1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Hän on nainen nuorten Leijonien MM-kullan takana

Henkisellä valmentajalla oli suuri merkitys Nuorten Leijonien maailmanmestaruuteen.

Melina Niemi. Kuva: Mitja Kortepuro

Tamperelaisella Melina Niemellä ei jääkiekkokokemusta löydy, mutta silti hän on ollut mukana voittamassa jo kolmeakin jääkiekkokultaa. Viimeisin on nuorten MM-kulta Helsingistä. Joukkueen mentaalivalmentajana Niemi auttoi pelaajia ymmärtämään paremmin itseään ja toisiaan – ja hän jakoi heidät värilaatikoihin.

Melina Niemi on monellekin jääkiekkoilijalle tuttu ”Mellu-täti”. Niemi aloitti jääkiekossa mentaalivalmentajan työnsä jo Tapparassa kaudella 2008-2009. Sen jälkeen hän on viettänyt viisi kautta Porin Ässissä ja Ässissä ”valmennetun” Suomen mestaruuden lisäksi Niemi on ollut mukana myös niin vuoden 2014 kuin 2016 nuorten MM-projekteissa. Ja ne molemmathan päättyivät maailmanmestaruuksiin.

Melina Niemen mukaan mentaalivalmentajan onnistuminen työssään vaatii ja edellyttää hyvää yhteistyötä päävalmentajan kanssa. Menneissä nuorten kotikisoissa Niemen tehtävänä oli omalta osaltaan auttaa nuoria Leijonia kestämään kotikisojen mahdolliset paineet ja saavuttamaan yhdessä asetettu tavoite: se MM-kulta.

- Kotiyleisö voi olla voimavara, mutta siitä voi tulla myös rasite. Joten, tavoitteenamme oli saada painetilat pois, tilalle voittamisen anatomia, iloa ja rohkeus tehdä asioita, Niemi selittää tavoitteita.

Yksi keinoista oli julkisuudessa paljon esillä olleet ”Menestyksen portaat”, jotka joukkueen pelaajat loivat keskenään yhdessä valmennusjohdon kanssa. Mutta lyhytkestoisessa projektissa on myös tärkeää tuntea ja tutustua mahdollisimman nopeasti toinen toisiinsa. Siinä Niemi käytti apunaan väreihin perustuvaa persoonaprofilointia. Niemi jakoi joukkueen jäsenet karkeasti neljään eri värilaatikkoon, punaisiin, keltaisiin, vihreisiin ja sinisiin.

- Punainen on sellainen kilpailuhenkinen, vahvatahtoinen, halki-poikki-pinoon –tyylinen pelaaja. Hän on nopea, suora ja tavoitteellinen, Niemi luonnehtii.

- Karri Kiven kanssa jo aikanaan kutsuimme keltaisia tivolipelaajiksi. He ovat innostavia, innokkaita, tosi rohkeita, jotka uskaltavat heittäytyä tilanteisiin. Heillä on luontainen tapa lähteä rohkeasti kokeilemaan kaikkea ja he, tuovat innostuneen fiiliksen joukkueeseen.

- Vihreitä kutsuimme joukkueen purukumiksi. He tekevät kaikkensa joukkueen eteen, eivät petä koskaan rinnalta, vaikka peli on hajonnut. He ovat niitä, jotka viestivät, että ”tässä minä olen. Minuun voit luottaa.” Vihreät eivät välttämättä ole yhtä puheliaita kuin punaiset ja keltaiset.

- Siniset puolestaan tekevät kaiken aina loppuun asti. He tuovat laadukkuuden kaukaloon. Kaivavat kiekkoa kulmassa vaikka kuinka kauan. He pitävät huolen siitä, että pelikuri säilyy.

Vuoden 2016 MM-joukkueessa värejä löytyi tasaisesti kustakin kategoriasta. Toisaalta se tuo myös omat haasteensa valmentajille.

- Heitä on vaikea johtaa, koska he innostuvat eri asioista ja paineensietokyky vaihtelee. He reagoivat samoihin tilanteisiin eri tavoilla. Mutta kun sen saa kunnolla toimimaan, on se harmoninen. Silloin kaikki hyvät ominaisuudet tulevat esiin. Ja silloin sitä joukkuetta ei voita kukaan, Melina Niemi naurahtaa.

Erona Ruotsissa 2014 MM-kultaa voittaneeseen joukkueeseen löytyy muun muassa se, että siellä joukkueessa ei ollut yhtään ”sinisiä” pelaajia.

- Silloin riskinä oli, että lähteekö homma ylikierroksille. Mutta, ei lähtenyt, vaan mitali tuli, Niemi hymyilee.

Mentaalivalmentaja Melina Niemi avaa tänään vielä enemmän mentaalivalmennusta jääkiekossa Yle Puheen jääkiekkokierroksella alkaen kello 18.03. Illan ottelut HIFK – Blues, HPK – SaiPa, JYP – Sport, KalPa – Kärpät, KooKoo – Pelicans, Lukko – Ässät ja Tappara – Ilves.