollin perheen kotialbumi

Lahjojen puutteesta ei ollut kyse, sillä Ollia on kyselty myös myöhemmin lajin pariin.

– Kyllähän tuo Korjuksen Tapsa käy välillä huikkaamassa kun nähdään, että oletko käynyt vielä heittämässä keppiä ja eikö vielä voisi kokeilla. Kun jotain piirileirejä tuli kierrettyä, niin silloin vanhat kaverit ja valmentajat heitti, että voisit vielä kokeilla, kertoo samana vuonna painiin keskittynyt pohjalainen.

Eiköhän sinun kannata alkaa vaan lihottamaan ja heittämään sitä keihästä.

Unelmaheiton aikoihin elettiin vuotta 2009. Isänsä Pertti Ollin valmentama 15-vuotias Petra Olli oli juuri aloittanut uuden yhteistyön virolaisvalmentaja Ahto Raskan kanssa. Lappajärveläinen oli valittu ensimmäistä kertaa arvokisoihin edustajaksi alle 17-vuotiaiden kadettien EM-kilpailuihin.

Vielä tuolloin hän ei ollut niin ylivoimainen kuin nyt ja taisteli arvokisapaikasta toisen painijan kanssa. Syntyi polemiikki seurojen kesken, josta myös Petra sai osansa.

– Yksi mies painipiireistä tuli sitten sanomaan lentokentällä pikku hiprakassa, että eiköhän sinun Petra kannata vaan alkaa lihottamaan ja heittämään sitä keihästä. Sitten minä menin ylempään sarjaan ja otin siitä pronssia ja syksyllä voitin keihään Suomen mestaruuden. Että ehkä kannatti uskoa noita neuvoja, mutta silloin se otti päähän. Ihan vittuillakseen tuli sanomaan pienelle tytölle tuollaista, että eiköhän sinun kannata alkaa vaan lihottamaan ja heittämään sitä keihästä. Ne on kyllä sanat, jotka on jääneet minun mieleen.

Vuotta myöhemmin epäilijöillä ei ollut enää sanansijaa. Olli pääsi edustamaan Suomea nuorten olympialaisiin Singaporeen ja toi tuliaisina 46 kg sarjasta pronssimitalin.

YLE

Yksinäinen ja ulkopuolinen Helsingissä

Painille omistautunut Olli vietti ensimmäisen lukiovuoden Lappajärvellä. Tuo vuosi 2011 oli luonut entistä enemmän uskoa tulevaisuuden menestysmahdollisuuksiin. Ensin painijana raakileeksi itsensä kokenut 17-vuotias lappajärveläinen vei junioreiden EM-kultamitalin kolme vuotta vanhemmilta 51 kg sarjassa. Sitten tuli vielä kadettien EM-hopeaa ja MM-pronssia. Seuraavana vuonna olikin edessä ne vaikeat ajat.

Treenivastuksia ei löytynyt kotipaikkakunnalta, koska kotimaisen painin taso oli niin surkea. Elettiin niitä tärkeitä vuosia, jotka määrittivät tulevaisuutta. Valmentaja Ahto Raska asui Helsingissä. Petra päätti muuttaa Tuusulaan kummiensa luokse asumaan ja siirtyi Mäkelänrinteen Urheilulukioon Helsinkiin.

– Joka päivä lähdin aamuseitsemän jälkeen bussilla kouluun Helsinkiin. Se kesti 40 minuuttia, sitten aamutreenit ja takaisin kouluun. Sitten äkkiä takaisin Tuusulaan ja sitten pitikin lähteä iltatreeneihin. Yleensä tulin iltakymmenen jälkeen takaisin ja söin vasta päivällistä, jotenkin se kulutti ja rasitti. Tällaiselle pienelle pohjanmaan tytölle tuo julkinen liikennekin oli vähän outoa. Olin tosi väsynyt ja sairastelin paljon. Se varmasti rasitti kroppaa, oli se raskasta se aika. Se ei sopinut siinä vaiheessa minulle.

Henkistä stressiä lisäsi se, että Mäkelänrinteestä ei löytynyt ystäviä pohjanmaan tytölle. Ilmapiiri oli toista Lappajärveen verrattuna, luokkakoot isot ja ihmiset tuntemattomia. Petra Olli ei tuntenut kuuluvansa joukkoon ja olo oli yksinäiseksi.

– Välillä tuli tunne etten kuulunut joukkoon ja kun tulin vielä kesken lukukauden porukkaan. Pieni painijatyttö Pohjanmaalta tuloo Helsinkiin kouluun. Ei löytynyt hirveästi ystäviä ja oli ulkopuolinen olo. Tuntui siltä, että kun menet Helsinkiin ja sinulla ei ole ketään tuttuja. Lappajärvellä olin tottunut siihen, että luokat on pienet ja opettajat tuttuja. Voit vaan huutaa opettajalle, että tule nyt tänne auttamaan. Sillä tavalla oli tosi yksinäistä siellä.

Tilanne oli kestämätön ja ratkaisu piti löytyä.

- Aloin miettimään, että onko urheilijan arki oikeasti tällaista, että istut bussissa, yrität tehdä läksyjä siellä, nukahdat ja heräät etkä tiedä yhtään missä olet. Menet paikasta paikkaan koko ajan, että onko tämä tämän arvoista. Minullakin treeniharjoitusmäärät nousi samalla ja ryhdyin miettimään, että ei tämä minulle sovi ja pakko päästä takaisin. Sitten tulin takaisin Lappajärvelle.

Lopulta Petra palasi takaisin ensin reiluksi puoleksi vuodeksi Lappajärvelle ja muutti sitten Kuortaneelle. Valmentaja Ahto Raska oli nimittäin tehnyt omat ratkaisunsa ja muuttanut Helsingistä 350 kilometrin päähän Kuortaneelle. Hän halusi omistautua Petran ja naispainin kehittämiseen.

– Totta kai olisi sitä voinut itsekin olla sosiaalisempi ja aktiivisempi, että olisi löytynyt niitä kavereita ja kuulunut porukkaan. Ei vaan ollut minun juttu. Jälkeenpäin on puhuttu, että hyvä kun kokeilin sitä, se ei vaan sopinut. Hyvä kun tuli järki päähän ja onneksi tämä Kuortane tuli, niin on ollut paljon helpompaa.

Tulokset seurasivat ratkaisuiden mukana. Jo 2012 Petra oli ottanut toisen peräkkäisen junioreiden EM-kullan, ja vei junioreiden MM-pronssia. Vuonna 2013 pohjalainen toisti temppunsa ja toi samat mitalit kotiin neljä kiloa ylemmästä painoluokasta.

Vuotta myöhemmin, vuonna 2014 ylioppilaaksi kirjoittanut Olli taisteli juurikin sen ensimmäisen aikuisten arvokisamitalin, EM-pronssin. Tuliaisina oli myös jo kolmas perättäinen junioreiden EM-kulta ja toinen junioreiden MM-pronssi.

Vaari, joka sanoi "tähtää aina kultaan"

Petra Olli kuvassa
Vuonna 2014 Petra Olli hurmasi EM-kotiyleisön Vantaalla.

Palataanpa tuohon huhtikuun 1. päivään ja siihen, miksi Petra Olli ei omistanut EM-pronssimitaliaan vaarilleen.

– Media sen teki, että en suoraan sitä omistanut vaarille. Kisat oli huhtikuussa ja vaari kuoli sinä keväänä. Vaari oli elänyt siinä mukana koko uran aikana, nyt tuli se aikuisten ensimmäinen arvokisamitali. Olisi ollut mukavaa, jos vaari olisi ehtinyt sen nähdä. Vaari oli hirveän suorasanainen ja aina niin iloinen, että tuo nyt sitä mitalia näytille kun oli joka paikasta tullut. Nyt sitten oli kotikisat Vantaalla, ja niistä oli jo syksyllä ollut puhetta. Jännä homma sitten, kaiken sen ilon keskellä tunteet nousi pintaan ja kyllähän se oli sellainen jotenkin vaarille omistettu mitali. Ehkä siinä mediassa tuli kuitenkin liikaa sitä nostettua. En sitä sen kummemmin ajatellut. Eihän niille asioille mitään voi, siinä nousi tunteet pintaan.

Surun ja onnen kyyneliä vuodattaneelle Ollille ja koko perheelle koko kevät oli raskasta aikaa. Äidin isä oli suuri vaikuttaja Petran uralla ja kävi jokaisissa mitalijuhlissa.

– Vaari kuoli tammikuun lopussa vain muutama kuukausi ennen kisoja. Muistan vaan kun meidän piti lähteä.. Olin tullut juuri joltain leiriltä ja äiti soitti, että me mennään vaarin kanssa sairaalaan. Ja että Panu lähtee myös mukaan, että ei mitään suurta, maha on vain vähän kipeä. Sitten se ei palannutkaan koskaan siltä reissulta. Sitten kun oli aika kova valmistautuminen EM-kisoihin niin Ahtokin vähän oli huolestunut, kun oli Venäjän leiriä ja kaikkea. Ei siinä mitään leirejä jäänyt pois, mutta kyllä halusin tulla Pietarista kotiin, että pääsin hautajaisiin.

Ollin perheen joulu 90-luvulla.
Ollin perheen joulu 90-luvulla.Petra Ollin perheen kotialbumi

Vanhankansan miehenä isoisä ei turhia valitellut ja lähti lääkäriin vasta pakkotilanteessa. Viimeinen sairaalamatka oli saanut alkunsa siitä, että Petran vaari oli valitellut vatsakipuja isoäidille. Ajomatkalla jokainen töyssy oli tehnyt kipeää.

– Piti vaan yrittää kitkeä ne pahat ajatukset pois mielestä. Välillä itkettiin ja naurettiin ja muisteltiin hyviä ja huonoja asioita. Pitää vaan yrittää jatkaa elämään. Vaari oli urheilumies ja sanoi kaikki asiat suoraan ja oli niin ylpeä. Hän oli jokaisessa mitalijuhlassa mukana. Se vaan tuntui pahalta, kun hän ei nähnyt ensimmäistä aikuisten mitalia.

Muistot, niistä jokainen, ovat tärkeitä. Erityisesti yksi isoisän opetus on painijan mielessä jokaisessa kilpailussa.

– Aina kun mentiin äidin vanhempia katsomaan, niin vaari oli niin innokas. Hän halusi tietää kaikesta kaiken ja tykkäsi kun minä painin. Muutama vuosi sitten sanoi, että mikäs sarja sinulla nyt on. Minä vastasin että 51 kiloiset. Niin hän siihen että oho, oletpas sinä lihonut. Tuli oikein sellaisia kivoja kommentteja välillä, että ne on jäänyt mieleen. Ja äidin isä justiinsa sanoi, että muista sitten tähdätä siihen kultaan. Se on jäänyt mieleen. Ja jos jollekin hävisi, niin hän sanoi, että miten sinä nyt tuolle menit häviämään. Mukava niitä on lämmöllä muistella, ei vaari mitään pahaa tarkoittanut. Silloin ne vaan tuntui välillä pienenä että voi ei, taasko mennään tentattavaksi.

Pienisuuri pohjalainen ja läpimurto

Kaori Icho ja Petra Olli painivat.
Petra Ollin urheilu-uran toistaiseksi suurin saavutus nähtiin Las Vegasissa syyskuussa 2015.

On syyskuun 11. päivä Las Vegasin MM-kilpailuissa. Kesäkuun loukkaantuminen ennen Bakun EM-kisoja on jätetty taakse onnistuneella polven sivusiteen kuntoutuksella. Tiivis Venäjän-leiri on viimeistellyt kunnon. Kevään tiivis ulkomaanleiritys ja painin ykkösmaa Japanissa käyty leiri ovat kuitenkin luoneen vahvan kuntopohjan. Taistelijan itseluottamusta on vahvistanut keväällä käytyjen kovatasoisten kansainvälisten kisojen voitot ja napsitut päänahat. Maailman rankingissa Olli on noussut keväällä neljänneltä tilalta kärkeen 60 kg sarjassa.

Mutta alla on silti puolen vuoden kilpailutauko.

Avausottelu on tahmea Kirgisian Aisuluu Tynybekovaa vastaan. Kohta kotikatsomossa Lappajärvellä Petran isoäiti huomaa, että lapsenlapsi sai osuman kasvoihinsa. Isku kasvoihin on kova ja sinisissä painiva suomalainen tuntee maailman hetkeksi sumenevan. Valmentaja huutaa taukoa ja ryntää rauhoittelemaan suojattiaan. Ottelu kuitenkin jatkuu ja vastustaja johtaa vielä 45 sekuntia ennen loppua. Petra saa pystypainissa kätensä vastustajan alle ja kuittaa 1-1 tilanteessa itselleen kaksi pistettä. Tämä riittää voittoon.

Petra Olli Yle Urheilun haastattelussa.
Petra Olli. Yle

Oikea poski pahasti mustuneena ja turvoksissa Petra nujertaa toisella kierroksella Kanadan Michelle Fazzarin 6-0. Kipua ei tunne otellessa. Olympiapaikka on vain yhden painijan – Ruotsin MM-pronssimitalisti Johanna Mattssonin - takana. Mustelma ja turvotus on levinnyt silmään saakka. Kotimainen iskelmä, valmentaja ja oma isä katsomossa kannustavat Lappajärven Veikkojen kasvattia. Nyt ei luovuteta. Ruotsalainen ei mahda mitään ja Olli voittaa 5-0.

Vastus kovenee ja samoin myös turvotus ja kipu kovia kokeneen pohjalaisen kasvoissa. Semifinaalissa vastus on tuttu, jo keväällä nujerrettu Azerbaizanin Yulia Ratkevich. Sama painija, jolle Olli hävisi ratkaisevissa olympiakarsintaotteluissa neljä vuotta sitten.

– Jossain vaiheessa tuli mieleen että miten minä olen antanut jo kolme kertaa helppoja pisteitä ihan samalla tavalla. Että nyt pikkaisen tsemppiä, nyt ollaan MM-matolla. Sitten lopussa tuli se yksi reunatilanne, josta olisi voinut mennä ihan kumminpäin vaan. Ei se sitten, oli hallinnassa loppuun saakka ja päästiin Ahton kanssa tuulettamaan finaalipaikkaa.

8-6 voitto vie Petra Ollin MM-finaaliin ja varmistaa ainakin MM-hopean. Valmentaja juoksee halaamaan suojattiaan. Paineet purkautuvat ja kuusi vuotta tämän eteen työtä tehnyt urheilija ja valmentaja itkevät onnesta. MM-finaalissa vastassa on moninkertainen olympia- ja mm-mitalisti, japanin Kaori Icho. Nyt ei ole mitään muuta kuin voitettavaa – niin ylivoimainen 31-vuotias japanilainen on.

Kaori Icho on finaalissa suomalaiselle vielä liikaa. Silti tyttärestään ylpeä isä ja enot ovat onnesta sekaisin katsomossa. Myös kotimaisemiin Lappajärvelle vanhempien omakotitaloon kokoontunut muu perhe juhlii – ja ovat helpottuneita. Sen verran pahalta ovat tyttären kasvot näyttäneet ja niin valtava on ollut jännitys ottelu toisensa jälkeen.

Petralle MM-hopea on kuitenkin se suurin voitto kaiken tämän jälkeen. Onhan hän ensimmäinen suomalainen naispainija, joka on yltänyt MM-mitaliin. Samalla hän on ensimmäinen suomalainen painija MM-finaalissa sitten Marko Yli-Hannukselan ja vuoden 2006.

Antaa tunteiden näkyä ja kyynelten tulla – myös tulevaisuudessa. Se on rikkaus ja elämän suola, todellisen huippu-urheilijan merkki. Hänen, joka käsittelee tappion hetket ja nousee vaikeuksista voittoon. Ja Petra, sinua kyllä katsellaan pilven reunalta.

Suosittelemme