Suora

  • Rallin MM, Turkki, kisakooste

Oletko pitänyt taukoa kuntoilusta? - Vaikutukset alkavat näkyä jo viikon päästä

– Jos on ihan täydellinen lepo, periaatteessa jo viikossa lihassoluja alkaa vähentyä ja leposyke nousee, kertoo UKK-instituutin liikuntalääketieteen erikoislääkäri Katriina Kukkonen-Harjula.

urheilu
Kaksi kuntohiihtäjää.
Kimmo Rauatmaa / Lehtikuva

Moni suomalainen pitää taukoa kuntoilusta jouluna ja keskittyy silloin lähinnä herkutteluun. Myös kovat pakkaset voivat keskeyttää ulkoliikunnan useaksi päiväksi.

Tauko on joskus jopa hyödyllistä, sillä ahkerasti treenaavan lihakset tarvitsevat välillä lepoa vahvistuakseen.

UKK-instituutin liikuntalääketieteen erikoislääkäri Katriina Kukkonen-Harjula kuitenkin kertoo, että jo parissa viikossa kuntoiluominaisuudet huononevat yllättävän nopeasti.

– Jos on ihan täydellinen lepo, periaatteessa jo viikossa lihassoluja alkaa vähentyä ja leposyke nousee.

Kukkonen-Harjula kertoo, että hengästyminen kasvaa, kun lähtee uudestaan nopeasti liikkeelle pitkän tauon jälkeen. Esimerkiksi jo kahden kuukauden liikuntatauko aiheuttaa hengästymistä kohtalaisen kevyessäkin liikunnassa, ja maitohapot saavat lihakset väsymään.

Mikäli kuntoilutauko on venähtänyt jopa pariin vuoteen, kestävyyskunto ja lihasvoima ovat romahtaneet niin, että sitä pitää alkaa rakentaa uudestaan. Liikkumattomuus on johtanut myös siihen, että lihaskudokset ovat heikentyneet, ja vartaloon on kertynyt myös ylimääräistä rasvakudosta.

Pitkän tauon jälkeen pitää malttaa aloittaa kuntoilu varovasti. Myös lihasten lämmittely on tärkeää. Lisäksi on muistettava, että elimistö tarvitsee myös lepoa.

Tämä on tärkeää, sillä liian nopeasti aloitettu kuntoilu voi aiheuttaa liikuntavammoja.

– Huonokuntoisen on aloitettava kuntoilu uudestaan rauhallisesti ja omaa kehoaan kuunnellen. Jos seuraavana päivänä on epämiellyttäviä tuntemuksia lihaksissa, on syytä pohtia, onko venyttely ollut riittävää.

Kukkonen-Harjula kertoo, että lihakset kipeytyvät helposti, kun niitä alkaa rasittaa tauon jälkeen. Hän puhuu lihaksiin tulevista pienistä mikrovaurioista. Kipeytymistä aiheuttaa myös se, että lihakset totuttelevat uudestaan poistamaan kuona-aineita, joita rasitus aiheuttaa.

Pahimmillaan nopea kuntoilu on hengenvaarallista tauon jälkeen

Pahimmillaan nopea kuntoilu tauon jälkeen, esimerkiksi lauturetki, voi olla hengenvaarallista. Kukkonen-Harjula kertoo, että esimerkiksi piilevä sepelvaltimotauti saattaa silloin aiheuttaa sydänkohtauksen.

Myös lumenluonti on joskus vaarallista.

– Se voi olla sairaalle sydämelle liian kova rasitus.

Haitallista on urheilla sairaanakin rankasti.

– Silloin on sydänlihastulehduksen vaara.

Kuntoilutauon jälkeen sopivia liikuntalajeja ovat esimerkiksi kävely, sauvakävely, uinti tai pyöräily, ja ensimmäisinä päivinä ja viikkoina syke on pidettävä aluksi matalana niin, että liikunta tuntuu hyvältä. Tällöin pitää liikkua useita kertoja viikossa noin puoli tuntia kerrallaan.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat