Suora

  • Uinnin MM
  • Uinnin MM
  • Uinnin MM
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Mammuttitauti iski urheilutapahtumiin: "Sotshin kisat olivat räikein esimerkki"

Urheilun megatapahtumat ovat järjestävälle maalle usein ennemmin taakka kuin suoraa hyötyä aiheuttava tapahtuma. Miten näin on päässyt käymään?

urheilu
Korruptiokeskustelussa Valon erityisasiantuntija Petri Heikkinen ja mediatutkija Sami Kolamo.
Katso koko keskustelu klikkaamalla kuvaa.

Urheilun suurkilpailut ovat paisuneet vuosi vuodelta yhä suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Uusia kilpailuareenoita nousee isäntämaihin kuin sieniä sateella ja rakennusprojekteja jatketaan jopa henkien uhalla.

Kun mahtavat puitteet on lopulta saatu rakennettua ja kisat järjestettyä, ei areenoille lopulta löydykään käyttöä ja liian usein ne jäävät aavemaisiksi muistoiksi hetken loistosta.

Urheiluviikonlopun keskusteluissa otettiin kantaa siihen, löytyykö lähihistoriasta yksiäkään kisoja, joista olisi ollut hyötyä järjestävälle maalle?

- Vitsailimme lämpiössä, että vuoden 1952 Helsinki, heitti Valon erityisasiantuntija Petri Heikkinen.

- Ovathan nämä isot kisat nykyään ihan hirveä mammuttitauti. Tuntuu aika vanhanaikaiselta, että kansakunta haluaa pullistella ja näyttää miten hienosti asiat heillä ovat. Voisiko kisoihin saada välillä vähän simppelimpää ja kotoisampaa tunnelmaa?, Heikkinen toivoi.

Sotshin varoittava esimerkki

Vuoden 2014 talviolympialaiset Sotshissa nousivat yhdeksi esimerkiksi siitä, kun urheilutapahtuman kautta halutaan nostaa kansallista identiteettiä ja yhdistää kansaa. Kisojen näyttämä esimerkki on kuitenkin varoittava, sillä budjetti ylittyi moninkertaisesti ja niistä tuli kaikkien aikojen kalleimmat olympialaiset.

- Suoraa hyötyä kisoista on vaikea mitata, mutta Sotshin kisat olivat varmasti räikein esimerkki siitä, että hinta-laatu-suhde ei ollut kohdallaan, Heikkinen summasi.

Mediatutkija Sami Kolamo lisäsi, että usein megaluokan tapahtumien rakennusvaiheessa köyhempi kansa joutuu tekemään tilaa uudelle.

- Barcelonan olympialaisia 1992 ja niiden organisaatiota on pidetty sellaisena formaattina, jota muiden megatapahtumien järjestäjät ovat matkineet. On kuitenkin myös kriittisiä tutkijoita, jotka väittävät, että silloinkin hyvin paljon kaupunkitilaa rakennettiin keskiluokan ehdoilla ja köyhempi kansa joutui siirtymään sivuun, Kolamo sanoi.

- Mentaalisesti kisoista voi olla hyötyä, kun kansa pääsee hurraamaan oman joukkueensa tai oman maansa puolesta. Mutta sitten kun asiaa miettii taloudellisesti ja sitä, miten tapahtumia rakennetaan paikan päällä, niin mennään varmaan 1960-luvulle, että järjestävä maa on oikeasti hyötynyt kisoista, Kolamo laski.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat