1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Suomalaisille parhaiten sopiva liikuntalaji yllättää – testaajia jo satoja tuhansia

Yle Urheilun liikuntalajitestiin on osallistunut jo yli 200 000 suomalaista.

Kuva: Yle

Yle Urheilun "Mikä liikuntamuoto sopii sinulle parhaiten" -testi kiinnostaa suomalaisia. Testin oli tiistai-iltapäivään mennessä täyttänyt noin 210 000 suomalaista, eikä innostus näytä laantuvan. Yle Urheilu on toteuttanut liikuntalajitestin yhteistyössä Kilpa-ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen Kihun asiantuntijoiden kanssa. 

Listasimme yli 200 000 vastauksen pohjalta kymmenen lajia, jotka soveltuvat suomalaisille parhaiten. Tennis on suomalaisille soveltuvin urheilumuoto, sillä peräti 15 prosenttia testiin vastanneista sai sen vastauksekseen.

- Tennis on tietyllä tavalla yllätys, sillä harrastajamäärissä se ei ole tällä hetkellä Suomessa kärkipäässä. Toisaalta palloilulajit ovat maassamme erittäin suosittuja ja se voi näkyä myös testin kautta, miettii Kihun viestintäpäällikkö Riku Valleala.

Testissä ei mitata mieluisinta urheilulajia, vaan sopivinta. Testissä kysyttiin esimerkiksi vastaajan halukkuutta hikoiluun. Nopeasti täytettävässä testissä kysytään muun muassa millaisissa tiloissa liikuntaa haluaisi harrastaa, ulkona vai sisällä, joukossa vai yksin.

Toisena testituloksissa on tällä hetkellä niin ikään yllätyslaji, paini.  Suomessa sillä on pitkät perinteet kilpatasolla.

- Paini on urheilulajina monipuolinen, jossa nousevat tärkeiksi asioiksi kestävyys ja voima. Se ei kuitenkaan ole samanlainen rasitukseltaan kuin esimerkiksi maraton. Paini ehkä kuvastaa suomalaisuutta ja heijastuu testituloksiin, analysoi Riku Valleala Kihusta.

Jääkiekko pitää kolmatta sijaa ja on painin kanssa lähes yhtä sopiva liikuntamuoto suomalaisille. Jalkapallo puolestaan ei noussut kymmenen joukkoon ja salibandy jäi häntäpäähän.

- Se ehkä kuvastaa ikäjakaumaa, jossa nuoret ovat antaneet vastauksia vähemmän ja testissä asetetut toiveet ovat hieman iäkkäämmiltä suomalaisilta, aprikoi Valleala.

Liikuntalajitesti valitsee sopivimman liikuntamuodon 33 urheilulajin joukosta, se antaa myös muutamia lähelle osuneita vaihtoehtoja.

- 33 lajia on kattava määrä, mutta jatkossa täytyy ehkä miettiä vastaavanlaiseen testiin lisää urheilulajeja. Tulevaisuudessa siihen voisi ottaa myös ikäryhmä-kysymyksen, suunnittelee Riku Valleala Kihusta.

Käy tekemässä liikuntalajitesti